Liminka on Suomen kekseliäin kunta
Liminka saa Suomen kekseliäimmän kunnan tunnustuksen tänä vuonna 68 kehittämisteolla, mikä on pienen kunnan työntekijämäärään nähden huippusaavutus. Limingasta on tuotu kehittämistekoja Tekojen torille useilta eri palvelualoilta, etenkin varhaiskasvatuksesta, opetusalalta, hallinnosta ja elinvoimapalveluista sekä puhtaus- ja ruokapalveluista. Liminka valittiin Suomen kekseliäimmäksi kunnaksi jo toistamiseen. Viime vuonna Liminka ilmoitti Tekojen Torille yli 50 uutta kehittämisratkaisua kunnan eri toimialoilta.
Limingan menestysreseptin takaa löytyy arjen haasteista lähtevä ajattelu, matalan kynnyksen organisaatio ja kannustava ilmapiiri.
– Kannustava ja luova työilmapiiri sekä halu tehdä asioita paremmin ovat ehkä ne tärkeimmät edellytykset ideoiden syntymiselle. Kaikki viisaus ei asu esihenkilöissä, vaan paras asiantuntemus löytyy usein työntekijöistä itsestään. Työn kehittäminen lähtee usein arjen haasteesta, mutta yhtä lailla merkityksellistä on se, että saa tehdä asioita uudella tavalla ja vaikuttaa tapaan tehdä omaa työtä. Se on äärimmäisen palkitsevaa, sanoo Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajala.
Kuntatyön kehittämistä lähestytään Limingassa leikkimielisesti mutta kunnianhimoisesti.
– Kuntatyön arki kaipaa hauskaa hulluttelua ja kisailua. Tämä tuo arkeen keveyttä ja iloa. Tänä vuonna valtuutetutkin ovat aktivoituneet: viimevuotinen palkinto innosti heidät ehdottamaan osallistuvaa budjetointia Suomen kekseliäimmälle kunnalle. Näin myös kuntalaiset ovat nyt päässeet osallisiksi kehittämisestä, jatkaa Rajala.
Tuhannen kehittämisteon raja rikki Tekojen torilla
Hyvä kiertämään -kampanja toi syys-lokakuun aikana Tekojen torille lähes 200 uutta kehittämistekoa yli 30 kuntaorganisaatiosta eri puolilta Suomea. Kaiken kaikkiaan verkkoportaalissa on jo yli tuhat kehittämistekoa yli sadasta kuntaorganisaatiosta.
– Kuntatyötä uudistetaan ja kehitetään koko ajan. Saimme tänä vuonna Tekojen torille monenlaisia kekseliäitä ratkaisuja toimintojen ja palvelujen parantamiseen. Erilaiset ammattialat kulttuurista kasvatukseen ja sotesta teknisiin toimialoihin ovat hienosti esillä ja kuvastavat kunta-alan moninaisuutta. Palvelujen asiakaslähtöinen ja moniammatillinen kehittäminen sekä erilaiset teemat, kuten rekrytointien uudistaminen, ovat hyvin esillä tämän vuoden kehittämisteoissa, sanoo ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanu.
Innostavimmat kehittämisteot palkitaan 1. joulukuuta Lasipalatsin Bio Rexissä Helsingissä Kuntatyö2030 -gaalassa. Palkinnot jakaa Kuntatyö2030 -ohjelma, jonka taustalla ovat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt eli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry.
Lisätietoja
Anna-Mari Jaanu, ohjelmapäällikkö, puh. +358 50 572 4620, anna-mari.jaanu@kt.fi
Anniina Tuomi, projektipäällikkö, puh. +358 50 405 9989, anniina.tuomi@kt.fi
Pekka Rajala, kunnanjohtaja, Limingan kunta, puh. +358 50 312 5000, pekka.rajala@liminka.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on työnantajajärjestö, joka ajaa kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla. KT on myös työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa sekä kolmikantayhteistyössä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Hyvinvointialueiden palkkaus uudistuu – muutos koskee noin 200 000:ta palkansaajaa18.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Uudet palkkausjärjestelmät tulevat käyttöön hyvinvointialueiden kahdessa suurimmassa työ- ja virkaehtosopimuksessa. Uudistuksen toimeenpanoon käytetään aiemmin sovittuja palkkaeriä.
KORJATTU LIITE: Tärkeissä töissä -gaala nostaa esiin vuoden innostavimmat kehittämisteot kunnista ja hyvinvointialueilta2.12.2025 10:59:11 EET | Tiedote
Kuntien ja hyvinvointialueiden työtä kehitetään vauhdilla. Monipuolisia eri alojen kehittämistekoja palkitaan tiistaina 2.12. Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingin Kulttuurikasarmilla. Median edustajat ovat tervetulleita gaalaan. Tiedotteessa on 2.12. korjattu liitetiedostoa.
Tärkeissä töissä -gaala nostaa esiin vuoden innostavimmat kehittämisteot kunnista ja hyvinvointialueilta2.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Kuntien ja hyvinvointialueiden työtä kehitetään vauhdilla. Monipuolisia eri alojen kehittämistekoja palkitaan tiistaina 2.12. Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingin Kulttuurikasarmilla. Median edustajat ovat tervetulleita gaalaan.
Hyviä uutisia julkisesta työstä – Tekojen torille haetaan Suomen parhaita kehittämistekoja1.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Nyt on aika näyttää, miten julkista työtä kehitetään. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja alan pääsopijajärjestöt kannustavat jälleen kunta-alalla, hyvinvointialueilla ja näiden omistamissa yrityksissä työskenteleviä jakamaan kehittämistekojaan Tekojen torille 1.–30.9.2025.
Työmarkkinaseminaari kokoaa 20.–21. elokuuta ennätysyleisön Lahteen15.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaseminaari tuo yhteen työnantajien ja henkilöstöjärjestöjen edustajat. Lahden Sibeliustalolla pidettävään seminaariin on ilmoittautunut 700 osallistujaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
