HSY

Leudot talvisäät pitivät puunpolton hiukkaspitoisuudet kurissa pääkaupunkiseudulla

28.3.2023 09:15:09 EEST | HSY | Tiedote

Jaa
Sähkönhinnan nousu sai monen pääkaupunkiseudun asukkaan kiinnostumaan puunpoltosta. HSY:n mittausten mukaan puunpoltto heikensi talvella pientaloalueiden ilmanlaatua varsinkin kylminä viikonloppuiltoina. Puunpoltosta aiheutuvat ilmansaasteiden pitoisuudet jäivät kuitenkin yleisesti odotettua alhaisemmiksi lauhan talven ja ilmansaasteiden laimenemiselle suotuisien sääolojen vuoksi.
HSY seuraa puunpolton vaikutuksia ilmanlaatuun esimerkiksi Tapanilan pientaloalueella Helsingissä. Tapanilan siirrettävällä mittausasemalla on tehty mittauksia vuosina 2013 ja 2022 ja niitä jatketaan vielä tämän vuoden ajan.
HSY seuraa puunpolton vaikutuksia ilmanlaatuun esimerkiksi Tapanilan pientaloalueella Helsingissä. Tapanilan siirrettävällä mittausasemalla on tehty mittauksia vuosina 2013 ja 2022 ja niitä jatketaan vielä tämän vuoden ajan.

Pientaloalueiden ilmanlaatuun vaikuttavat yleensä tulisijojen käyttö ja sijainnista riippuen myös liikenteen pakokaasut ja katupöly. Tulisijojen päästöt aiheuttavat kohonneita ilmansaastepitoisuuksia alueilla, joilla taloja on paljon lähellä toisiaan. Pääasiallista puulämmitystä on pääkaupunkiseudulla vain vähän, mutta tulisijoja käytetään myös lisälämmitykseen ja monissa asunnoissa on lisäksi puulämmitteisiä saunoja.

Puunpoltossa syntyy muun muassa pienhiukkasia, mustaa hiiltä eli nokea sekä syöpäriskiä lisääviä polysyklisiä aromaattisia yhdisteitä (PAH) kuten bentso(a)pyreeniä. Bentso(a)pyreenin pitoisuudet voivat vaihdella paljonkin eri pientaloalueiden välillä ja sisällä.

Puunpoltto heikensi ilmanlaatua varsinkin ilta-aikaan

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY mittaa puunpolton vaikutuksia ilmanlaatuun pääkaupunkiseudun pientaloalueilla. Kuluvan talven aikana ilmanlaatu heikkeni ajoittain huonoksi tai jopa erittäin huonoksi pienhiukkasten takia.

- Puunpoltto lisäsi pienhiukkasten ja mustan hiilen pitoisuuksia esimerkiksi Tapanilan pientaloalueella varsinkin viikonloppuiltaisin. Tällöin pitoisuudet kohosivat toisinaan korkeammiksi kuin vilkasliikenteisillä alueilla ruuhka-aikoina, kertoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Saija Korhonen.

Energiakriisin vaikutukset pääkaupunkiseudun ilmanlaatuun jäivät pieniksi

Energianhinnan nousu lisäsi kotitalouksien puunpolttoa, mutta puunpolton vaikutus ilmanlaatuun jäi ennakoitua pienemmäksi.

- Lauha talvi ja ilmansaasteiden laimenemiselle suotuisat sääolot vaikuttivat siihen, että ilmansaasteiden pitoisuudet eivät nousseet niin korkeiksi kuin ne olisivat voineet nousta tyyninä pakkasjaksoina, Korhonen kertoo.

Joulukuussa oli kuitenkin kylmiä pakkasjaksoja, jolloin HSY mittasi monella alueella korkeita pienhiukkasten, mustan hiilen ja bentso(a)pyreenin pitoisuuksia.

Benso(a)pyreenin vuosipitoisuudet nousivat hieman vuonna 2022 verrattuna edellisiin vuosiin. Pitkällä aikavälillä sekä pääkaupunkiseudun että muun Uudenmaan pientaloalueilla tehdyissä mittauksissa on ollut kuitenkin havaittavissa pientä laskua bentso(a)pyreenin pitoisuuksissa.

Viisi tehokasta vinkkiä puunpolton päästöjen vähentämiseksi

  • Käytä vain kuivaa puuta. Älä polta roskia.
  • Noudata oman tulisijasi käyttöohjeita.
  • Täytä tulipesästä korkeintaan puolet. Polta puut useassa erässä.
  • Sytytä puut päältä tai yläosasta ellei käyttöohjeet neuvo toisin.
  • Varmista, että palaminen saa tarpeeksi ilmaa.

