
Leikkipäivä 23.4. tuo aikuiset ja lapset yhteen kestävän kehityksen teemalla

Leikkipäivää on toteuttamassa jo yli 50 monipuolista toimijaa varhaiskasvatuksesta, kasvatusalalta, terveydenhuollosta, sosiaalisektorilta ja urheilujärjestöistä. Kuka tahansa voi järjestää oman riemukkaan leikkitempauksen vaikkapa perheen, ystäväpiirin tai naapuruston kesken tai työpaikoilla ja opiskeluyhteisöissä. Leikkipäivän vietto voi olla mitä tahansa vartin mittaisesta tuokiosta koko päivän kestävään tapahtumaan.
– Vakavienkin asioiden keskellä tarvitsemme leikkirauhaa ja entistä enemmän leikin tuomaa vapautumista ja yhteisöllisyyden tunnetta. Leikki on sosiaalista liimaa, joka saa meidät tarttumaan yhteen ja kuljettaa lähemmäksi toisiamme. Kestävä elämä on sosiaalista kestävyyttä, ihmisten välisen toiminnan edistämistä, sanoo leikistä toista väitöskirjaa tekevä Katriina Heljakka.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on koonnut kestävän leikin periaatteet Leikkipäivä-verkoston asiantuntijakirjoituksista. Kestävän leikin periaatteisiin sisältyy, että leikki on kaikenikäisten oikeus, se on ylisukupolvista, yhdenvertaista, yhteisöllistä ja ympäristöystävällistä. Leikki voi olla mielen sisäistä ja intiimiä mutta ennen kaikkea se on vuorovaikutusta maailman ja muiden ihmisten kanssa.
– Kestävä leikki voidaan saavuttaa kokoamalla eri-ikäisiä yhteen ja kutsumalla leikkiin ihmisiä, jotka eivät muuten pääsisi helposti mukaan. Pallo kutsuu leikkiin ja iloon ja kerää yhteen. Yhteistä äidinkieltä ei välttämättä tarvita. Pallo voi olla lentopallo, jalkapallo, pingispallo, superpallo, rantapallo tai ilmapallo. Leikkipankistamme löytyy lähes 70 palloleikkiä ja kaikissa niissä on ajatus yhdessä leikkimisestä.
Leikkiin voi yhdistää ympäristöarvoja. Perinneleikit ry:n leikissä ”Lajittelijat” rajataan neliön muotoinen leikkialue. Alueen kulmiin merkitään biojäte, muovi, metalli ja kartonki. Lajittelijat yrittävät saada muut kiinni. Kodeissa voi myös leikkiä ”säätäväisiä ja tuhlailevia suihkuttelijoita” ”energiankulutushippaa” tai lelukirpputoria.
– Useimmilla lelusarjoilla on vain kahden - kolmen vuoden elinikä. Suhteet leluihin, lelun tarina voivat olla pitkäkestoisempia—tulevaisuudessa kestävä suhtautuminen leluihin on entistä tärkeämpää. Kestävässä leikissä voidaan edistää lasten kanssa lelujen kierrätystä, uudelleenkäyttöä ja jakamismalleja sekä kehittää korjausratkaisuja. Leikkivälineinä voi välillä hyödyntää keittiövälineitä, keppejä ja pelkästään pahvilaatikko saa pilkkeen silmäkulmaan. Vinkkejä ja materiaaleja Leikkipäivän järjestämiseen saa leikkipaiva.fi-sivustolta.
– Aikuinen tuo leikkiin kestävän kehityksen ajattelua ja toimintaa. Itse leikissä aikuinen on lapsen rinnalla kanssaleikkijä, joka oppii lapselta ja lapsen kautta avautuu uusia näkökulmia. Maltan tuskin odottaa, minkälaisia luovia ratkaisuja leikkitempauksien järjestäjät saavat aikaan, Katriina Heljakka sanoo.
Leikkipäivä-viikkoa vietetään 18.– 23. huhtikuuta. Viikko huipentuu valtakunnalliseen Leikkipäivään lauantaina 23.4.2022. #leikkipäivä2022
MLL:n noin 500 perhekahvilaa ovat taas avanneet ovensa ja tarjoavat turvallisia ilon ja leikin hetkiä lapsille ja aikuisille. MLL on työstämässä niihin ja kohtaamispaikoille leikin ohjeistuksia usealla kielellä.
Kestävä leikki on
• kaikenikäisten oikeus – leikissä huomioidaan lapset, nuoret ja aikuiset
• ylisukupolvista – leikkiin kuuluvat läsnäolo ja vuorovaikutus eri-ikäisten kesken
• yhdenvertaista – leikissä toteutuvat osallisuus, esteettömyys ja saavutettavuus
• yhteisöllistä – leikki rakentuu yhdessäolosta, yhdessä tekemisestä ja välittämisestä
• ympäristöystävällistä – leikissä toteutuu eettisyys, ekologisuus ja taloudellisuus
• pitkäikäistä – leikkiin voi palata, sitä voi jatkaa, kaikilla on leikkirauha.
MLL, koonti Leikkipäivä-verkoston asiantuntijakirjoituksista.
Yhteyshenkilöt
Katriina HeljakkaLeikin asiantuntija
Puh:050 4731363katriina.heljakka@mll.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 68 000 jäsentä, 528 paikallisyhdistystä, 9 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi - http://www.mll.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
18 000 mindre bemedlade barnfamiljer fick ett Jul i Sinnet-matpresentkort24.12.2025 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Matpresentkorten som skaffats med medel från Jul i Sinnet-insamlingen har levererats till mindre bemedlade barnfamiljer runt om i Finland. Hjälpen behövs, eftersom antalet mindre bemedlade familjer har ökat. I familjerna råder brist på mat och basförnödenheter.
18 000 vähävaraista lapsiperhettä sai Hyvä Joulumieli -ruokalahjakortin24.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Hyvä Joulumieli -keräyksen varoin hankitut ruokalahjakortit on toimitettu perille vähävaraisille lapsiperheille ympäri Suomen. Apua tarvitaan, sillä vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut. Perheissä on pulaa ruuasta ja perustarvikkeista.
Aina joulu ei ole huoleton - MLL:n Lasten ja nuorten 116 111 päivystää myös jouluna17.12.2025 09:07:52 EET | Tiedote
Lasten ja nuorten murheet eivät pidä lomaa. MLL:n Lasten ja nuorten puhelin 116 111 sekä chat ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä – myös jouluna. Joulun aikaan puhelin palvelee päivittäin klo 17–24 ja chat klo 17–20.
MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen maratonpäivystys muistuttaa lapsen oikeudesta tulla kuulluksi19.11.2025 06:35:00 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien päivänä torstaina 20. marraskuuta MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen numerossa 116 111 päivystetään 12 tuntia. Lasten ja nuorten puhelin ja chat ovat avoinna kello 12–20, ja Nuorten tukilinja jatkaa numerossa 116 111 päivystystä klo 24 saakka.
Survey on poverty among families with children: low income reflected in lack of food and clothing – Good Holiday Spirit campaign helps families during the holidays11.11.2025 04:00:00 EET | Tiedote
A survey conducted by the Mannerheim League for Child Welfare (MLL) and the Finnish Red Cross reveals that poverty manifests itself in the everyday lives of low-income families with children as mental distress and a lack of basic necessities. The Good Holiday Spirit campaign, which starts on Thursday, will help distribute food gift vouchers to a total of 18,000 low-income families with children in Finland.



Mannerheimin Lastensuojeluliitto