Yhden vanhemman perheiden liitto ry

Liittokokous 2022: Työnantaja, tarvitsetko monitaiturin? Palkkaa yksinhuoltaja!

Jaa
Yksinhuoltajan vahvuuksia ovat vahva organisaatiokyky, joustava eri tehtävien hallinta, vahva resilienssi sekä huippuunsa kehittynyt ongelman ratkaisukyky. Yksinhuoltajaäideillä on myös korkeampi motivaatio osallistua työelämään kuin parisuhteessa olevilla, jopa silloinkin, kun palkasta jää vähemmän käteen kuin sosiaaliturvasta. Tämän arvioidaan liittyvän siihen, että työelämä korvaa osittain sosiaalisia tarpeita: arvostusta, sosiaalisia suhteita ja onnistumisen kokemuksia. Ammattitaito on myös nykyihmisen kallein omaisuus pitkällä tähtäimellä. Työllistyminen ylläpitää ammattitaitoa ja avaa mahdollisuuksia työelämässä. Erityisen motivoituneita työelämään ovat erityistarpeisten lasten yhden vanhemman perheiden vanhemmat.

Yksinhuoltajien toiveet työnantajalle

 Jos alalla on krooninen työntekijäpula, kuten kaupan alalla ja terveydenhuollossa, saattaisi ratkaisuna olla ympärivuorokautisen lastenhoitopalvelun perustaminen henkilökunnan lapsille työpaikan yhteyteen julkisen sektorin kanssa. Tähän voisivat osallistua alle 7-vuotiaiden lisäksi myös pienet koululaiset.

Lastenhoitopalvelujen aukioloajat eivät ole seuranneet työmarkkinoiden kehitystä 24/7 yhteiskunnaksi.  Tämä haittaa vanhempien työllistymistä ja erityisesti yhden vanhemman perheiden.  Pahin tilanne on erityistarpeisten lasten vanhemmilla.  Perheet toivovatkin työnantajilta juuri joustoja työajan suhteen. Mahdollisuus etätyöhön ja työajan liukumiin voivat olla työllistymisen kannalta ratkaisevia. Myös osa-aikatyötä toivotaan.

Yhden vanhemman perhe oli työllistynein kotitalousmuoto

Muutama vuosikymmen sitten tutkimuksen mukaan yksinhuoltajaäitien työttömyysaste lähenteli nollaa ja työllisyysaste oli 89 %.  Se oli huomattavasti korkeampi kuin parisuhteessa olevien äitien (82 %). (Hakovirta, Mia)  Suuren laman jälkeen muiden väestöryhmien työllisyys parani nopeasti nousukauden myötä, mutta ei yksinhuoltajien. Työttömyysaste on jo pitkään ollut kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna.  Tuorein luku 16,0 % (Tilastokeskuksen Työssäkäyntitilasto).


Lähteet:

Moilanen, Sanna Monitahoisten vaatimusten keskellä: Yksinhuoltajaäitien epätyypilliset työajat ja työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen, Jyväskylä: University of Jyväskylä, 2019, 122 p.

Forssén, Katja – Ritakallio,Veli-Matti Yksinhuoltajaäitien moniulotteinen köyhyys Euroopassa, teoksessa Forssén, Haataja, Hakovirta Yksinhuoltajuus Suomessa Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 50/2009

Hakovirta, Mia Yksinhuoltajaäitien työllisyys, toimeentulo ja työmarkkinavalinnat, Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 45, 2006

Kröger, Teppo Hoivaköyhyys yksinhuoltajaperheessä. Kenelle lastenhoito-ongelmat kasautuvat, teoksessa Takala toim. Onko meillä malttia sijoittaa lapsiin? Kela, 2004.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


puheenjohtaja Susanna Kavonius, 050 3509967, susanna.kavonius@hel.fi, toiminnanjohtaja Heljä Sairisalo, 040 3515355, helja.sairisalo@yvpl.fi

Tietoja julkaisijasta

Yhden vanhemman perheiden liitto ry
Yhden vanhemman perheiden liitto ry
Kalevankatu 16, c/o Väestöliitto
00100 HELSINKI

0401863421http://www.yvpl.fi

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö. Liitto pyrkii edistämään lapsiystävällistä eroa, vanhempien eron jälkeistä yhteistoimintaa ja lapsen vuoroasumista.  2000-luvulla on tärkeäksi noussut lapsiperheiden pienituloisuuden poistaminen mm. työttömyyttä vähentämällä palveluja parantamalla.

Suomessa on 129 625 yhden vanhemman perhettä (Perheet 2020, Tilastokeskus, 2021). Näistä valtaosa on eronneita (yksin odottajia 5000 ja leskiä 3000).

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yhden vanhemman perheiden liitto ry

Kansainvälinen yksinhuoltajapäivä 21.3.2024 - Yhden vanhemman rakkaus riittää, mutta perheet ansaitsevat myös tukea21.3.2024 08:26:33 EET | Tiedote

Suomessa noin 25 % perheistä arkea pyörittää yksi vanhempi. Yksi turvallinen vanhempi takaa tutkimusten mukaan lapselle tasapainoisen ja hyvän kasvatuksen. - Me pystymme vaikka mihin, mutta ansaitsemme hyvän sosiaaliturvan ja palvelut arjen sujumisen avuksi, painottaa Yhden Vanhemman Perheiden Liiton puheenjohtaja Susanna Kavonius. Yhden Vanhemman Perheiden Liitto on huolissaan hallituksen toteuttamista sosiaaliturvaleikkauksista, jotka kohdentuvat erityisen rankasti yhden vanhemman perheisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye