Lillholmenin läppäsilta luovutettiin tilaajalle – näin Kreaten harvinainen siltaurakka valmistui helpottamaan veneilyä Paraisilla

Kreate käynnisti läppäsillan rakentamisen Paraisilla helmikuussa 2021. Nyt valmistunut siltakokonaisuus korvaa vuonna 1982 valmistuneen huonokuntoisen betonisen ponttonin ja sen pohjoispäässä olleen läppäsillan.
– Lillholmenin siltaurakka oli tilaajan näkökulmasta poikkeuksellinen ja harvinainen kohde, sillä Suomessa avattavia siltoja ei ole kovin montaa. Erityispiirteenä normaaliin sillanrakennusurakkaan oli muun muassa sähkö- ja automaatiotyöt. Vaikka urakassa oli normaalia enemmän yhteen sovittamista, kokonaisuudessaan kaikki meni hyvin ja yhteistyö oli sujuvaa. Urakoitsijaa kiitämme ammattitaitoisesti läpiviedystä projektista, sanoo siltainsinööri Ari Salo Varsinais-Suomen ELY-keskukselta.
– Tämä oli varmasti kerran elämässä -projekti, sillä läppäsiltoja tuskin tulee montaa oman uran aikana rakennettua. Etenkin läppäosuuden sekä läpän hydrauliikan ja sähköautomaation rakentaminen kaksikerroksiseen laitetilaan olivat erittäin mielenkiintoisia ja myös osaamista syventäviä työvaiheita, kertoo kohteen työmaapäällikkönä toiminut Tero Haaramäki Kreatelta.
Teräspaalut vahvistivat uuden läppäsillan perustukset
Uusi silta muodostuu kolmesta erillisestä siltarakenteesta: kahdesta kiinteästä betonisesta palkkisillasta ja niiden keskelle sijoittuvasta avattavasta läppäsillasta. Työsillan rakentaminen ja sillan perustustyöt alkoivat vuoden 2021 keväällä. Odotettua heikompi peruskallio haastoi niin kokeneet sillanrakentajat kuin erikoispohjarakentajat.
– Perustustyöt, pohjarakentaminen sekä isojen kasuunien rakentaminen olivat sillan vaativimpia työvaiheita. Ensimmäisen yli puolen vuoden ajan rakensimme pelkästään veden alla. Toimivin ratkaisu perustuksiin olivat teräsputkipaalut, joita porattiin kaikkiaan 52 kappaletta, pitkät kallioankkurit sekä kallion vahvistaminen injektoimalla, Haaramäki valottaa.
Työt jatkuivat perinteisillä siltarakentamisen vaiheilla, kuten muottien rakentamisella ja betonikannen valuilla. Betonikannen valmistumisen jälkeen asennettiin tämän vuoden helmikuussa 76 tonnia painava ja 22 metriä pitkä teräsläppä onnistuneesti paikalleen. Työt jatkuivat hydrauliikan ja sähköautomaation toteuttamisella sekä kohteen viimeistelyllä.
Läppäsillan hyötyleveys ja alituskorkeus kasvoivat
Uudenkarhea läppäsilta kulkee Lillholmenin saaren kautta Kirkkoselän poikki. Veneilijöitä liikkuu alueella paljon ja Suomen vilkkaimmin avattu vanhan sillan läppä saattoi nousta ja laskea veneilykauden aikana jopa 3 300 kertaa.
Kun uuden sillan myötä alituskorkeus läpän kohdalla nousi 1,7 metristä kuuteen metriin, helpottuu veneily suositulla väylällä. Lisäksi sillan turvallisuutta ja käytettävyyttä lisäävä hyötyleveys kasvoi 5,6 metristä yhdeksään metriin.
– Paitsi että sillan avaamiset vähenevät merkittävästi, myös sillan käyttäminen on varmempaa ja turvallisempaa. Uuden sillan myötä poistui läpän itsepalvelukäyttö ja avaus tapahtuu kamerayhteyksien avulla hallitusti valvomosta, Haaramäki kuvailee.
Käytöstä poistettujen materiaalien uusi elämä
Lillholmenin siltaurakan materiaalinhallintaa parannettiin hyödyntämällä purkutyössä syntyviä materiaalivirtoja: vanhan sillan pengertieosuuden käyttökelpoiset materiaalit sekä vanhan sillan rakenteista, kuten maatuista ja anturoista jalostettu betonimurske käytettiin uudella sillalla muun muassa tien- ja päätypenkereiden rakentamisessa.
– Rakennustöissä hyödynsimme myös vanhaa ponttonisiltaa, joka jatkaa työtään jo seuraavalla siltatyömaallamme. Kun saamme Paraisten saaristosillat, Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen sillat, rakennettua, ponttoni jää paikkakunnalle palvelemaan satama-asiakkaita, iloitsee Haaramäki.
Siltaurakan yhteydessä Kreate rakensi sillan molempia maatukia kiertävät polut, jotka ovat myös kalastajien käytössä, sillä uudelta sillalta kalastaminen on kielletty. Polun ympäristöä koristavat viereisen kalkkikaivoksen toiminnasta sivutuotteena syntyneet kivet, jotka näin pääsivät hyötykäyttöön kaunistamaan maisemaa. Sillan uusimisen yhteydessä rakennettiin Lillholmenin saaren eteläpuolelle myös veden virtausolosuhteita parantava virtausaukko.
– Pyrimme jokaisessa kohteessamme hyödyntämään mahdollisimman paljon kiertotaloutta ja huomioimaan rakennettavaa ympäristöä. On aina hienoa, kun pystymme näin monipuolisesti toteuttamaan kiertotaloutta, Haaramäki kertoo.
Työt käynnissä jo seuraavalla siltatyömaalla
Testaus- ja koekäyttöjen jälkeen Lillholmenin läppäsilta otettiin yleisen vesiliikenteen käyttöön kesäkuun alussa. Tieliikenteelle uusi silta avattiin elokuun loppupuolella, jonka jälkeen olivat vuorossa viimeistelytyöt ja nostosylintereiden laakereiden vaihtaminen.
– On erityinen hetki saada onnistunut urakka päätökseen yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa ja luovuttaa työn tulos sovitussa aikataulussa tilaajalle. Hanke oli meille kaikille ainutlaatuinen kokemus, sanoo Haaramäki, joka pysyy myös tulevat vuodet Paraisilla rakentamassa teknisesti vaativia Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltoja Saaristotien varrella.
Lillholmenin siltaurakka lyhyesti
- Siltakokonaisuus: kaksi kiinteää 4-jänteistä betonista jatkuvaa palkkisiltaa (yhteensä 254 metriä), joiden keskellä 25 metrin jänteessä oleva, avattava vastapainoton hydraulitoiminen läppäsilta
- Läppä: 76 tonnia painava, 22 metriä pitkä ja lähes 10 metriä leveä teräsläppä
- Perustukset: 52 porapaalua, yhteensä 1 616 metriä, pisin paalu 46 metriä ja ankkuroituja porapaaluja 24 kpl
- Kivifaktaa: teollisuuden sivutuotteena syntyneitä kiviä käytettiin maisemoinnissa noin 550 tonnia
- Aikataulu: rakentaminen helmikuu 2021–lokakuu 2022, yleisen vesiliikenteen käyttöön 1.6.2022, tieliikenteelle 25.8.2022
Video läppäsillan rakentamisesta: https://youtu.be/XNoN3m8hKAc
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Materiaalipyynnöt
Tero HaaramäkiTyömaapäällikköKreate Oy
Puh:+358 40 544 3661tero.haaramaki@kreate.fiKuvat






Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 238 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen5.5.2025 13:30:20 EEST | Tiedote
Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä käynnistettävään toteutusvaiheeseen. Hankkeen alustava tavoitekustannus on noin 18 miljoonaa euroa, joka jakautuu osapuolten kesken.
Kreate aloittaa rantaradan parantamisen välillä Inkoo–Karjaa25.4.2025 15:34:33 EEST | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut Väyläviraston kanssa noin 5,5 miljoonan euron sopimuksen Inkoo–Karjaa stabiliteetin parantaminen -rataurakasta. Projekti on toinen toteutukseen edennyt urakka hallitusohjelmaan rantaradan parantamiseksi kohdennetusta 80 miljoonasta eurosta. Urakan erikoisuutena on se, että mittavin osa siitä rakennetaan viiden viikon rataliikennekatkon aikana kesällä 2025.
40 metrin syvyydestä Eiranrannan aurinkoon – Kreate urakoi Helenin uuden lämpöpumppulaitoshallin vaativat pohja- ja betonityöt22.4.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Kreate toimi pääurakoitsijana energiayhtiö Helenin Eiranrannan lämpöpumppulaitoksen maanalaisen laitoshallin pohja- ja betonitöiden urakassa Helsingissä. Hyvin sujunut yhteistyö sai jatkoa ja Kreate nousi 40 metriä ylöspäin toteuttamaan myös jätevesipumppaamon maanpäällisen rakennuksen perustustyöt ja rakentamisen. Valmistuttuaan voimalaitos tuottaa helsinkiläisille puhdistetun jäteveden hukkaenergiasta hiilineutraalia kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä.
Kreatelle Mähkönsillan urakka – uusi betoninen palkkisilta palauttaa kaivatun liikenneyhteyden Lieksanjoen yli15.4.2025 16:19:38 EEST | Tiedote
Kreate Oy on allekirjoittanut 5,4 miljoonan euron sopimuksen Lieksan kaupungin kanssa Lieksanjoen ylittävän sillan uusimisesta. Uuden Mähkönsillan rakentamisen lisäksi Kreate purkaa nykyisen sillan sekä saneeraa katurakenteet ja hulevesiviemäröinnin. Arkkitehdin osallistuminen sillan suunnitteluun takaa sen, että marraskuussa 2026 liikenteelle avataan näyttävä silta.
Kreate Sverige nousee aliurakoitsijan roolista pääurakoitsijaksi uuden noin 9 miljoonan euron urakan myötä11.4.2025 09:45:28 EEST | Tiedote
Kreate Sverige on allekirjoittanut merkittävän pääurakoitsijasopimuksen, kun se allekirjoitti 10.4.2025 Trafikverketin kanssa tähän mennessä arvoltaan suurimman urakkasopimuksensa. Sopimus koskee Tukholman ohitustie -hankkeeseen kuuluvan Lovön tunnelin sisustamisurakkaa ja on arvoltaan 98 miljoonaa kruunua eli noin 9 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme