Lisää osaamista suomalaiseen työelämään
28.10.2020 13:41:01 EET | Jyväskylän yliopisto | Kutsu

Jatkuvan oppimisen parlamentaarisen uudistuksen tavoitteena on luoda keinoja kehittää osaamista elämän ja työuran eri vaiheissa. Koulutusta ja rahoitusta on tarkoitus kehittää muun muassa siten, että opiskelu työn ohessa olisi aiempaa sujuvampaa. Näitä teemoja käsitellään myös tiistain keskustelutilaisuudessa.
Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -tilaisuuden avaa työelämän asiantuntija, ministeri Lauri Ihalainen. Hän on tarkastellut työelämää pitkän uransa aikana muun muassa niin ammattiliittojen näkökulmasta SAK:n tehtävissä kuin valtionhallinnon kannalta työskennellessään työministerinä kahdessa hallituksessa sekä kansanedustajana vuosien 2011–2019 aikana.
Ihalaisen mukaan suomalaisen yhteiskunnan menestystarina perustuu tutkimukseen, tuotekehitykseen ja ihmisten osaamisen. Työelämän nopeassa muutoksessa työpaikkoja häviää, mutta samalla syntyy uusia tehtäviä toisenlaiseen osaamiseen. Tämän vuoksi tarvitaan oppimisen siltoja uusiin työtehtäviin ja ammatteihin sekä erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia oppimisen mahdollisuuksia. Parhaimmillaan osaamisen vahvistaminen ja kehittäminen on mahdollista työsuhteen aikana.
”Ei riitä, että meillä on hyvä peruskoulu, toisen asteen koulutus sekä laadukas korkeakoulutus, vaan tarvitaan aikuisväestön koulutusreformi. Työelämän muutoksen ja murroksen nopeudessa on riskinä, etteivät kaikki pysy mukana. On pidettävä huolta, että muutoksissa ihmiset siirtyvät työstä ja ammatista toiseen eivätkä työstä työttömyyteen”, Ihalainen toteaa.
Kommenttipuheenvuoron tilaisuudessa esittää Jyväskylän yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori Marja-Leena Laakso. Hän kertoo jatkuvasta oppimisesta Jyväskylän yliopiston näkökulmasta. Lisäksi keskustelussa ovat mukana avoimen yliopiston pedagoginen johtaja Anna Kaikkonen Orientaatio jatkuvaan oppimiseen -opintojaksosta, koulutuspäällikkö Muru Linjala HUBITTAAKO?-hankkeesta (2020–2022) sekä projektipäällikkö Maarit Viljakainen Uusi jatkuvan oppimisen palveluketju Keski-Suomen työllisyyden kokeilukuntiin -hankkeesta (2020–2023). Tilaisuuden juontaa avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen.
Tilaisuus järjestetään 3.11.2020 klo 13–14 verkossa, ja sen voi katsoa joko suorana tai tallenteena. Tervetuloa linjoille!
Ruusupuisto tutkii ja keskustelee: Jatkuva oppiminen ja kansalaisten osaamisen kehittäminen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Lerkkanen
Johtaja, avoin yliopisto
p. 0400 249 643
jukka.lerkkanen@jyu.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Identiteetti kehittyy pitkälle aikuisuuteen ja linkittyy parempaan mielen hyvinvointiin13.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Identiteetin kehitys ei rajoitu ainoastaan nuoruuteen, osoittaa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus. Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin identiteetin kehitystä aikuisuudessa ja havaittiin, että identiteetti kehittyy myönteisesti 27-vuotiaasta 61-vuotiaaksi. Myönteisemmin kehittynyt identiteetti oli yhteydessä korkeampaan mielen hyvinvointiin.Tuore tutkimus osoitti, että identiteetin kehitys ei rajoitu vain nuoruuteen, vaan voi muovautua läpi aikuisuuden.
Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.
Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.
Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.
Tutkimus: Tekoälytaidot eivät yksin riitä – koulun pitäisi auttaa tekemään viisaita valintoja5.10.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttöä opetellaan kouluissa, mutta miksi tekoälyyn liittyvää opetusta on tärkeä järjestää? Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan oppilaiden tekoälyosaamisen kehittäminen ei riitä, vaan heitä tulee samalla rohkaista pohtimaan, miten he itse haluavat käyttää tekoälyä ja millaisen roolin he sille omassa elämässään antavat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

