Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Lehdistökutsu: nuoret tulevat asiantuntijat kaikista Pohjoismaista esittävät ideoita ja ratkaisuehdotuksia ajankohtaisiin yhteiskuntakysymyksiin

Jaa

Tervetuloa Hanasaareen keskiviikkona kuuntelemaan, kun tulevaisuuden nuoret asiantuntijat kaikista Pohjoismaista esittävät uusia ideoita ja ratkaisuja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Uusi Pohjola Ruotsin Helsingin suurlähetystössä 29.5.2018
Uusi Pohjola Ruotsin Helsingin suurlähetystössä 29.5.2018

Osallistujat ovat saaneet tehtäväkseen käsitellä kysymyksiä kuten miten ehkäistä väkivaltaista radikalisoitumista, ajatusta pohjoismaisesta liittovaltiosta, sekä mahdollisuuksia ulko- ja puolustuspoliittiseen yhteistyöhön EU:ssa ja Pohjoismaissa.

Esittelyt ovat Det Nya Norden -verkostossa syntyneen yhteistyön lopputulos. Kyseessä on koulutusohjelma, joka on tarkoitettu nuorille, tuleville asiantuntijoille julkiselta, yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta Pohjolassa.

”Vuoden teema on Eurooppa ja EU suhteessa Pohjoismaihin. Osallistujia on yhteensä 18. Heidät on jaettu työryhmiin, jotka syventyivät kukin omaan teemaansa. Nyt on aika esitellä työryhmien tulokset”, projektijohtaja Jonna Similä kertoo.

Esittelyt pidetään englanniksi, ja tapahtuman avauspuheenvuoron pitää Euroopan parlamentin Suomen-toimiston lehdistötiedottaja Maria Tuomela.

Tehtävänantajina ja yhteistyökumppaneina toimivat Helsingin Yliopisto ja Ulkopoliittinen instituutti.

Aika: 15.5.2019, klo: 14.00–16.00

Paikka: Hanasaaren kulttuurikeskus, Hanasaarenranta 5, Espoo

Lisätietoa projektijohtaja Jonna Similältä, jonna.simila(at)hanaholmen.fi, puh. 040 649 5454 tai viestintäjohtaja Håkan Forsgårdilta, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. 040 767 7373.

Tervetuloa!

www.hanaholmen.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Uusi Pohjola Ruotsin Helsingin suurlähetystössä 29.5.2018
Uusi Pohjola Ruotsin Helsingin suurlähetystössä 29.5.2018
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Hanasaarenranta 5
02100 ESPOO

+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi

Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies. 

Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme