Aulis Lundell Oy

Lohjalta kaikkialle Suomeen

Jaa
Korona-aikana kotoillaan ja kierretään kotimaata. Jukka Turunen ja Timo Ranta rakentavat täydellisen tukikohdan Lohjan asuntomessualueelle.
Pyörre-talo on saanut lumipeitteen ja valmistuu kovaa vauhtia
Pyörre-talo on saanut lumipeitteen ja valmistuu kovaa vauhtia

Idyllisen lohjalaisen kahvilan Cafe Laurin tutut isännät Jukka Turunen ja Timo Ranta muuttivat Helsingistä Lohjalle vuonna 2005. Alun perin Timon juuret toivat pariskunnan juuri Lohjalle. Jäätyään kahvilan pidosta eläkkeelle vuoden 2020 huhtikuussa miehille oli itsestään selvää myös jäädä maalaiskaupunkiin – etenkin kun vuoden 2021 asuntomessualueelta löytyi unelmien kodille sopiva tontti.

Pyöreän muotonsa vuoksi Pyörteeksi nimetystä talosta tulee monella tavalla edistyksellinen – esteetön, esteettinen, ekologinen ja elämyksellinen. Pyörteestä tulee myös tukikohta, josta Jukka ja Timo tekevät matkoja kaikkialle Suomeen.

Räätälöityjä elämyksiä

Ennen paluuta syntymäkaupunkiinsa palkitun Cafe Laurin tarjoiluista vastannut Timo Ranta keräsi vaikutteita paitsi muualta Suomesta, myös Keski-Euroopasta. Kuopiosta kotoisin oleva Jukka Turunen taas on luonut uraa niin median ja muodin kuin taloudenkin parissa Helsingin ytimessä. Jukka kertoo, että monipuolisen uran takana on ollut uteliaisuus elämään ja rohkeus hakeutua uusiin paikkoihin.

”Olen ollut monta kertaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan”, Jukka kertoo.

Vaikka paras paikka onkin löytynyt Lohjalta, liikkuvat Jukka ja Timo sieltä mielellään, koronarajoitusten puitteissa. Kahvilayrittämisen aktiivivuosina neljä kertaa vuodessa lomaa viettänyt pariskunta suuntasi joko Keski-Eurooppaan tai pidemmälle – esimerkiksi Etelä-Amerikkaan, Aasiaan tai Uuteen-Seelantiin. Pidemmät matkat tilattiin erityisesti heitä varten räätälöityinä.

Jukka ja Timo lämpimissä matkatunnelmissa

”Esimerkiksi Argentiinassa meillä oli paikallinen kaupunkiopas, jonka kanssa kiersimme juuri meitä kiinnostavia kohteita, kuten valikoituja ravintoloita ja viinitiloja”, Timo kertoo. ”Räätälöity matka on paitsi helppo, myös turvallinen tapa tutustua uuteen maahan – meitä oltiin vastassa jo lentokentällä.”

Jukan ja Timon mukaan paikallisten kanssa räätälöity matka ei tule ison ketjun valmismatkaa kalliimmaksi – lisäksi kaupunkioppaan tilaaminen työllistää paikallisia ihmisiä, jotka esimerkiksi opiskelevat alueen kirjallisuutta tai historiaa. Sellaisen oppaan avulla maahan pääsee tutustumaan aidosta näkökulmasta.

Kulttuuria kotimaassa

Nyt eläkkeellä Jukalla ja Timolla on aikaisempaa enemmän aikaa matkustella, mutta koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on pitänyt pariskunnan Suomen rajojen sisäpuolella. Se ei häiritse elämään myönteisesti suhtautuvia miehiä.

”Suomessa on valtavasti nähtävää”, Timo Ranta toteaa.

Esimerkiksi Itä-Suomi ja upea Saimaa houkuttelevat pariskuntaa, joka käy yleensä useamman kerran vuodessa Jukan syntymäkaupungissa Kuopiossa – Tahkolla on vietetty joulujakin. Kuopion yleisilmeessä näkyy Jukan mukaan voimakas positiivinen kehittyminen – kaupungin infraan on todella panostettu estetiikkaa myöten.

”Kuopiossa on ymmärretty, että asuinympäristöllä on elämän viihtyvyyden ja toimivuuden kannalta suuri merkitys”, Jukka kehuu.

