Lentohenkilökunnan Valmiusjoukkue-pikakoulutukset käynnistyivät terveydenhuollon tueksi

Jaa
Kahden lentoemännän aloitteesta liikkeelle lähtenyt idea lentohenkilökunnan pikakoulutuksista terveydenhuollon tueksi on käynnistynyt 16.4.2020. Operaation nimi on Valmiusjoukkue. Hankkeella on nimekkäitä rahoittajatahoja. Terveydenhoitohenkilökunta tarvitsee nyt lisäkäsiä koronaviruspandemian takia. Moni haluaa auttaa.

Lentoemännät Ami Niemelä ja Ira Linnéa von Witte perustivat Valmiusjoukkueen auttamaan Suomen terveydenhoitohenkilöstöä koronaviruspandemiassa. 

Naiset löysivät Valmiusjoukko-idean Twitteristä, jota vauhditti oman ammattikunnan ominaisuuksien tuntemus. Valmiusjoukkue-malli on peräisin Ruotsista, jossa rekrytointiyhtiö Novare oli mukana rakentamassa SAS:n ja Sophiahemmet Högskolanin kanssa vastaavaa hanketta. Se käynnistyi 30.3.2020. 

Aktiiviset kansalaiset

- Lentohenkilökunnan työn leimallisia piirteitä ovat itseohjautuvuus, ongelmanratkaisuhalu ja -kyky yhdistettynä resilienssiin eli kykyyn soveltua muutoksiin.
- Ammattikunnalla on kattavan ensiapukoulutuksen lisäksi koulutus myös erilaisiin kriisitilanteisiin, sanovat Niemelä ja von Witte.
He korostavat, että ”kaveria ei jätetä” -mentaliteetti on tyypillinen piirre lentohenkilöstön piirissä. 

- Terveydenhoitajat ovat todellisia sankareita. Aina, ja varsinkin nyt. Tietenkin haluamme heidän taakkaa helpottaa, kantaa kortemme kekoon. Auttamisella on monet kasvot. Auttaminen yhdistää ja samalla lisää omaa hyvinvointia.

Tulisielut polkaisivat mittavan Valmiusjoukkue-hankkeen käyntiin yksityishenkilöinä. Heottivat päävastuun projektin koordinoinnista ja hallinnasta.
- On upeaa huomata, että kansalaisena ruohonjuuritasolla yhteisvoimin voi saada paljon aikaan, kun uskaltaa ja uskoo hyvän tekemisen arvoihin, sanovat hankkeen voimanaiset.

Valmiusjoukkue-niminen pikatäsmäkurssi tarjoaa apua niin kunnallisille kuin yksityisillekin terveydenhoito-organisaatioille.

Koulutuspilotti käynnistyi 

16.4.2020 Signe ja Ane Gyllenbergin Säätiön rahoituksen turvin käynnistettiin ensimmäinen koulutuspilotti, jossa on mukana 30 lentohenkilökuntaan kuuluvaa.

Koulutus on viisipäiväinen sisältäen kaksi harjoituspäivää. Pikakoulutuksen tarkoitus on valmentaa lentohenkilökunta siten, että he pystyvät toimimaan terveydenhuollon avustavissa tehtävissä kuten perushoidossa, puhelinneuvonnassa, logistiikassa, asiakaskontaktoinnissa ja hallinnollisissa sekä laitoshuollon tehtävissä. 

Koulutuksen toteuttamisesta vastaa Axxell Utbildning Ab.

Nimekkäitä rahoittajia

Aktiivikansalaiset Niemelä ja von Witte ovat saaneet nimekkäitä rahoittajia tukemaan Valmiusjoukkue-hanketta.

Niemelä ja von Witte haastavat myös muita yrityksiä ja yksityishenkilöitä mukaan tukitalkoisiin.

Signe ja Ane Gyllenbergin Säätiö on tukenut hanketta 13 200 eurolla. Säätiö lähti mukaan, koska valmiusjoukolla halutaan varmistaa vakituisen hoivahenkilöstön jaksaminen kovan psyykkisen ja fyysisen paineen alla.

Lotta Svärd Säätiö ilmoitti 16.4. rahoittavansa toisen kurssin kustannukset 13 200 euron lahjoituksella, jolla katetaan seuraavan 30 hengen kurssin koulutuskulut.  

- Tämä hanke sopii erittäin hyvin toimintafilosofiaamme, sillä sääntöjemme mukaan tehtävämme on auttaa hädän ja kriisin kohdanneita Suomen kansalaisia. Vuonna 1944 lakkautetun lottajärjestönkin yksi keskeinen tehtävä sodan aikana oli kouluttaa lottia erilaisiin avustus- ja huoltotehtäviin. Valmiusreservi-ajatus on hieno, mitä lentohenkilöstön Valmiusjoukkue-hanke on. Haluamme olla mukana omalla toiminnallamme tukemassa yhteiskuntaa käynnissä olevan kriisin aikana, sanoo Lotta Svärd Säätiön toiminnanjohtaja Anne Nurminen.  

Rahaa tarvitaan lisää

Valmiusjoukkue-koulutukseen on yhden vuorokauden aikana ilmoittautunut yli 200 lomautettua lentohenkilöstöön kuuluvaa.Suljetussa Facebook-ryhmässä heitä on lähes 300 seitsemästä eri lentoyhtiöstä. Koulutus kiinnostaa, koska ihmisillä on tarve auttaa. 

- Korona luo pelkoa ja epätoivoa, mutta tässä epävarmuuden tilanteessa myös lämpöä, inhimillisyyttä. On syntynyt yhteen hiileen puhaltamisen meininki, kuten sota-aikana konsanaan, naiset tuumaavat.

Jotta kaikki Valmiusjoukkue-koulutukseen ilmoittautuneet pystyisivät osallistumaan koulutukseen, tarvitaan vielä kipeästi lisärahoitusta. Yhden koulutettavan koulutuskustannukset ovat 400 euroa (+ alv). Yritykset ja yksityiset voivat tukea kustantamalla yhden tai useamman koulutuspaikan.

Lisätietoja:

Ami Niemelä
044 527 0427

Ira Linnéa von Witte
044 777 7441

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Lotta Svärd Säätiö
Mannerheimintie 93
00270 Helsinki

(09) 4770 2881 / vaihdehttps://www.lottasaatio.fi/yhteystiedot/

Lotta Svärd Säätiö

Yhteiskunnallinen huoltotyö oli aikoinaan Lottajärjestön toiminnan ytimessä ja samalla tiellä jatkaa Lotta Svärd Säätiö tänä päivänäkin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye