Lisääntynyt energianmyynti nostatti Vaasan Sähkön liikevaihtoa
23.8.2018 08:15:00 EEST | Vaasan Sähkö Oy | Tiedote

Konsernin tulosta rasitti Seinäjoen voimalaitoksen omistusjärjestelyistä johtuva viiden miljoonan euron kertaluontoinen sähkönhankintakulu, joka tuloutuu takaisin konsernille seuraavan kolmen vuoden aikana. Ilman kyseistä kulua konsernin vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi noin kaksi miljoonaa euroa.
Energianmyynti
Sähköenergiaa myytiin tammi–kesäkuussa yhteensä 927 GWh, eli hieman yli 4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kaukolämpöä myytiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla yhteensä 412 GWh. Kasvua tuli edellisvuoteen nähden lämmön myynnissä yli 3 prosenttia.
Sähkönsiirto
Tammi–kesäkuussa siirretyn sähkön kokonaismäärä oli 540 GWh, mikä on hieman yli 2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Sähkön toimitusvarmuus säilyi hyvällä tasolla ja katkoja toimituksessa oli edellisvuotta vähemmän.
- Kylmä alkuvuosi ja muuttunut markkinatilanne näkyy alkuvuoden tunnusluvuissa, toimitusjohtaja Hannu Linna toteaa.
- Energianmyynti on kääntynyt kasvuun ja sähkömarkkinahinnat ovat nousseet.
|
Vaasan Sähkö -konserni |
1–6/2018 |
1–6/2017 |
|
Liikevaihto M€ |
72,1 |
68,5 |
|
Liikevaihdon muutos % |
5,4 |
-4,9 |
|
Liikevoitto M€ |
8,9 |
11,6 |
|
Liikevoitto % |
12,4 |
16,9 |
|
Investoinnit M€ |
7,1 |
6,6 |
|
Omavaraisuusaste % |
55,6 |
53,4 |
|
|
||
|
Sähkön myynti GWh |
927 |
888 |
|
Kaukolämmön myynti GWh |
412 |
399 |
|
Sähkönsiirto GWh |
540 |
526 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu LinnaToimitusjohtaja
Vaasan Sähkö Oy
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö sekä verkkourakointi. Konserniin kuuluu kaksi tytäryhtiötä: Vaasan Sähköverkko Oy sekä Oy RAVERA Ab. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2017 oli noin 130 milj. euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähköverkko nostaa verkkopalvelumaksuja – investointitarpeet yhä suuret23.2.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Vaasan Sähköverkko nostaa kaikkia verkkopalvelumaksuja huhtikuun alusta. Verolliseen hintaan korotusta tulee keskimäärin 5,9 prosenttia. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa muutos merkitsee keskimäärin noin viiden euron kasvua laskuun kuukausitasolla. Kerrostaloasunnossa vaikutus on puolitoista euroa kuukaudessa.
Vaasan Sähköverkko investoi 14 miljoonaa sähköverkon kehittämiseen27.1.2026 06:58:00 EET | Tiedote
Sähköverkon ylläpito ja kehittäminen vaatii vuosittaisia investointeja. Tänä vuonna Vaasan Sähköverkko investoi noin 14 miljoonaa euroa alueensa sähköverkon toimitusvarmuuden parantamiseen ja muuhun kehittämiseen. Summa sisältää energiamurroksen varauksen, jolla varaudutaan kasvattamaan sähköverkon kantokykyä.
Lämmin sää ja matalat markkinahinnat laskivat liikevaihtoa14.11.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Tammi–syyskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 132,9 miljoonaa euroa (139,3 M€). Liikevaihto laski noin 4,6 prosenttia edellisvuoteen nähden johtuen alkuvuoden leudosta säästä ja matalammista markkinahinnoista. Konsernin liikevoitto oli kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana 20,6 miljoonaa euroa (28,6 M€). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 53,6 prosenttiin (53,4 %).
Joustava tuotantoportfolio tuki tuloksentekoa29.8.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 97,2 miljoonaa euroa (111,9 M€). Liikevaihto laski noin 13 prosenttia edellisvuoteen nähden johtuen alkuvuoden leudosta säästä ja matalammista markkinahinnoista. Konsernin liikevoitto oli kahden ensimmäisen kvartaalin aikana 12,2 miljoonaa euroa (20,4 M€). Yhtiön omavaraisuusaste laski 52,1 prosenttiin (53,0 %). Investoinnit olivat kesäkuun loppuun mennessä 10,3 miljoonaa euroa.
Pitkä prosessi päätökseen: Vaasan Sähkön hinnankorotus vuonna 2022 on loppuun käsitelty24.6.2025 17:37:34 EEST | Tiedote
Korkein oikeus on 24.6.2025 päättänyt, ettei myönnä kuluttaja-asiamiehelle valituslupaa jo yli pari vuotta kestäneessä sähkön hinta -käsittelyssä. Vaasan Sähkö on siten kaikilta osin saanut vahvistuksen vuonna 2022 tekemänsä hinnankorotuksen oikeellisuudelle. - Tämä on meille ja asiakkaillemme tärkeä viesti. Vaasan Sähkön nimi on nostettu isosti otsikoihin asian yhteydessä. Toivon, että tämäkin korkeimman oikeuden tärkeä päätös kiinnittää huomion samalla tavalla, toteaa Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Stefan Damlin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