Myös Lohja tarjoaa elämyksiä sekä kulttuurin että luonnon ystävälle. Kaupungissa on Lohjanjärvi, tasokas teatteri ja oma kaupunginorkesteri. Elämyksellisyyteen ja taiteeseen on panostettu myös Lohjan asuntomessualueella; jokainen rakentaja – olipa kyseessä sitten omakotitalo tai kerrostalo – maksaa taidemaksua, jolla rahoitetaan alueelle erilaista taidetta. Jukka ja Timo toteuttavat uudessa kodissaan myös pitkäaikaisen haaveensa järjestää kotikonsertteja. 

Uusia elämyksiä ystävien seurassa

Jukka ja Timo Lohjalla helmikuussa 2021

Lohjalta pääsee sujuvasti myös Helsinkiin, jonka monipuolisesta tarjonnasta Jukka ja Timo nauttivat yleensä useita kertoja vuodessa yhdessä ystäviensä kanssa.

”Perustimme ystävien kanssa ”ruokakluupin” yli 25 vuotta sitten”, Jukka kertoo.

Ennen korona-ajan rajoituksia kerran kuukaudessa kokoontunut ruokakluupi toimii erityisellä kaavalla – 13 ystävän porukasta kukin järjestää vuorollaan ravintolaillan. Ystävät tapaavat toisensa drinkeillä, joiden jälkeen matka jatkuu vasta kyseisenä iltana paljastettavaan yllätysravintolaan.

”Tällä tavalla on tullut tutustuttua sellaisiinkin ravintoloihin, joissa ei välttämättä muuten tulisi vierailtua”, kiittelee Jukka. ”Olemme ruokailleet jo yli 130 helsinkiläisessä ravintolassa laidasta laitaan.”

Nyt ruokakluupin toiminta on säästöliekillä, eikä ravintoloihin pääse tutustumaan entiseen malliin. Tärkeintä on kuitenkin tavata säännöllisesti ystäviä. Kun tarjolla on hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa, ei täydellisestä illasta puutu mitään.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leena Lundell

Kuvat

Pyörre-talo on saanut lumipeitteen ja valmistuu kovaa vauhtia
Pyörre-talo on saanut lumipeitteen ja valmistuu kovaa vauhtia
Lataa
Jukka ja Timo lämpimissä matkatunnelmissa
Jukka ja Timo lämpimissä matkatunnelmissa
Lataa
Jukka ja Timo helmikuussa 2021 Lohjalla
Jukka ja Timo helmikuussa 2021 Lohjalla
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aulis Lundell Oy
Aulis Lundell Oy
Tarrankuja 2
08500 Lohja

0207 341400https://www.aulislundell.fi/

Ympäri maailmaa kiertänyt yrittäjäpariskunta Timo Ranta ja Jukka Turunen on löytänyt unelmien kotipaikan Lohjalta. Erikoiset toiveet täyttävä Pyörre-talo valmistuu Lohjan vuoden 2021 asuntomessuille.

Teräsrunkoisen Pyörre-talon toteutuksesta vastaavat Aulis Lundell Oy ja arkkitehti Matti Kuittinen, jonka suunnitteleman talon hiilijalan- ja  hiilikädenjälki vastaavat ympäristöministeriön 2025 voimaan tulevaa  asetusta. Talossa käytettävät rakenneratkaisut perustuvat Aulis Lundell Oy:n pitkäaikaiseen tuotekehitykseen ja tuotantoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aulis Lundell Oy

Aulis Lundell på Nordbygg-mässan - Detta stålstommade hus visade möjligheterna med att bygga klimatsmart24.4.2022 08:00:00 EEST | Tiedote

Att bygga klimatsmart är sällan förekommande trots att byggbranschen är den i särklass största klimatboven, med avsevärda utsläpp både vid tillverkning och användning av byggmaterial. Stål är ett material vars egenskaper många inte känner till, som t.ex. dess måttnogrannhet, formbarhet och 100:iga återvinnbarhet. Huset Pyörre (sv. Virveln) visade helt konkret hur mycket av materialet i ett enbostadshus kan vara återvinnbart, återvunnet och förnyelsebart.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye