LIIKKEELLÄ HYVÄÄ OLOA!

Jaa

Liike-hankkeen avulla etsitään ja aktivoidaan 16–29-vuotiaita liikuntatoiminnan ulkopuolelle jääneitä nuoria.

Suomen YMCA:n liiton hallinnoimassa ja koordinoimassa Liike-hankkeessa lisätään kokonaisvaltaista tukea tarvitsevien 16–29-vuotiaiden fyysistä aktiivisuutta ja hyvinvointia. Hanketta toteutetaan vuoden 2021 ajan YMCA:n/ NMKY:n paikallisyhdistyksissä Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Tavoitteena on tarjota nuorille positiivisia kokemuksia liikunnasta sekä paineeton harrastusyhteisö muista toimintaan hakeutuneista nuorista.

Kohderyhmän nuoret jäävät liikuntatoiminnan ulkopuolelle moninaisista syistä. Nuorten ongelmat useimmiten kumuloituvat, siksi myös liikkumattomuuden taustalta löytyy harvoin vain yksi tekijä. Muun muassa vaikeus päästä liikkeelle, arjen hallinnan haasteet sekä rahan, sosiaalisten taitojen ja kavereiden puute estävät nuoria liikkumasta. Nuoret voivat olla yksinäisiä, koulun ja työelämän ulkopuolella tai muutoin syrjäytymisvaarassa. Liike-hankkeessa nuoret saavat myönteisiä kokemuksia yksilöliikunnasta ja liikkumisesta vertaisyhteisön kanssa. Samalla liikunnan avulla voidaan vaikuttaa myönteisesti nuorten elämänlaatuun ja kokemukseen oman elämän hallinnasta. Hankkeen tuloksena syntyy toimintamalleja ja ymmärrystä kohderyhmän nuorten liikkumattomuuden haasteeseen.

Hanketta toteutetaan kolmella tapaa: yksilöllisellä tuella, ryhmä- ja digitoiminnalla.

Yksilöllisessä tukipalvelussa hanketyöntekijät eli niin kutsutut liikuntaetsivät tunnistavat nuoren liikkumisen esteitä ja auttavat nuoria löytämään tapoja, joilla lisätä liikuntaa arjessa. Liikuntaetsivät ohjeistavat nuoria liikunnassa, kannustavat ja kulkevat nuoren rinnalla.

Pienryhmätoiminnassa mahdollistetaan nuorten keskinäistä kohtaamista ja toiminnallista yhdessäoloa. Ryhmän pieni koko tukee osallistujien erilaisten liikunnallisten taitojen ja toiveiden huomioimista. Ryhmätoiminnan kautta nuorella on myös mahdollisuus löytää itselle kaveri omatoimiseen liikkumiseen.

Digitoiminnassa hyödynnetään nuorille luontaisia digitaalisia toimintaympäristöjä. Tutuilla ja uusilla digialustoilla innostetaan aktiivisuuteen ja liikunnan ylläpitämiseen.

Hankkeen liikuntapaikat lähiympäristössä ovat helposti saavutettavia ja niissä painotetaan ulko- ja luontoliikuntaa, mikä on turvallista myös korona-ajassa toimittaessa.

Liike -hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoja hankkeesta:

Kaisa Strömberg, hanketyön ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Suomen YMCA:n liitto,  kaisa.stromberg@ymca.fi +358 41 544 8292

Joni Liikala, kehityspäällikkö, Helsingin NMKY, joni.liikala@hnmky.fi +358 50 560 9334

Suomen YMCA:n liitto: https://ymca.fi/
Hankkeen IG-tili: https://www.instagram.com/liikkeellahyvaaoloa/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen YMCA:n liitto
Liisankatu 27 A 4
00170 Helsinki

https://ymca.fi/
Suomen YMCA:n liitto on osa maailmanlaajuista YMCA-nuorisojärjestöä, joka toimii 120:ssä maassa. Suomen YMCA:n liitto vastaa järjestön valtakunnallisista tehtävistä tukemalla YMCA:n/ NMKY:n paikallisyhdistyksiä sekä toimii kansainvälisesti luomalla verkostoja ja toteuttamalla kehitysyhteistyöhankkeita neljässä maassa.
 
YMCA tarjoaa monipuolista ja kaikille avointa nuorisotyötä ja harrastustoimintaa, koulutuksia ja vapaaehtoistyötä Suomessa ja kansainvälisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.