Lisätietoa puunpolton päästöistä:

  • Pienhiukkasia (PM2,5) syntyy pääasiassa liikenteen ja puunpolton päästöistä. Lisäksi niitä kulkeutuu pääkaupunkiseudulle maan rajojen ulkopuolelta. Pienhiukkasia pidetään erityisen haitallisina terveydelle, sillä ne pääsevät tunkeutumaan keuhkojen ääreisosiin saakka. Herkimpiä ilmansaasteiden terveyshaitoille ovat pienet lapset ja ikääntyvät sekä hengitys- ja sydänsairaat.

  • Musta hiili (BC) eli noki on peräisin epätäydellisestä palamisesta ja sillä on muiden pienhiukkasten tapaan haitallisia vaikutuksia terveyteen. Päästölähteitä ovat muun muassa vanhat dieselajoneuvot, puunpoltto, laivaliikenne ja kaukokulkeuma. Musta hiili sitoo tehokkaasti auringon säteilyä ja lämmittää ilmakehää. Mustaa hiiltä kulkeutuu Suomen leveyspiireiltä myös arktisille alueille, missä se nopeuttaa lumen ja jään sulamista.

  • PAH-yhdisteitä, joihin bentso(a)pyreeni kuuluu, syntyy epätäydellisessä palamisessa. Kohonneita bentso(a)pyreenin pitoisuuksia esiintyy erityisesti asuinalueilla, joilla on paljon puulämmitystä. Liikenteen päästöjen vaikutus PAH-pitoisuuksiin on vähäinen. Monet PAH-yhdisteet kuten bentso(a)pyreeni lisäävät syöpäriskiä.

Lisätietoa:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

HSY seuraa puunpolton vaikutuksia ilmanlaatuun esimerkiksi Tapanilan pientaloalueella Helsingissä. Tapanilan siirrettävällä mittausasemalla on tehty mittauksia vuosina 2013 ja 2022 ja niitä jatketaan vielä tämän vuoden ajan.
HSY seuraa puunpolton vaikutuksia ilmanlaatuun esimerkiksi Tapanilan pientaloalueella Helsingissä. Tapanilan siirrettävällä mittausasemalla on tehty mittauksia vuosina 2013 ja 2022 ja niitä jatketaan vielä tämän vuoden ajan.
Lataa
EU on asettanut bentso(a)pyreenille tavoitearvoksi yksi nanogramma kuutiometrissä ilmaa. Tämä taso ei ole ylittynyt pääkaupunkiseudun mittauksissa vuoden 2014 jälkeen.
EU on asettanut bentso(a)pyreenille tavoitearvoksi yksi nanogramma kuutiometrissä ilmaa. Tämä taso ei ole ylittynyt pääkaupunkiseudun mittauksissa vuoden 2014 jälkeen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.

Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY:n hallituksen päätökset 28.8.2026 – useita vesi- ja jätehuollon hankintoja28.8.2026 10:31:41 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hankkia ICT-peruspalvelu-uudistuksen Enfo Oy:ltä ja vartiointipalvelut tarjoajaryhmittymältä Reila Palvelut Oy ja Hälytyskeskus Hälyttävä Oy. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat vesihuollon hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Vantaan Tammiston Kauppatien vesijohdon rakentamisen hankesuunnitelma - Espoon Mikkelänpellon vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - verkostosaneerauksen sujutuspaketin rakentamisen urakoitsijoiksi valittiin Vision Infra Oy & Aarsleff Oy ja Sujutek Oy - Helsingin Munkkiniemen vesihuollon saneerausurakoitsijaksi valittiin Louhintahiekka Oy - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 kalvosuodatuslaitteisto hankitaan Azelis Finland Oy:ltä - kansistojen, kuten kaivonkansien vaihdot ja pienet korjaustyöt hankitaan Asfalttikallio Oy:ltä. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat jätehuollon hankinnat: - Kivikon jätepalvelukeskuksen, Konalan ja Ruskeasannan Sortti-asemien piha-alueiden kone- ja kunnos

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 28.8.2026 – useita vesi- ja jätehuollon hankintoja listalla26.8.2026 07:57:06 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 28.8.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa ICT-peruspalvelujen ja vartiointipalveluiden hankinnasta. Hallitus päättää seuraavista vesihuollon hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Vantaan Tammiston Kauppatien vesijohdon rakentamisen hankesuunnitelma - Espoon Mikkelänpellon vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - verkostosaneerauksen sujutuspaketin rakentamisen urakoitsijoiden valinta - Helsingin Munkkiniemen vesihuollon saneerausurakoitsijan valinta - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 kalvosuodatuslaitteiston hankinta - kansistojen, kuten kaivonkansien vaihdot ja pienten korjaustöiden hankinta. Hallitus päättää seuraavista jätehuollon hankinnoista: - Kivikon jätepalvelukeskuksen, Konalan, Ruskeasannan ja Jorvaksen Sortti-asemien piha-alueiden kone- ja kunnossapitotöiden hankinta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye