Luontolahjaksi suojelualue Sotkamoon

Ihmiskäden jälki näkyy vuosikymmeniä sitten käsitellyissä kivennäismaan metsissä, joissa nyt puusto on lähinnä mäntyä, kuusta ja koivua. Kohteen historiasta kertoo vanha tervahauta.
Maanomistajalle kohteella on tunnearvoa: ’’Tila on ollut suvun omistuksessa yli sata vuotta. Paikka oli isälle rakas ja myös hänelle olisi tärkeää, että alue säilyy suojelupäätöksen myötä jatkossa luonnontilaisena. Valtiollehan alue on pieni kuin pisara meressä (metsässä), mutta meille on iso asia saada olla mukana Suomen luontoa suojelemassa. Itsenäisyyspäivänä kohotamme maljan Suomen luonnolle.’’
Luonnonsuojelualue on perustettu osana Luontolahja-kampanjaa, jonka turvin voidaan suojella osa suomalaista luontoa.
Mukaan voi ehdottaa kaikkia kohteita, jotka täyttävät luonnonsuojelulain edellytykset luonnonsuojelualueen perustamiselle. Kampanjaan käyvät siis kaikki luonnonkauniit tai muuten edustavat kohteet. Valtio suojelee omilta mailtaan vastaavan määrän kuin yksityiset omiaan. Näin luontolahjaksi suojeltu pinta-ala tuplaantuu. Kampanja on voimassa vuoden 2022 loppuun saakka.
Kainuun ELY-keskus toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Suomen luonnon ystäville!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus, ympäristöasiantuntija Marja Manninen, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, p. 0295 023 813
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun työttömyys kasvoi 4 % marraskuussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli marraskuun lopussa noin 3 300 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,0 % oli alueista kuudenneksi matalin. Laaja työttömyys pieneni alueista eniten, 9 %. Työvoiman saatavuus on kohentunut väliaikaisesti, kun työpaikkojen määrä on supistunut matalasuhdanteen takia.
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Mineralsin Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostuksesta28.11.2025 08:24:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin (aiemmin Elementis Minerals) Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:02:51 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Kainuun ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)26.11.2025 10:33:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Solarwind Finland Oy:n Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin luonnon monimuotoisuuteen, maisemaan ja vesistöihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä yhteisvaikutuksiin muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. Lisäksi siinä korostettiin lieventämistoimenpiteiden tärkeyttä.
Kainuun työttömyys kasvoi 6 % lokakuussa25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli lokakuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes kolmasosa työttömistä. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edellisvuotta vähemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


