Lillholmenin sillan läppä otetaan käyttöön kesäkuussa ja veneliikenteen kulkuaukon korkeusrajoitus poistuu

Mt 12019 Lillholmenin läppäsillan uusimistyöt aloitettiin alkuvuodesta 2021. Työt ovat edenneet aikataulussaan ja sillan läppä otetaan käyttöön kesäkuussa, jonka myötä sillan kohdalla ollut työnaikainen 6 m alikulkukorkeusrajoitus poistuu. Uusi valaistu veneaukko on leveydeltään 10 metriä ja läpän ollessa kiinni alikulkukorkeus on 6 metriä. Veneaukon kohdalla vallitseva nopeusrajoitus on 9 km/h. Uuden vesiväylän ja veneaukon kulkusyvyys on varmistettu harauksin 2,1 metriä syväksi. Uusi läppä on kauko-ohjattu ja se avataan tarvittaessa tasa- ja puolitunnein. Läpän avauspyynnöt on tehtävä puhelimitse numerosta 0295 34 3273 vähintään 5 minuuttia ennen avausta. Siltapaikalla on opastetaulut läpän käytöstä.
Työsillan yhteydessä ollut väliaikainen kulkuyhteys jalankulkijoille on purettu. Kevyt liikenne pääsee kulkemaan jatkossa valmistuvan sillan yli. Aidatun kulkuväylän leveys on koko matkalta vähintään 1,5 m leveä. Uusi reitti sillalla mahdollistaa esteettömän kulun jalankulkijoille. Sillan viimeistelytöitä jatketaan syyskuuhun asti, jolloin silta avataan ajoneuvoliikenteelle.
Lillholmenin läppäsilta sijaitsee maantiellä 12029 (Skräbbölen / Tervsundintie) Paraisten keskustan tuntumassa. Vuonna 1982 valmistunut Lillholmenin läppäsilta oli elinkaarensa loppuvaiheessa eikä siltaa voinut enää peruskorjata. Uusi silta on nyt rakennettu vanhan puretun sillan paikalle. Rakennustyöt ja liikenteen poikkeusjärjestelyt kestävät vuoden 2022 syyskuuhun saakka.
Lisätietoja:
- Varsinais-Suomen ELY-keskus: siltainsinööri Ari Salo, p 0400 510 391
- Kreate Oy: työpäällikkö Timo Hirvasmaa, p. 0400 627 461 ja työmaapäällikkö Tero Haaramäki, p. 040 544 3661
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen ELY-keskusItsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Seutu+ joukkoliikenteen viranomais- ja järjestämistehtävät siirtyvät Traficomille 1.1.2026 – matkustajille palvelut jatkuvat normaalisti19.12.2025 09:26:18 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta ELY-keskusten joukkoliikenteen viranomais- ja hankintatehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien alueella asia koskee Seutu+ joukkoliikenteen liikenteen yhteyksiä.
En ny understödsform för vattenskydd inom jordbruket testas i Skärgårdshavets avrinningsområde – ansökningsperioden inleds den 8 januari 202618.12.2025 15:15:08 EET | Pressmeddelande
Det resultatbaserade understödet är ett försök där en ny verksamhetsmodell för resultatbaserat understöd utvecklas och testas för framtida behov. Jordbrukare i Skärgårdshavets avrinningsområde erbjuds möjlighet att få understöd för åtgärder som minskar fosforhalten i åkermarken. Understödet kan sökas under perioden 8.1-2.2.2026.
Uutta maatalouden vesiensuojelun avustusmuotoa testataan Saaristomeren valuma-alueella – haku aukeaa 8.1.202618.12.2025 15:15:08 EET | Tiedote
Tulosperusteisen avustuksen avulla kehitetään ja testataan tulosperusteisen avustuksen toimintamallia tulevaisuuden tarpeisiin. Saaristomeren valuma-alueen viljelijöille tarjotaan mahdollisuus saada avustusta peltojen korkean fosforipitoisuuden alentamiseen. Avustuksen haku on auki 8.1.-2.2.2026.
Ersättningarna för avtal om skötsel av traditionslandskap stiger 202617.12.2025 09:04:52 EET | Pressmeddelande
Ersättningarna för skötseln av traditionslandskap höjs i början av 2026.
Perinnemaisemien hoitosopimusten korvaukset nousevat vuonna 202617.12.2025 09:04:52 EET | Tiedote
Perinnemaisemien hoidosta maksettavia korvauksia nostetaan vuoden 2026 alusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme