Lumi julkaisee uuden nahkalaukkumalliston – laukut myyntiin vain Prismoihin

Kaikki Prismoihin ja verkkokauppaan myyntiin tulevan laukkumalliston nimi on ARKI Collection, ja sen on suunnitellut Lumin toimitusjohtaja ja perustaja Sanna Kantola.
– Lumi on aiemmin tehnyt yhteistyömallistoja ja tuotteita yrityksille. Prismalle tehty ARKI Collection on ensimmäinen suurelle marketketjulle suunniteltu mallisto. Suunnittelua ohjasi ajatus siitä, millaisia laukkuja arjen pyörittämisessä tarvitaan. Yhteisenä tavoitteena on tarjota arjen luksusta kohtuuhintaan, Kantola kertoo.
– Yhteistyö Lumin kanssa tukee ydinajatustamme, että muoti kuuluu kaikille. Haluamme yllättää asiakkaitamme säännöllisesti ja tuoda kotimaisia design-brändejä mahdollisimman monen ulottuville: laadukkaan nahkalaukun voi nyt ostaa samalla reissulla ruokaostosten kanssa, kommentoi pukeutumisen ja sportin valikoimajohtaja Päivi Hole S-ryhmän vähittäiskaupasta.
Jos mallisto otetaan hyvin vastaan, yhteistyölle on odotettavissa jatkoa. Prisma on tehnyt vastaavanlaista yhteistyötä esimerkiksi Ivana Helsingin kanssa, joka on suunnitellut Prismalle jo kolme omaa butiikkimallistoa naisten pukeutumisen puolella.
Keveyttä arjen pyöritykseen
ARKI Collection koostuu kolmesta erikokoisesta laukusta, joita yhdistää keveys ja toiminnallisuus. Laukuista on jätetty pois kaikki ylimääräiset metalliosat. Sisätaskun vetoketju on esimerkiksi korvattu kevyemmällä nylon-vetoketjulla. Näin ylimääräistä painoa on saatu pois ja hintaa alas. Keveyttä mietittiin myös, kun materiaali valittiin erilaisten nahkojen joukosta.
– Arki on ihan tarpeeksi raskasta muutenkin. Siksi halusimme tehdä kevyitä laukkuja, joita on ilo kantaa. Niiden materiaali on lehmän nahkaa, joka kestää hyvin käyttöä, paremmin kuin ohuempi lampaan nahka. Luonnollinen pinta on värjätty ja kevyesti pintakäsitelty niin, että se on helppohoitoinen, Kantola kuvailee.
Laukkujen väreiksi on valittu musta ja konjakki, jotka toimivat sesongista toiseen. Musta on ikisuosittu klassikko, jota on helppo yhdistää erilaisiin asuihin. Konjakki on vuosia ollut toinen ykkösväri, jonka suosio ohittaa välillä mustan. Molemmat värivaihtoehdot on saatavana pienessä ja keskikokoisessa Lumi-laukussa, joiden hihnaa voi pitää olalla tai crossbody. Suurinta laukkua on saatavana vain mustana. Työn ja arjen lisäksi pienin laukuista sopii yhtä hyvin juhlaan. Laukut valmistetaan Intiassa Lumin vakituisella sopimusvalmistajalla, jonka työolot on tarkistettu.
Vinkit nahkalaukun hoitoon
Nahka elää tuotteen mukana. Se on monisyinen materiaali, jossa luonnollinen martio saa näkyä. Jos nahan pintaa tarvitsee puhdistaa, se kannattaa tehdä kostealla sienellä, johon voi tarvittaessa pyyhkäistä kevyesti oliiviöljypohjaista palasaippuaa.
– Puhdistetun nahan on tärkeää antaa kuivua kunnolla ennen käyttöä, ettei väri tartu vaatteisiin. Nahalle on olemassa myös omia hoitoaineita. Niistä kannattaa valita tuote, joka ei ole silikonipohjainen. Hoitoaine auttaa nahkaa pysymään pehmeänä ja hyvänä pitkään, Kantola ja Hole vinkkaavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
valikoimajohtaja Päivi Hole, S-ryhmän vähittäiskauppa, puh. 010 768 0711, sp. paivi.hole@sok.fi
toimitusjohtaja Sanna Kantola, Lumi Accessories Oy, puh. 050 362 8824, sp. sanna@lumiaccessories.com
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 9–17
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK:n hallitus vuodelle 2026 on valittu3.12.2025 11:38:50 EET | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen vuodelle 2026. Hallituksen kokoonpanoon tuli yksi henkilövaihdos.
Suomalainen menestysresepti -ohjelman finalistit on valittu – nämä ruokainnovaatiot kilpailevat voitosta2.12.2025 21:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisen menestysresepti -kilpailun seitsemännen tuotantokauden voitosta, ykköslanseerauksesta ja paikasta suomalaisten ruokapöydissä kilpailee kuusi toinen toistaan innovatiivisempaa reseptiä.
Itsenäisyyspäivän alla ostoskoreihin kirivät kotimaiset tuotteet1.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
S-ryhmän myyntidatan valossa kotimaisten tuotteiden kysyntä korostuu vuoden varrella erityisesti juhlapyhissä eikä tuleva itsenäisyyspäivä ole niiden joukossa poikkeus. Itsenäisyyspäivän alla kotimaisten tuotteiden myynti kasvaa S-ryhmän ruokakaupoissa merkittävästi.
Joulu näkyy vahvasti suomalaisten ostoskäyttäytymisessä – S-ryhmän kaupoista ostetaan vuosittain miljoonia kiloja jouluruokia27.11.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Joulusesonki näkyy kaupoissa paitsi myyntimäärissä myös valikoiman laajuudessa. S-ryhmän kaupoissa on tarjolla jopa tuhansia erilaisia joulutuotteita ja jouluruokia ostetaan vuosittain miljoonia kiloja. Tämä kertoo paitsi kuluttajien jouluintoudesta myös sesongin merkittävästä roolista ruokakaupan tarjonnassa.
S-ryhmän ruokatrendit julki – näin uudet ravitsemussuositukset näkyvät ostoskoreissa20.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
S-ryhmän myyntidata kertoo muutoksista suomalaisten ostokäyttäytymisessä. Valtatrendit hinta, helppous ja yksilöllisyys vaikuttavat vahvasti ruokakaupan ilmiöiden taustalla. Ravitsemussuositukset ja toisaalta myös jauhelihan saatavuushaasteet ovat vaikuttaneet suomalaisten ostoskorien sisältöön kuluneen vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

