Lenita Toivakka Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtajaksi ja ICC:n maajohtajaksi
17.6.2021 13:38:50 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

”On hienoa päästä tekemään töitä suomalaisten yritysten kanssa viennin vauhdittamiseksi. Suomalaista osaamista ja ratkaisuja tarvitaan kipeästi maailmalla. Keskuskauppakamari on tehnyt erittäin ansiokasta työtä suomalaisten vientiyritysten kanssa ja olen iloinen, että pääsen jatkamaan tätä arvokasta ja Suomelle elintärkeää työtä”, Toivakka sanoo.
Toivakalla on vahva tausta kansainvälisten asioiden osaajana sekä laajat verkostot niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Toivakka on toiminut muun muassa ulkomaankauppaministerinä, kansanedustajana sekä yrittäjänä. Koulutukseltaan Toivakka on kauppatieteiden maisteri.
”On ilo ja kunnia saada Lenita Toivakka Keskuskauppakamarin kansainvälisistä asioista, viennistä ja EU-asioista vastaavaksi johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi. Lenita tuo entisenä ulkomaankauppaministerinä Keskuskauppakamariin uutta osaamista ja näköalaa yritysten kansainvälistymisen ja viennin edistämiseen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Keskuskauppakamarin nykyinen kansainvälisten asioiden johtaja ja ICC:n maajohtaja Timo Vuori siirtyy EK:n palvelukseen syyskuun alussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiLenita ToivakkaKeskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja, ICC:n maajohtaja 1.9.2021 alkaen
Puh:+358 50 464 6552lenita.toivakka@globalcompact.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme