Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Lupa Orskerin kalankasvatuslaitokselle

Jaa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi Luvian Merikuljetus ja Ruoppaus Oy:n Orskerin kalankasvatusyksikölle luvan jatkaa toimintaansa vuoden 2033 loppuun asti.

Toiminta ja sen aiheuttama kuormitus säilyy lähes samankaltaisena kuin vuonna 2012 myönnetyssä luvassa. Jos laitos haluaa kasvattaa kalaa tämän jälkeen, pitää sen hakea uutta lupaa 31.10.2032 mennessä.

Kalojen kasvattamiseen käytettävän rehun määrää rajoitetaan noin puoleen haetusta

Luvian sisäsaariston vesimuodostuma on arvioitu vesienhoidossa niin sanotuksi riskivesistöksi. Se tarkoittaa sitä, että sen tila on vaarassa heikentyä. Moni pintaveden muuttuja onkin alkanut huonontua. Merialue on suhteellisen matala, ja sen lähiympäristössä on paljon loma-asutusta. Ympäristönsuojelulain mukaan tuotantoa ja siitä aiheutuvaa kuormitusta ei siis ole mahdollista kasvattaa.

Luvian edustan merialueella toimivat kalankasvatuslaitokset tekevät velvoitetarkkailua. Tulosten mukaan Orskerin laitoksen vuoden 2012 mukaisen lupapäätöksen vaikutukset alueen rehevyyteen ovat laitoksen lähialueella olleet vähäiset. Lupa noin nykyisen ympäristöluvan suuruiselle toiminnalle voitiin siis myöntää.

Voit tutustua aluehallintoviraston päätökseen vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa. Päätöksen diaarinumero on ESAVI/37026/2022. Löydät päätökset tietopalvelusta helposti, kun kirjoitat asiakohtaan diaarinumeron.

Lisätietoja:

Ympäristöylitarkastaja Ilona Joensuu, p. 02950 16358

Ympäristöneuvos Ville Salonen, p. 02950 16508

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

etunimi.sukunimi@avi.fi

Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelu

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote

Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.

Regionförvaltningsverket i Södra Finland framförde i sin styrning till välfärdsområdena i sitt område att missbrukar- och mentalvården för barn och unga behöver effektiveras2.12.2025 09:16:28 EET | Pressmeddelande

Vid de styrningsmöten som Regionförvaltningsverket i Södra Finland ordnade hösten 2025 presenterades välfärdsområdenas, inklusive Helsingfors stads och HUS-sammanslutningens, lägesbild för hur samarbetet genomförs gällande vården av barn och unga under 25 år med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom samt hur detta samarbete bör ordnas i framtiden. Målet är att säkerställa att barn och unga med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom får stöd i rätt tid och att de inte faller igenom hål i stödsystemet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye