Lastensuojelun Keskusliitto

Lohja on kolmas kunta, joka aloittaa Lapset SIB -ohjelman

Jaa
Lohjalla tarjotaan perheille ehkäiseviä palveluita vaikuttavuusinvestoinnin avulla. Tiedotusvälineet ovat tervetulleita Lapset SIB -ohjelman aloitustilaisuuteen 24.9.2019 klo 11:30-16:00 Lohjan Kisakallion urheiluopistolle. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 16.9.2019!

Lohjan ehkäisevien palveluiden kehittämisen taustalla on Lapset SIB -ohjelma, jossa eri toimijat yhdistävät voimansa lasten ja perheiden vaikuttavaksi tukemiseksi. Mukana ohjelmassa ovat muun muassa Lohjan kaupunki, Lastensuojelun Keskusliitto, FIM sekä SOS-Lapsikylä. Sitra on ollut Lohjan kaupungin tukena valmistelemassa hanketta.

- Lapset SIB -ohjelma on uudenlainen keino tukea lapsia ja perheitä vaikuttavasti ja oikeaaikaisesti. Institutionaalisilta sijoittajilta kerätään varoja SIB-rahastoon, josta rahoitetaan lasten ja nuorten hyvinvointia edistävät hankkeet yhteistyökunnissa, kertoo johtaja Jani Kempas FIM Pääomarahastot Oy:sta.

- Toiminta on alkanut jo Hämeenlinnassa ja Vantaalla, hienoa saada Lapset SIB myös Lohjalle, jatkaa hankekoordinaattori Riikka Westman Lastensuojelun Keskusliitosta.

SIB eli Social Impact Bond on yksi vaikuttavuusinvestoimisen muoto. Se on kunnalle mahdollisuus toteuttaa perheiden hyvinvointia edistävää työtä yksityisen sektorin rahoituksella. Jos SIB -sopimuksessa määritetyt, mitattavat hyvinvointitavoitteet saavutetaan, kunta tai kaupunki säästää kustannuksia lähtötilanteeseen verrattuna. Tästä säästöstä se maksaa osan SIB-rahastoon. Julkinen sektori maksaa siis vain saavutetuista tuloksista. SIB-malli soveltuu etenkin vaikuttavan edistävän ja ehkäisevän toiminnan resursoimiseen.

Perhekumppani kulkee perheen rinnalla

- Tarve Lapset SIB –ohjelmalle on meille hyvin ajankohtainen, sanoo Lohjan hyvinvointijohtaja Katri Kalske, kun rakennamme hyvinvointipalveluissa kokonaisvaltaista, asiakaslähtöistä tukea.

Asiakkaille näkyvin Lapset SIB Lohjan toimintamuoto on Perhekumppani. Hän on kohderyhmään kuuluvien perheiden rinnallakulkija. Perhekumppanitoiminta toteutetaan yhdessä SOS-Lapsikylän kanssa.

- Toimintamallin avulla perheen ote omasta elämästä ja kokemus hyvinvoinnista on lähtenyt kasvamaan. Keräämme jatkuvasti dataa palvelun vaikutuksista ja tulokset ovat olleet erittäin rohkaisevia, sanoo SOS-Lapsikylän kehittämispäällikkö Hannu Rusama.

Lapset ja perheet tarvitsevat pitkäaikaista rinnallakulkijuutta, aikuista joka on valmis tukemaan ja kulkemaan vierellä niin pitkään kuin on tarpeen. Muissakin Lapset SIB -ohjelmissa korostuu rinnallakulkijuus. Hämeenlinnassa päätoimijana on Icehearts ja Vantaalla SOS-Lapsikylän Perhekumppani.

Lohjalla keskitytään 5–8 -vuotiaisiin

Lohjalla Lapset SIB -ohjelman kohderyhmä on valittu data-analyysin pohjalta. Valinta perustuu Sitran tekemään tilastolliseen analyysiin, jonka aineistona oli 165 asiakkuuden satunnaisotanta Lohjan kaupungin lastensuojelun asiakkuuksista. 

Aineistosta kävi ilmi, että lasten neuropsykiatriset oireet ennustavat muita laajempaa palvelujen käyttöä. Analyysin ja kaupungin asiantuntijoiden käytyjen keskustelujen pohjalta todettiin, että varhaisen tunnistamisen kannalta niin sanotun nivelvaiheen lapset oli 5–8-vuotiaat ovat keskeisessä asemassa.

- Lohjan analyysin mukaan 10 prosenttia alkavista lastensuojelun asiakkuuksista olisi voitu ehkäistä riittävän varhaisen tunnistamisen ja tuen avulla. Yritämmekin nyt tukea juuri tämän kohderyhmän lapsia ja perheitä aikaisemmin, sanoo Katri Kalske.

Lohjan Lapset SIB -ohjelmassa autetaan viiden vuoden aikana vähintään 25:tä kohderyhmään kuuluvaa uutta perhettä vuosittain.

Valtakunnallisessa Lapset SIB -hankkeessa on mukana tällä hetkellä kolme kuntaa. Interventiot kestävät kunnista riippuen 5–12 vuotta ja ohjelman kautta tuetaan ainakin 450 lasta ja perhettä. Kustannusvaikuttavuutta seurataan vuoden 2031 loppuun asti. Tavoitteena on laajempi systeeminen muutos, vaikuttavan ehkäisevän työn lisääminen sekä mitattavien tulostavoitteiden ja vaikutusten merkityksen vahvistaminen kunnissa.

Ennakkoilmoittautuminen Lohjan aloitustilaisuuteen: 
https://www.lyyti.fi/reg/LapsetSIBLohja/fi

Lisätiedot:


Lohjan kaupunki: Hyvinvointijohtaja Katri Kalske (040 554 5576, katri.kalske@lohja.fi)

Lastensuojelun Keskusliitto: hankekoordinaattori Riikka Westman (040 575 9115, riikka.westman@lskl.fi), hankepäällikkö Ulla Lindqvist (050 411 0400, ulla.lindqvist@lskl.fi)
FIM Pääomarahastot Oy: johtaja Jani Kempas (050 074 8597, jani.kempas@fim.com)

FIM Vaikuttavuussijoitukset Oy: toimitusjohtaja Jussi Nykänen (040 840 8001, jussi.nykanen@fim.com)

Sitra: johtava asiantuntija Anna Tonteri (0294 618 220, anna.tonteri@sitra.fi), projektijohtaja Mika Pyykkö (0294 618 259, mika.pyykko@sitra.fi)

SOS-Lapsikylä: Kehittämispäällikkö Hannu Rusama (044 7614117, hannu.rusama@sos-lapsikyla.fi), Aluejohtaja Sointu Möller (040 5203264, sointu.moller@sos-lapsikyla.fi)

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lastensuojelun Keskusliitto
Lastensuojelun Keskusliitto
Armfeltintie 1
00150 HELSINKI

http://www.lskl.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye