Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Liikunta nollaa etäaivot

Jaa

VAMOK on mukana Maailman onnellisimmat opiskelijat -kampanjassa, jonka tavoitteena on lisätä liikunnan iloa ja kerätä varoja opiskelijoiden mielenterveysjärjestö Nyyti ry:lle.

Paavo Sormunen, Ulrika Palmberg, Silvia Musikka, Arttu Kauppi, Emilia Paasonen ja Jenna Laitila venyttelevät VAMKin pihassa ennen yhteistä reippailua.
Paavo Sormunen, Ulrika Palmberg, Silvia Musikka, Arttu Kauppi, Emilia Paasonen ja Jenna Laitila venyttelevät VAMKin pihassa ennen yhteistä reippailua.

Palosaaren rannassa tuulee ja vihmoo hieman vettäkin, mutta kuutta reipasta opiskelijaa raikas ilma ei tunnu haittaavan. Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta VAMOKin aktiivit haluavat kertoa liikunnan hyödyistä ja kannustaa muitakin liikkeelle.

– Liikkua voi sillä tavalla kuin itselle sopii, ilman stressiä. Napit korviin, soittimeen hyvää musiikkia tai podcast ja vaikka vartiksi ulos kävelemään, sanoo VAMOKin liikunta- ja vapaa-aikavastaava Silvia Musikka.

VAMOK on yksi vaasalaisista opiskelijajärjestöistä, jotka osallistuvat Maailman onnellisimmat opiskelijat -kampanjaan. Kampanja on saanut innoituksensa Vaasan kaupungin onnellisuusteemasta, jonka taustalla ovat Suomen toistuva sijoittuminen maailman onnellisimmaksi maaksi sekä tutkimustulokset, joiden mukaan Pohjanmaalla asuu Suomen onnellisinta väkeä.

Opiskelijoiden tueksi

Opiskelijoilla on ollut pandemian aikana vaikeaa. Moni on kärsinyt yksinäisyydestä ja yhteisön tuoman tuen puutteesta sekä opiskeluissa että vapaa-aikana. 

Maailman onnellisimmat opiskelijat -kampanjassa edistetään opiskelijoiden hyvinvointia vuoden aikana kolmella teemalla: terveys, liikunta ja onnellisuus. Vuoden aikana korkeakouluopiskelijoille järjestetään tapahtumia ja tempauksia teemoihin liittyen.

Ensimmäisenä teemana on liikunta, ja siihen liittyvässä Yhdessä maailman ympäri -tapahtumassa kannustetaan opiskelijoita liikkumaan kävellen tai juosten toukokuun aikana. Liikuntahaasteen tavoitteena on kulkea yhdessä maapallon ympäri eli yhteensä 40 000 kilometriä. Tapahtuman aikana vaasalaiset korkeakouluopiskelijat kannustavat yrityksiä lahjoittamaan rahaa opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä ylläpitävälle Nyyti ry:lle.  

Kampanjassa on mukana VAMOKin lisäksi kuusi muuta vaasalaista opiskelijayhteisöä. Vaasan yliopiston ylioppilaskunta VYY ja Åbo Akademis Studentkår ÅAS ovat ideoineet kampanjan. Myös Studentföreningen vid Svenska Handelshögskolan i Vasa SSHV, Studerandekåren Novium, Opiskelijan Vaasa – Vasa Studerande OVVS sekä Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan Vaasan yksikön ainejärjestö Justus osallistuvat.

Arjen virkistys

VAMOKilaiset kertovat liikunnan olevan olennainen osa heidän hyvinvointiaan. Liikunta auttaa stressinhallintaa, parantaa unta ja rytmittää etäarkea sopivasti.

– Minulla saattaa olla ensin opiskelua aamukahdeksasta puoleenpäivään, ja sitten töitä iltakahdeksaan asti. Lenkki nollaa aivot ja auttaa jaksamaan, sanoo Arttu Kauppi.

Jalkapalloa pelaava Emilia Paasonen kertoo, että joukkuelajissa pelikaverit saavat kerta toisensa jälkeen treeneihin, vaikka aina ei huvittaisikaan.

– Kun tietää, että muut odottavat mukaan, ja usein on jo kyydeistäkin sovittu, on kiva mennä paikalle.

VAMOKin hallituksen puheenjohtaja Ulrika Palmberg kertoo pyöräilevänsä matkat töihin ja piristyvänsä jo pelkästä raittiista ilmasta. Hän kuitenkin kertoo ymmärtävänsä, ettei liikunta ole ensimmäisenä mielessä, jos maailma tuntuu juuri nyt kaatuvan niskaan paineineen.

– Silloin päivän tavoite voi olla, että vie roskat tai käy kaupassa. Kaikkien ei tarvitse olla himoliikkujia, mutta lyhytkin ulkoilu voi auttaa jaksamaan. 

NÄIN OSALLISTUT:

Yrityksiä haastetaan mukaan Yhdessä maailman ympäri -lahjoituskampanjaan. Lisätietoja saat kampanjan Facebook-sivulta.

1. Liiku kävellen tai juosten. Kirjaa ylös kulkemasi kilometrimäärä. Mikäli käveleminen tai juokseminen on sinulle haasteellista, voit valita itsellesi sopivan tavan.

2. Täytä tiedot Facebook-tapahtuman forms-lomakkeeseen. 

3. Julkaisemme tapahtumassa viikoittaisen teeman. Inspiroidu teemasta, mutta se ei ole edellytys osallistumiselle.

4. Kannusta myös muut mukaan ja jaa tunnelmasi käyttämällä yhteistä hastagia #maailmanympäri #jordenrunt #aroundtheworld

Avainsanat

Kuvat

Paavo Sormunen, Ulrika Palmberg, Silvia Musikka, Arttu Kauppi, Emilia Paasonen ja Jenna Laitila venyttelevät VAMKin pihassa ennen yhteistä reippailua.
Paavo Sormunen, Ulrika Palmberg, Silvia Musikka, Arttu Kauppi, Emilia Paasonen ja Jenna Laitila venyttelevät VAMKin pihassa ennen yhteistä reippailua.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Wolffintie 30
65200 VAASA

0207 663 300, info@vamk.fihttp://www.vamk.fi

Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3250 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme