Liminka on Suomen kekseliäin kunta
13.10.2021 10:41:43 EEST | Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT | Tiedote
Kunnan eri toimialoilta saatiin kampanjan aikana yli 50 uutta kehittämisratkaisua. Liminka palkitaan saavutuksestaan Kuntatyö2030 -gaalassa joulukuussa.
– Palkinnon merkitys on meille valtavan suuri. Kuntana olemme innovatiivinen ja ketterä, strategiammekin mukaisesti. Limingassa uudistumme ja kokeilemme rohkeasti uutta. Tuemme myös totuttujen toimintatapojen ja ajattelumallien kyseenalaistamista sekä avointa keskustelua. Tämä kaikki näkyy hyvin toimintakulttuurissamme. On hienoa olla Suomen kekseliäimmän kunnan kyläpäällikkö, iloitsee kunnanjohtaja Pekka Rajala.
Hiukan alle 800 henkilöä työllistävän kunnan työntekijät ja työyhteisöt ovat viime vuosina tuoneet esille jo 85 kehittämistekoa Tekojen torille kunnan eri toimialoilta.
– Olen tavattoman ylpeä Limingan kunnan työntekijöistä, jotka ovat arjen pyörityksessä innovoineet niin oman kuntamme kuin kaikkien muidenkin kuntien iloksi ja hyödyksi käytännön ratkaisuja sujuvoittamaan työtä, sanoo Rajala.
Lähes 200 kehittämisratkaisua eri kunnista
Hyvä kiertämään -kampanja toi touko-syyskuun aikana Tekojen torille lähes 200 uutta kehittämistekoa eri puolilta Suomea. Valtaosa koski opetus- ja kasvatusalaa ja sosiaali- ja terveysalaa. Lisäksi ilmoitettiin paljon ratkaisuja, joissa kehitettiin koko organisaatiota.
– Kuntatyöpaikoilla uudistetaan toimintaa ja parannetaan palveluja osana arjen työtä, mutta myös erilaissa verkostoissa ja hankkeissa. Kuntatyötä kehitetään monesta näkökulmasta. Lisäksi kunta-ala on laaja, ja ammattialoja on paljon. Monipuolisuus ja -alaisuus näkyvät hienosti Tekojen torilla ja kampanjamme tuloksissa, kertoo ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanu.
Parhaat ja innostavimmat kehittämisteot palkitaan 7.12.2021 Finlandia-talolla Kuntatyö2030 -gaalassa. Palkinnot jaetaan toimialoittain eri kunnille.
– Tekojen tori ja tämän syksyinen Hyvä kiertämään -kampanja on erinomainen konsepti sille, kuinka voimme kehittää kuntatyötä yhdessä, sanoo Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajala.
Palkinnot jakaa Kuntatyö2030 -ohjelma, jossa tehdään hyvää kuntatyötä näkyväksi ja tarjotaan tukea kehittämiseen. Taustalla ovat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry.
Lisätietoja
www.kuntatyo2030.fi/tekojen-tori
Anna-Mari Jaanu, ohjelmapäällikkö, puh. +358 50 572 4620, anna-mari.jaanu@kt.fi
Anniina Tuomi, projektikoordinaattori, puh. +358 50 405 9989, anniina.tuomi@kt.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teuvo Arolainen, viestintäpäällikkö
puhelin +358 50 324 1195
Teuvo.Arolainen@kt.fi
Tietoja julkaisijasta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on työnantajajärjestö, joka ajaa kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla, sekä työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa sekä kolmikantayhteistyössä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Työvoimapalveluissa tarvitaan uudenlaista osaamista – KEHA-keskuksen leikkaukset huolestuttavat2.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
KT on toteuttanut työvoimapalveluhenkilökunnalle osaamiskyselyn, josta käy ilmi koulutuksen tarve. Tilannetta hankaloittaa KEHA-keskuksen koulutusalustan poistaminen työvoimaviranomaisen käytöstä. Alustalla on työttömyysturvaan liittyvää kansallista ohjeistusta.
Tekojen torille haetaan jälleen kuntien ja hyvinvointialueiden parhaita kehittämistekoja1.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Miten kunnat ja hyvinvointialueet uudistavat työtä ja palveluja säästöpaineiden keskellä? Tekojen torille kootaan esimerkkejä ratkaisuista, joilla julkista työtä, toimintatapoja ja palveluja kehitetään eri puolilla Suomea. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä alan pääsopijajärjestöt kannustavat kunnissa, hyvinvointialueilla ja niiden omistamissa yrityksissä työskenteleviä ilmoittamaan kehittämistekonsa Tekojen torille 30.9.2026 mennessä. Nyt on aika näyttää, miten julkista työtä kehitetään!
Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaosapuolet: jatkuvan oppimisen turvaamiseksi on luotava uusi malli20.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Poistuneen aikuiskoulutustuen tilalle on rakennettava uusi ratkaisu, vaativat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja Sote ry. Ilman riittäviä mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen kuntien ja hyvinvointialueiden on entistä vaikeampi vastata kasvavaan palvelutarpeeseen, teknologian murrokseen ja tuottavuuspaineisiin.
Sote-henkilöstön kielitaidon arviointiin tarvitaan kansallinen työkalu24.6.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön kielitaitovaatimuksia ollaan täsmentämässä sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemin lainsäädäntömuutoksin. KT korostaa, että täsmennykset eivät saa aiheuttaa kohtuutonta taakkaa työnantajille.
Hyvinvointialueet ovat lisänneet sote-alan harjoittelupaikkoja – reuna-alueille on vaikea saada harjoittelijoita18.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Sote-alan harjoittelupaikkoja on saatavilla monin paikoin liian vähän tai ne jakautuvat epätasaisesti. Osa paikoista jää myös käyttämättä, selviää KT:n hyvinvointialueille tekemästä kyselystä. Työnantajat tarvitsevat järjestämiseen lisää resursseja sekä koordinointiin valtakunnallisia ratkaisuja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
