Linnanmäen taiganomainen huvikausi alkaa perjantaina!

Överipirtelöitä ja kaupungin suurin hodari
Linnanmäki tarjoaa joka kaudella herkkuja niin makeannälkään kuin suolaisempaankin mielitekoon. Tulevana kautena huvipuistosta löytyy uusi Cafe Donitsi, jossa asiakkaat pääsevät antautumaan maistuviin makupyörteisiin Linnanmäellä valmistettujen tuoreiden donitsien kera sekä maistamaan silmiä hivelevän herkullisia överipirtelöitä.
Ruokaisampaan herkunhimoon saa helpotusta viime kaudella avatusta ravintolamaailma Herkkulinnasta, johon avataan uusi Hodarispot. Herkkupisteessä voi haukata kaupungin suurimman hodarin tai tankata huvipuistopäivää varten eri täyttein valikoitavilla uuniperuna-annoksilla.
Edistyksellisempiä ja esteettömämpiä elämyksiä
Kesällä avautuvan Taiga-ratalaitteen lisäksi Linnanmäen muissa laitteissa nähdään myös mielenkiintoisia uudistuksia. VR-elämyslaite Linnunrata eXtrassa nähdään uudet virtuaalilasit. Muutoksen jälkeen sisävuoristoradan kolmen vaihtoehtoisen elokuvan maailmoista voi nauttia entistä kevyemmin silmin.
Huvipuistopäivään kuuluu ehdottomasti myös yhdessä pelaaminen ja monia pelejäkin on uudistettu. Linnanmäellä on entisestään panostettu taas esteettömyyteen, ja tänä vuonna Derby- ja Tykinkuulat peleihin on valmisteltu erilliset pyörätuolipaikat.
- Meille on erityisen tärkeää, että voimme tarjota elämyksellisen ja nautinnollisen huvipuistokokemuksen kaikille. Olemme koonneet vinkit myös esteettömään huvipuistopäivän viettämiseen erilliseen oppaaseen, josta on kätevä kurkata parhaat reitit ja sujuvimmat väylät suosikkilaitteisiin, kertoo Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin.
Linnanmäen hupimestarit aloittavat kautensa yhdessä Suomen parhaista työpaikoista
Linnanmäellä valmistaudutaan uuteen kauteen lähes 700 hupimestarin voimin ja vilkkaan perehdytyskevään odotetuin hetki alkaa olla käsillä.
- Me kaikki hupimestarit odotamme innostuneesti uuden huvikauden alkamista sekä asiakkaiden saapumista puistoon! Olemme erityisen ylpeitä siitä, että hupimestareittemme työtyytyväisyyskyselyn tulosten pohjalta Linnanmäki palkittiin yhtenä Suomen parhaista työpaikoista Great Place to Work -tutkimuksen suurten yritysten sarjassa vuonna 2019. Näistä lähtökohdista on hyvä aloittaa Linnanmäen paras kausi ikinä! Adlivankin päättää.
Linnanmäen kausi avautuu 26.4. klo 16 Avajaiskarnevaalilla, jotka jatkuvat erikoisohjelmineen äitienpäivään, 12.5. asti. Linnanmäen huvipuistohistorian mittavin uudistus, huikea maailmanluokan ratalaite Taiga avataan kaikille asiakkaille 18.6.2019. Yli kilometrin mittaisen radalla suoritetaan vielä tärkeitä testiajoja huvipuistokauden alusta sen aukeamiseen saakka.
Lisätietoa ja ohjelma: www.linnanmaki.fi/fi/hupitekemista/tapahtumat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia AdlivankinToimitusjohtaja
Puh:040 418 7788pia.adlivankin@linnanmaki.fiKiti FrimanViestintäpäällikkö
Puh:050 453 6588kiti.friman@linnanmaki.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo vuosikymmeniä ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle. Vuoden 2019 lahjoitustavoite on 4,5 miljoonaa euroa. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat lastensuojelutyötä. Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2019 ovat SOK / HOK-Elanto, Unilever Finland Oy ja Oy Hartwall Ab. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Linnanmäen loisteliaat syksyn tapahtumat lähestyvät – uudistuneen iik!weekin ja keikkojentäyteisen Valokarnevaalin lipunmyynti on alkanut19.8.2025 16:38:54 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvikalenteri kääntyy kohti syksyn innostavia tapahtumia. Uudistunut kauhufestivaali iik!week muuttaa huvipuiston mustanpuhuvaksi syyskuussa. Säkenöivässä Valokarnevaalissa nähdään jokaisena päivänä keikkoja ohjelmalava Estradilla lokakuussa.
Keikutin avautuu Linnanmäellä 4.8. – kesän toinen laiteuutuus täydentää siirtolapuutarhateeman tunnelmaa1.8.2025 12:33:36 EEST | Tiedote
Linnanmäki saa uuden iloisen tulokkaan, kun huvilaite Keikutin avautuu maanantaina 4. elokuuta.
Stanley Cup -voittaja Anton Lundell tuo pokaalin Linnanmäelle 10.8.25.7.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja Anton Lundell saapuu Linnanmäelle sunnuntaina 10.8. klo 16. Florida Panthersin hyökkääjä tuo vierailullaan mukanaan huvipuistoon maailman arvostetuimman jääkiekkopokaalin, Stanley Cupin.
Linnanmäen puinen Vuoristorata saa historiallisen tunnustuksen17.7.2025 16:33:13 EEST | Tiedote
Legendaarinen Vuoristorata saa merkittävän kunnianosoituksen, kun 74-vuotiaalle suosikkilaitteelle myönnetään lauantaina 19.7. kansainvälinen ACE Roller Coaster Landmark -palkinto.
Koko perheen uutuuslaite Huristin avautuu Linnanmäellä torstaina9.7.2025 14:15:36 EEST | Tiedote
Toinen Linnanmäen kuluvan huvikauden uutuuslaitteista, Huristin, avautuu yleisölle torstaina 10.7. Huristin vie huvittelijat riemukkaalle toribussikyydille, kun laite viilettää vihannesten keskellä edestakaisin – sekä myötä- että vastapäivään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme