Liikkumisen ja nuorten harrastamisen edistämiseksi jaettiin 830 000 euron avustuspotti
30.10.2018 19:21:51 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden yhteiseen, nuorison harrastamisen ja liikkumisen edistämiseen suunnattuun avustushakuun saatiin keväällä 96 ideaa. Jatkoon valittiin 16 ehdotusta, joita työstettiin eteenpäin eri toimijoiden yhteisissä työpajoissa.
Yhteensä 830 000 euron avustuspotti päätettiin nyt jakaa kymmenen ansioituneimman ja parhaiten uuden avustusmallin ehdot täyttävän ehdotuksen kesken. Avustus tulee käyttää sellaisiin hankkeisiin ja toimenpiteisiin, joilla lisätään lasten ja nuorten harrastamista sekä kaikenikäisten kaupunkilaisten liikkumista.
Etusijalle haussa nousivat hankkeet, jotka edistävät liikkumisen lisäämistä tai lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastustoimintaa uudenlaisten toimintatapojen ja yhteistyömuotojen avulla.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio:
"Helsingin tavoitteena on turvata harrastus kaikille lapsille ja nuorille ja löytää tapoja innostaa helsinkiläisiä liikkeelle. Kaupunki tarvitsee tässä kumppaneita. Hakijat ovat osoittaneet poikkeuksellista rohkeutta etsiä uusia ja innostavia tapoja – puhutaan sitten skeittitapahtumista, erityisen tuen tarpeessa olevien lasten harrastusmahdollisuuksista tai matalan kynnyksen jalkapalloilusta ammatillisissa oppilaitoksissa, historiallisesta valokuvauksesta tai kaupungin rantojen siivouksesta. Seuraavan kolmen vuoden aikana näiden järjestöjen oppimismatka jaetaan koko järjestökentälle.”
Avustukset päätettiin myöntää seuraaville hankkeille (hakija, hanke, avustus/vuosi):
- Barreto ry, Lähiökoutsi, 100 000 euroa
- HELride Collective ry, Skeittikontti, 40 000 euroa
- Helsingin Jalkapalloklubi Ry, Klubipallo, 49 000 euroa
- Intomieliset ry, Break the Fight!, 120 000 euroa
- Kuntoutussäätiö, Liike jatkuu - Tieto tukee, 140 000 euroa
- Oranssi ry, FunNet -harrastusverkosto, 40 000 euroa
- Pro Lapinlahti, Mielenterveys-seura ry, Lapinlahden Löytäjät, 59 000 euroa
- Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry, SATAKOLKYT- 130 km puhdasta liikkumisen iloa, 80 000 euroa
- Wikimedia Suomi ry, Helsinki Rephotography, 52 000 euroa
- Voimauttavan taiteen äärellä ry, Starttimylly, 150 000 euroa
Avustettavat hankkeet ovat lähtökohtaisesti kolmivuotisia, ja avustus myönnetään vuodeksi kerrallaan.
Samassa kokouksessa lautakunta päätti, että Helsingin kaupunki huolehtii etsivästä nuorityöstä jatkossa sekä omalla toiminnallaan että julkisella palveluhankinnalla. Seuraavaksi kolmeksi vuodeksi valittiin neljä palveluntarjoajaa: Helsingin diakonissalaitoksen säätiö, Helsingin NMKY ry, Suomen diakoniaopisto Oy ja Valo-valmennusyhdistys ry. Lisäksi hankintaan kuuluu yhden vuoden optiokausi.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen päätöstiedote 30.10.2018 on luettavissa kokonaisuudessaan Helsingin kaupungin verkkosivuilta.
Lisätiedot (avustuspäätökset):
Veikko Kunnas, kumppanuuspäällikkö, kulttuuri
p. 09 310 37002, veikko.kunnas@hel.fi
Taina Korell, yksikön päällikkö, liikunta
p. 09 310 38038, taina.korell@hel.fi
Markku Toivonen, kumppanuuspäällikkö, nuoriso
p. 09 310 89053, markku.toivonen@hel.fi
Lisätiedot (etsivän nuorisotyön hankinta):
Timo Kontio, toiminnanjohtaja
p. 09 310 20804, timo.kontio@hel.fi
Niina Lammi, hankinta-asiantuntija
p. 09 310 20573, niina.lammi@hel.fi
Yhteyshenkilöt
Jussi Kaisjoki
viestintäpäällikkö
kulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
jussi.kaisjoki@hel.fi
p. 09 310 29870
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Rönnskär utvecklas med respekt för naturvärden för ett växande antal besökare23.9.2026 09:03:45 EEST | Pressmeddelande
Utvecklingsplanen för Rönnskär blev färdig på våren 2026 och den genomförs stegvis från och med 2027. Målet är att förbättra tjänsterna och tillgängligheten på ön för ett växande antal besökare samtidigt som man värnar om öns ansedda natur, lugn och havsnära stämning.
Pihlajasaarta kehitetään luontoarvoja vaalien kasvaville kävijämäärille23.9.2026 09:03:45 EEST | Tiedote
Pihlajasaaren kehittämissuunnitelma valmistui keväällä 2026, ja sen toteutus käynnistyy vaiheittain vuonna 2027. Tavoitteena on parantaa saaren palveluita ja saavutettavuutta kasvaville kävijämäärille samalla, kun saaren arvostettua luontoa, rauhaa ja merellistä tunnelmaa vaalitaan.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 22.9.202622.9.2026 19:50:58 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 22.9. kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunnan lausunto talonrakennushankkeiden ohjelmista 2027-2035 jäi pöydälle.
Savoy JAZZFest 2027 tuo Helsinkiin jazzkitaran legendat John Scofieldin ja Lionel Loueken22.9.2026 11:14:35 EEST | Tiedote
Maaliskuussa järjestettävä Savoy JAZZFest avaa vuoden 2027 ohjelmistonsa kahdella kansainvälisesti arvostetulla kitaristilla. Jazzkitaran merkittävimpiin uudistajiin kuuluva John Scofield saapuu Helsinkiin juhlakiertueellaan, ja nykyjazzin omaleimaisimpiin ääniin lukeutuva Lionel Loueke nähdään harvinaisessa soolokonsertissa.
Helsingfors gör en enkät för att kartlägga invånarnas erfarenheter av våld i nära relationer och tillgången till hjälp21.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad vill förbättra identifieringen av våld i nära relationer och tillgången till hjälp i ett tidigt skede. Invånarnas svar används i arbetet med att förebygga våld i nära relationer och i utvecklingen av tjänsterna. Enkäten kan besvaras anonymt av alla Helsingforsbor över 18 år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
