Lisää kierrätystä ja miljardiluokan bisnestä akkualalle
1.3.2019 08:53:22 EET | Aalto-yliopisto | Tiedote

Business Finland on myöntänyt BATCircle (Finland-based Circular Ecosystem of Battery Metals) -konsortiolle noin 10 miljoonan euron rahoituksen. Aallon johtama konsortio parantaa kaivosteollisuuden, metallinjalostuksen ja akkukemikaalien tuotantoprosesseja ja lisää litiumioniakkujen kierrätystä. Se haluaa vahvistaa yhteistyötä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välillä sekä löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
EU:n mukaan Euroopan akkumarkkinoiden arvo voi nousta 250 miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä. BATCircle-konsortion tavoitteena on, että ainakin viiden miljardin markkinat luodaan Suomessa. Erityisen paljon hyödyntämätöntä potentiaalia löytyy akkujen kierrätyksessä.
Litiumioniakkuja käytetään etenkin kulutuselektroniikassa, ja niiden käyttö kasvaa voimakkaasti muun muassa sähköautojen määrän lisääntyessä. Tällä hetkellä litiumioniakuista päätyy kiertoon vain noin viisi prosenttia, kun kierrätystavoitteen pitäisi olla ainakin 95 prosenttia.
Aalto-yliopiston apulaisprofessorin ja BATCircle-konsortion johtajan Mari Lundströmin mukaan on tärkeää, että akkujen kierrätyksen ongelmiin löydetään ratkaisuja lähitulevaisuudessa.
”Meillä on Suomessa merkittävää alan tutkimusta ja osaamista, ja kun BATCircle tuo nämä yhteen, ratkaisujen löytymiseen on todella hyvät mahdollisuudet”, Lundström sanoo.
Aalto-yliopisto panostaa projektissa erityisesti akkujen kierrätyksen tutkimiseen. Aallon tutkijoilla on paljon kokemusta ja osaamista akkumetallien mekaanisista sekä pyro- ja hydrometallurgisista prosesseista. Pyrometallurgia tarkoittaa korkealämpötilan sulatusprosesseja, hydrometallurgia metallien liuotusta esimerkiksi happoihin ja liuenneiden metallien talteenottoa. Lisäksi tutkijat keskittyvät litiumioniakkumetallien rakenteisiin ja sähkökemiallisen suorituskyvyn arviointiin.
”Aalto-yliopiston vahvuutena on myös monitieteisyys: teknisen tutkimuksen ohella voimme samanaikaisesti perehtyä akkuliiketoiminnan ekosysteemeihin, joita professori Risto Rajalan tutkimusryhmä tutkii”, Lundström toteaa.
Akkuteollisuuden painopiste Aasiasta Eurooppaan
Sekä Euroopan unioni että Suomen hallitus ovat havahtuneet akkumetallien ja niiden arvoketjujen strategiseen merkitykseen ja valtavaan liiketaloudelliseen potentiaaliin. Akkuteollisuutta hallitsevat kuitenkin tällä hetkellä aasialaiset yritykset. Niinpä Eurooppa on vaarassa menettää uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tulla samanaikaisesti yhä riippuvaisemmaksi tuonnista niin raaka-aineiden kuin lopputuotteidenkin osalta.
BATCircle on osa EU:n Strategista Energiateknologiaohjelmaa (SET Plan), jossa Suomi Aalto-yliopiston ja Outotecin johdolla koordinoi akkualaan liittyvän kierrätyksen tutkimusta. Kansallisessa BATCircle-konsortiossa on mukana kaikkiaan 22 yritystä, neljä yliopistoa, kaksi tutkimuslaitosta sekä kaksi kaupunkia. Projekti on kaksivuotinen, ja sen kokonaisbudjetti on yli 20 miljoonaa euroa. Hanke kytkeytyy suoraan Business Finlandin Batteries from Finland -kokonaisuuteen.
BATCircle-konsortion muodostavat:
Aalto-yliopisto
Oulun yliopisto
Itä-Suomen yliopisto
LUT-yliopisto
Geologian tutkimuskeskus GTK
Teknologian tutkimuskeskus VTT
Boliden Harjavalta Oy
Boliden Kokkola Oy
Suomen Malmijalostus Oy
Fortum Power and Heat Oyj
Fortum Waste Solutions Oy
Freeport Cobalt Oy
Outotec Oyj
Norilsk Nickel Harjavalta Oy
AkkuSer Oy
CrisolteQ Oy
Oy Fennoscandian Resources Ab
Ima Engineering Ltd Oy
Keliber Oy
Latitude 66 Cobalt Oy
Magsort Oy
Mawson Oy
Mine On-Line Service Oy
Mondo Minerals B.V.
Suhanko Arctic Platinum Oy
Teraloop Oy
Tracegrow Oy
Vulcan Hautalampi Oy (FinnCobalt)
Harjavallan kaupunki
Porin kaupunki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Apulaisprofessori Mari Lundström
Aalto-yliopisto
puh. 040 487 3434
mari.lundstrom@aalto.fi
TkT Pertti Kauranen
Aalto-yliopisto
puh. 050 461 9088
pertti.kauranen@aalto.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle24.4.2026 08:39:25 EEST | Tiedote
Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
Kutsu: Opiskelijoiden projekteista syntyy patentteja ja startupeja – tuotekehityskurssin loppugaala esittelee ratkaisut aitoihin haasteisiin23.4.2026 09:45:00 EEST | Kutsu
Aalto-yliopiston huippusuositulla tuotekehityskurssilla opiskelijat kehittävät luovia ratkaisuja yritysten antamiin aitoihin haasteisiin. Jo 30 vuoden ajan järjestetyllä kurssilla kehitetyistä prototyypeistä on syntynyt myös lukuisia patentteja ja startupeja. Tänä vuonna opiskelijat kehittivät ratkaisuja muun muassa teho-osastoille, laivojen ohjaamoihin ja rakennustyömaille.
Tutkimus paljastaa, missä näätä, kärppä ja lumikko viihtyvät – elinympäristöt kartoitettiin ensimmäistä kertaa koko Suomessa15.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Näädän, kärpän ja lumikon kannat ovat kutistuneet merkittävästi eri puolilla Suomea viime vuosikymmenten aikana. Sillä voi olla vaikutusta peto-saalis-suhteisiin ja laajemmin metsiin ekosysteeminä. Tuore tutkimus antaa nyt eläinten suojelulle arvokasta tietoa siitä, millaisissa elinympäristöissä näätäeläimet parhaiten menestyvät.
Uuvuttaako puhelimen selailu? Tekoälymalli simuloi nyt fyysistä ponnistelua14.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Älypuhelinten keräämät lokit kertovat, mitä kohtia näytöstä käyttäjät napauttavat ja pyyhkäisevät. Nyt tutkijat ovat kehittäneet tekoälymallin, joka simuloi näihin liikkeisiin liittyvää tuki- ja liikuntaelimistön rasitusta.
Ennätyksellinen fotoniikan keksintö vangitsee valon sirulle miljooniksi kierroksiksi13.4.2026 13:15:00 EEST | Tiedote
Uusi löydös avaa tien kohti nopeampia ja energiatehokkaampia siruja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi fotoniikka- ja kvanttilaitteiden rakennusmateriaalina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
