Liikkumisen lisääminen ja paikallaanolon vähentäminen pienentävät ikääntyneiden sydänsairauksien ja kuoleman riskiä
8.9.2022 06:47:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Tutkimuksen mukaan runsaasti paikallaanoloa ja vain vähän liikkumista sisältävä elämäntyyli lisää merkittävästi iäkkäiden sydänsairauksien ja kuoleman riskiä. Tutkimus osoitti, että sydän- ja verisuonisairauksien riski oli pienempi niillä, joilla arkeen sisältyi enemmän liikkumista millä tahansa intensiteetillä sekä vain vähän paikallaanoloa. Runsas kevyen liikkumisen määrä ja vähäinen paikallaanolo olivat yhteydessä pienempään kuoleman riskiin.
”Aiemmissa iäkkäillä tehdyissä tutkimuksissa on tarkasteltu pääosin fyysisen aktiivisuuden ja paikallaanolon sekä jo todettujen sydänsairauksien välisiä yhteyksiä. Nyt tehty tutkimus osoittaa kuitenkin, että sydän- ja verisuonisairauksia voidaan ennaltaehkäistä vielä varttuneemmassakin iässä”, tutkija Miia Länsitie kertoo.
”Nykyiset terveysliikuntasuositukset voivat olla monelle iäkkäälle liian vaativat. Havaitsimme, että jo päivittäisellä arkiaktiivisuuden lisäämisellä on merkitystä. Tulos voi olla rohkaiseva monelle ikäihmiselle”, Länsitie huomauttaa.
Tutkimus on osa Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan toteuttamaa Oulu1945-väestötutkimusta. Siihen osallistui 660 noin 70-vuotiasta oululaista vuosina 2013–2015. Tutkittavien liikkumista ja paikallaanoloa seurattiin ranteessa pidettävällä aktiivisuusmittarilla kahden viikon ajan. Sydän- ja verisuonisairauksien riskiä arvioitiin Framinghamin riskipisteillä, jotka huomioivat henkilön sukupuolen, iän, kolesteroliarvot, verenpaineen, diabeteksen, lääkityksen ja tupakointitiedot. Tutkittavien kuolleisuustietoja seurattiin noin kuusi vuotta mittausten jälkeen.
BMC Geriatrics -lehdessä julkaistu tutkimusartikkeli on osa Länsitien Oulun yliopistoon tekemää väitöskirjaa.
Tutkimusartikkeli: Länsitie M, Kangas M, Jokelainen J, Venojärvi M, Timonen M, Keinänen-Kiukaanniemi S, Korpelainen R. Cardiovascular disease risk and all-cause mortality associated with accelerometer- measured physical activity and sedentary time ‒ a prospective population-based study in older adults. BMC Geriatrics (2022) 22:729. https://doi.org/10.1186/s12877-022-03414-8
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia Länsitie, tutkija, TtM
ODL Liikuntaklinikka ja Oulun yliopisto
puh. 050 312 57 57
miia.lansitie@odl.fi
Meri RovaViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Vesialan huippuasiantuntijat kokoontuvat Ahvenanmaalle etsimään ratkaisuja vesivarojen hallintaan12.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Pohjoismainen hydrologinen konferenssi (Nordic Hydrological Conference 2026) järjestetään Maarianhaminassa 18.–20. elokuuta. Tapahtuma kokoaa yhteen yli 250 tutkijaa, asiantuntijaa ja vesialan toimijaa Pohjoismaista sekä Baltiasta keskustelemaan siitä, miten uudet digitaaliset ratkaisut, tutkimusmenetelmät ja teknologiat voivat tukea kestävää vesivarojen hallintaa.
Voimakas immuunivaste voi kertoa ärhäkästä rintasyövästä – uusi suomalaistutkimus auttaa tunnistamaan riskipotilaat ja kohdistamaan hoidot tarkemmin5.8.2026 07:06:00 EEST | Tiedote
Rintasyöpäkasvaimen biologisen käyttäytymisen mittaaminen auttaa tunnistamaan jo varhaisessa vaiheessa ne potilaat, joiden sairaus on erityisen aggressiivinen. Oulun yliopiston tutkimus tarjoaa pohjan uudenlaiselle biomarkkeripaneelille, jonka avulla tehokkaimmat hoidot voidaan kohdentaa oikealle potilaalle oikeaan aikaan.
Yllättävä perhoslöytö – Euroopassa lähes tuntematon laji löytyi Suomesta10.7.2026 12:01:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen Bromarvista on löytynyt Suomelle uusi ja erittäin odottamaton perhoslaji. Kyseessä on todennäköisesti Cuprina fuscella, jota on Euroopassa tavattu aiemmin vain Itävallasta. Löytö on poikkeuksellinen, sillä laji kuuluu alaheimoon, jota ei ole aiemmin havaittu Suomessa eikä muuallakaan Pohjois-Euroopassa.
Äidin sensitiivisyys suojaa keskosta tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmilta10.7.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Äidin lämmin, nopea ja tilanteeseen sopiva reagointi lapsen tarpeisiin ehkäisee tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia lapsen myöhemmällä iällä. Uuden tutkimuksen mukaan sensitiivinen vuorovaikutus suojaa etenkin ennenaikaisesti syntyneitä.
Ihminen muokkaa susien kehitystä – kallon muoto vaihtelee eri puolilla maailmaa7.7.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Eri puolilla maailmaa elävät sudet eivät ole rakenteeltaan samanlaisia. Uusi kansainvälinen tutkimus osoittaa, että susien kallon muoto ja koko vaihtelevat ilmaston, saaliseläinten, evoluutiotaustan sekä yhä enemmän myös ihmisen vaikutuksen mukaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
