
Lisää Liksaa Hoitsuille! -kappale ottaa kantaa hoitajien tilanteeseen

Lisää Liksaa Hoitsuille! on lastenhoitaja, kulttuurituottaja, näytelmäkirjailija ja nuorisoteatterin ohjaaja Ilona Tiaisen ja musiikkiluokan opettaja Mika Virran käynnistämä projekti, jonka tarkoitus on laulun keinoin ottaa kantaa erityisesti lähihoitajien palkkatilanteeseen.
"Musiikilla on iso voima. Miksei käyttäisi sitä välineenä ja tekisi samalla hyvän ja laadukkaan uuden kappaleen?" tekijät pohtivat.
Sanat saivat alkunsa Ilona Tiaisen tunteesta hänen omana palkkapäivänään. Keskusteltuaan asiasta lähihoitajaystäviensä kanssa, hän lähetti syntyneen tekstin Mikalle, joka ihastui siihen ja alkoi työstämään sävellystä.
Kappalleella ei tavoitella taloudellista etua, vaan mahdollisimman paljon julkisuutta ja keskustelua. Biisi on tehty tietoisesti samaan aikaan, kun uusia työehtoehtosopimuksia neuvotellaan, lakon uhka on iso ja hoitajien työvoimapula valtava.
Hoitajien heikko tilanne aiheena
Työntekijöiden tarpeen päiväkodeista vanhusten hoitoon ja sairaaloihin tietävät kaikki, mutta samalla sanotaan, että rahaa palkankorotuksiin ei ole. Ensin oli pandemia ja nyt sitten Ukrainan kriisi. Aina on joku syy olla kiltti ja vain hoitaa työnsä. Hoitajien pitäisi vain jaksaa töissä päivästä toiseen, koska ovat ehdottoman välttämättömiä yhteiskunnan kannalta, vaikka heidän palkkansa ei aina meinaa riittää edes yhä kasvaviin elinkustannuksiin, kuten asumiseen ja sähköön.
Biisi ottaa kantaa hoitajien väsymykseen ja motivaation puutteeseen palkkapäivänä, kun laskujen jälkeen rahaa ei jää mihinkään ylimääräiseen. Hoitajatkin ansaitsevat sen etelänloman edes joskus. Projektissa on mukana huumoria ja pilkettä, mutta vakava sanoma kumpuaa monien todellisista tunteista. Monet miettivät alan vaihtoa.
Lauluryhmä nimettiin HOIVAksi
Kirkkonummelainen Ilona Tiainen teki kappaleen sanat ja turkulainen Mika Virta sävellyksen. Mukaan haettiin laulajia sosiaalisen median musiikkiryhmien kautta ja kiinnostusta oli paljon.
Nyt mukana on eri puolilta Suomea neljä vahvasti ammattitaitoista laulajaa, joilla on vahva musiikillinen pohja ja osalla isoakin kokemusta sekä linkki myös hoitopuolen työelämään ja syvä halu laulaa Lisää Liksaa Hoitsuille!
Tämä nelikko sopi täydellisesti yhteen ja sille annettiin nimi HOIVA.
Työryhmä
Päälaulaja:
Sanna Hämäläinen (Espoo)
Kertosäkeessä laulavat:
Lilja Larbi-Talbi (Helsinki)
Linda Jokiniemi (Salo)
Kuvat: Annina J.M.A
Kappale äänitettiin 26.3.2022 Jyväskylässä Poprock Musiikkitalossa ammattitason studiossa ammattilaisten kanssa. Tommi A. Ahonen teki sovituksen ja soitti kaikki soittimet sekä vastavasi äänityksestä ja miksauksesta.
Lisää Liksaa Hoitsuille! julkaistiin sosiaalisen median kanavissa, tavoitteena levittää sanomaa ja kappaletta mahdollisimman laajalti keskustelun synnyttämiseksi. Se, että projekti näkyy myös lehtien palstoilla, on erittäin tärkeää.
- Kuuntele Spotifyssä: https://open.spotify.com/track/0EIFps0DBKDfZ47bGPD2Np
- Kuuntele Youtubessa: https://www.youtube.com/watch?v=2EqRN6qds70
- Projekti Facebookissa: https://www.facebook.com/lisaa.liksaa.hoitsuille
Emotion Zine
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Lisää Liksaa Hoitsuille! -kappale
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Emotion Media (3225065-3)
Suomalaisen Emotion Media -yhtiön ensisijainen ja ainoa tarkoitus on kustantaa verkossa ilmestyvää Emotion Zine -kulttuurilehteä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Voodoo People Oy
Esittelyssä "Tuoretta TURUSTA" -soittolista – Turun musiikkimaailman sykkivä sydän13.8.2024 22:44:40 EEST | Tiedote
Musiikin ystäville Tuoretta TURUSTA -soittolista toimii jatkuvasti kehittyvänä uuden musiikin lähteenä. Soittolistan tilaajat kokevat Turun luovan energian raikkaan ja suodattamattoman sykkeen, tuoreena kuin kaupungin kuuluisan kauppahallin tarjonta.
Kyllä, eurodance-sanoituksissa voi esiintyä kokonaisia lauseita!4.6.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Kaipaatko männävuosien rehellistä bailumusiikkia, mutta käteen jää shit music only? Atomic Berries on front-woman Tanita Sundellin ja tuottaja/lauluntekijä Mike Midaksen tähdittämä hurjalla energialla eteenpäin vyöryvä eurodance-spektaakkeli.
Crackwhore-yhtyeeltä comeback-single musiikkivideon kera24.2.2024 10:00:47 EET | Tiedote
Crackwhore-yhtye on taas askeleen lähempänä uuden aikakauden määrittelyä. Heidän tuorein singlensä, "Down and Out", sekä siihen kietoutuva musiikkivideo, on valmis näkemään päivänvalon.
Atomic Berries yllättää – Aikuisviihdetähti Susan Silver vierailee turkulaisyhtyeen uudella musiikkivideolla!13.10.2023 13:00:00 EEST | Uutinen
Suomen musiikkimaailma on tunnettu yllättävistä ja rohkeista käänteistä, mutta harvoin olemme nähneet mitään yhtä puhuttelevaa kuin Atomic Berriesin ja Susan Silverin tuore yhteistyö. Kun Turun sydämestä ponnistava eurodance-yhtye kohtaa erotiikan kuningattaren, lopputulos on enemmän kuin osiensa summa. Video julkaistaan perjantaina 13.10.2023 klo 13.13.
Yli vuosikymmenen toiminnassa ollut esiintyjärekisteri huutokaupataan8.9.2023 09:00:00 EEST | Uutinen
Turkulainen Voodoo People Oy on ilmoittanut myyvänsä suositun VoodooLive.fi -esiintyjärekisterinsä. Verkkopalvelu, joka on toiminut yli vuosikymmenen, yhdistää tilaisuuksien järjestäjät ja erilaiset musiikkiesiintyjät – yhtyeet, trubaduurit, dj:t ja muut.