Luottokauppa lisääntyy Yhdysvalloissa
16.8.2021 09:00:00 EEST | Atradius | Tiedote

Atradiuksen ekonomistien tekemä tutkimus osoittaa, että yhdysvaltalaiset yritykset omaksuivat ennakoivamman lähestymistavan liiketoiminnan kehittämiseen pandemian puhkeamisen jälkeisenä vuonna.
Yhdysvaltalaiset yritykset tarjosivat huomattavasti enemmän luottokauppamahdollisuuksia potentiaalisille B2B-asiakkaille kuin muiden USMCA-maiden yritykset.
Luottokaupan lisääntyminen kriisin keskellä voi selittää sen, miksi yritykset Yhdysvalloissa ovat myös raportoineet enemmän myöhästyneitä maksuja ja luottotappioita kuin kanadalaiset ja meksikolaiset yritykset.
Atradiuksen maksukäytäntöbarometri tarjoaa arvokkaan mahdollisuuden kuulla suoraan yrityksiltä, miten ne selviävät muuttuneista kauppaolosuhteista ja taloudellisesta epävarmuudesta. Yhdysvaltalaiset yritykset täyttivät kyselylomakkeen vuoden 2021 toisen vuosineljänneksen aikana eli vuoden kuluttua siitä, kun WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi.
Yhdysvaltojen liiketoimintaympäristö näyttää olevan erittäin vastaanottavainen strategiselle luotonhallinnalle. Neljännes haastatelluista yrityksistä kertoi aikovansa käyttää luottovakuutusta tulevina kuukausina. Luottovakuutus tarjoaa yrityksille mielenrauhaa ja ymmärrystä markkinoista, asiakkaista sekä tietoa, jota tarvitaan uusien markkinoiden tutkimiseen.
Atradius Suomen maajohtaja Juhani Laitala kommentoi:
- Jos yritys ei pysy mukana markkinoiden kehityksessä, on riskinä kilpailukyvyn heikkeneminen ja kasvun tyrehtyminen. Siksi onkin tärkeää pysähtyä miettimään, millä tavoin tulevaisuuteen kannattaa varautua. Kukaan meistä ei vielä tiedä, miltä loppuvuosi tulee näyttämään. Luottovakuutus on erinomainen keino turvautua erilaisilta riskeiltä kuten asiakkaan maksukyvyttömyydeltä. Tee tarvittavat varotoimenpiteet ajoissa.
Lue koko julkaisu täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenna OllikainenAtradius Suomi / Viestintä
Puh:+358405157069jenna.ollikainen@atradius.comJuhani LaitalaAtradius Suomi / Maajohtaja
Puh:+358500508368juhani.laitala@atradius.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
Luottovakuuttamisen, takausten ja perintäpalveluiden asiantuntijoina olemme sitoutuneet rakentamaan vahvoja asiakassuhteita.
Atradius on merkittävässä roolissa tukiessaan kansainvälisesti toimivien suomalaisten yritysten liiketoimintaa. Kansainvälinen verkostomme mahdollistaa sen, että pystymme vastaamaan suomalaisten asiakkaidemme moninaisiin tarpeisiin sekä koti- että vientimarkkinoilla.
Olemme kansainvälinen yritys; toimimme 52 eri maassa ja meillä on tiedot yli 240 miljoonan yrityksen maksutapakäyttäytymisestä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atradius
AI investoinnit vauhdittavat elektroniikka ja ICT sektorin kasvua11.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Atradiuksen tuore Industry Trends Electronics/ICT August 2026 ‑raportti toteaa, että elektroniikka- ja ICT‑sektori jatkaa vahvaa kasvuaan tekoälyyn liittyvien investointien siivittämänä.
Atradius: Kuljetus- ja logistiikka-alan kasvunäkymät heikentyneet7.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kuljetus- ja logistiikka-alan maailmanlaajuiset kasvunäkymät ovat heikentyneet kuluvan vuoden aikana. Atradiuksen tuoreen Industry Trends Transportation and Logistics June 2026 -raportin mukaan alan kasvun ennustetaan jäävän 2,5 prosenttiin vuonna 2026 (aiempi ennuste 3,4 %).
Matkailu ylitti pandemiaa edeltävän tason, mutta turbulenssi lisääntyy3.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Matkailuala on toipunut viime vuosien kriiseistä ja toimii jälleen globaalin talouden keskeisenä veturina. Vuosi 2025 oli poikkeuksellisen vahva: kansainväliset matkailijamäärät ylittivät pandemiaa edeltäneen tason, samalla kun matkailutulot kasvoivat arviolta 1,9 biljoonaan dollariin ja, matkustajaliikenne huomioiden, yhteensä jopa 2,2 biljoonaan dollariin.
Kemianteollisuuden kasvu hyytyy – geopoliittinen kriisi ravistelee markkinoita13.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuore Industry trends chemicals May 2026 -raporttimme ennustaa, että globaalin kemianteollisuuden kasvu hidastuu vuonna 2026. Keskeisin syy on Hormuzinsalmen tilanteen vaikutus energian saatavuuteen ja hintoihin, mikä heijastuu laajasti koko teolliseen tuotantoon.
“Liberation Day” muutti Yhdysvaltojen kauppapolitiikan, mutta vaikutukset ovat jääneet rajallisiksi1.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Atradiuksen tuore talousraportti: protektionismi on lisääntynyt Yhdysvalloissa, mutta tuonti ei ole vähentynyt odotetusti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

