NoNews

Lupaavia tuloksia! Suomalainen peli opettaa lapsille ja nuorille kullanarvoisia rahataitoja

Jaa

Money Flow Challenge kouluttaa nuorista oman talouden managereita rahapersoonan tunnistamisen kautta.

Auta Millaa! Skeittausta ja shoppailua harrastavan Millan tavote on oppia elämään varojensa mukaisesti. Tulojen ja menojen lisäksi yhtälössä tulee huomioida myös tunne.
Auta Millaa! Skeittausta ja shoppailua harrastavan Millan tavote on oppia elämään varojensa mukaisesti. Tulojen ja menojen lisäksi yhtälössä tulee huomioida myös tunne.

Oman talouden hallinta on kaiken aineellisen hyvinvoinnin kivijalka. Kun se on kunnossa, on pohja myös vaurastumiselle kestävä.

Mutta entä jos oman talouden hallinnan tiellä on se, ettei vain hallitse omaa rahankäyttöään?

Tällainen tilanne on Millalla, jonka rahapersoonallisuustyyppi on Tuhlari.

Tuhlarille tärkeintä on, että on kivaa. Hän tietää mitä haluaa ja hankkii sen. Monesti Tuhlarilla on niin kiire täyttää tarpeensa, että hän elää yli varojensa.

Millan tulot ovat 1060 euroa kuukaudessa, mutta hänellä menee kuukaudessa rahaa 1640 euroa. Milla on siis kovaa vauhtia ylivelkaantumassa.

Millan tilanne on tuttu monelle suomalaiselle, joka saa maksuhäiriömerkinnän tai päätyy ulosottoon. Ulosotossa oli vuonna 2018 lähes 580 000 henkilöä.

Kestävässä taloudessa myös
onnellisuusvaikutus huomioidaan

Milla ei ole todellinen ihminen, vaan hän on yksi Money Flow Challenge -pelin hahmoista, jonka talousasioita pelaaja ratkaisee.

Money Flow Challenge pelillä on missio.

Sen tarkoitus on opettaa nuorille oman talouden hallintaa, jotta aikuisena yöunet eivät menisi maksamattomien laskujen takia.

Peli on varsin käytännönläheinen simulaatio oman talouden hallinnasta. Perussääntö on se, että ei saa kuluttaa enemmän kuin tienata. Mutta tulojen ja menojen ohella myös menojen onnellisuusvaikutuksella on merkitystä.

Kuten oikeilla ihmisillä, myös pelihahmoilla on emotionaalisia tarpeita, jotka talouden suunnittelussa kannattaa huomioida.

Pysyäkseen onnellisena, tulee Millan saada hieman tuhlailla.

Pelin edetessä opitaan tärkeimmät oman talouden hallintaan liittyvät taidot tulojen ja menojen suunnittelusta lähtien. Lopulta pelihahmolle tehdään sijoituksia ja käytetään lainoja erilaisten hankintojen rahoitukseen.

Rahapersoonat löytyvät myös oikeasta elämästä

Pelin neljä muuta rahapersoonaa ovat Välttelijä, Säästäjä, Sijoittaja ja Peluri.

Jokaisella heistä on omat luonteenomaiset tavat toimia rahan kanssa. Toiset rahapersoonat tuhlaavat luonnostaan enemmän ja toiset ovat säästäväisempiä.

Kyse on tunteista, siitä mikä motivoi.

Rahapersoonat löytyvät myös todellisesta elämästä, joten peli opettaa nuorille käytännönläheisellä tavalla talouden hallintaa.

- Henkilökohtainen talous on enemmän tunne kuin järkipeli. Siksi raha-asioissa myös persoonallisuustyyppi tulee ottaa huomioon, sanoo valmennusyhtiö Varapuun perustaja, rahataidon valmentaja Mikko Sjögren.

Sjögren kannustaa vaurastumista tavoittelevia ihmisiä valikoimaan myös sijoituskohteensa oman luonteensa mukaisesti.

- Jos kaipaat paljon toimintaa ja jännitystä, sopivat sinulle erilaiset kohteet kuin jos haluat vilkaista sijoitustasi korkeintaan kerran kuussa ja saada siitä varman säännöllisen tuoton.

Oli oma rahapersoona mikä hyvänsä, oikeilla peliliikkeillä talouspuoli saadaan haltuun siten, että samalla elämä tuntuu mielekkäältä.

Peli kaveriksi taloustiedon tunneille

Varapuun ja Planagon kehittämää Money Flow Challenge -peliä on tutkittu yhdeksäsluokkalaisten nuorten taloustaitojen opetuksessa. 

Tulokset ovat olleet lupaavia.

Pelaamisella näyttäisi olevan selkeä yhteys lisääntyneeseen taloudelliseen tietämykseen. Myös kiinnostus talousasioita kohtaan näyttäisi kasvavan enemmän, kuin pelkän koulun taloustiedon opetukseen osallistuvilla.

- Koululaiset hyötyvät pelaamisesta ja parhaiten he oppivat, kun pelin sisältöjä ja opetuksia käsitellään myös oppitunnilla, toteaa Vaasan yliopiston taloustieteen professori Panu Kalmi. 

Pelillinen oppiminen motivoi ja syventää käsiteltävää asiaa. Käsitteet tulevat tutuksi hauskalla tavalla.

Pelaamisen toivotaan opettavan pelaajille asenteita ja antavan tietoutta, jotka lopulta vaikuttavat taloudelliseen käyttäytymiseen myös oikeassa elämässä.

Money Flow Challenge on ladattavissa maksutta App Storesta ja Google Playsta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Sjögren
040 555 4632
mikko@varapuu.fi

Kuvat

Auta Millaa! Skeittausta ja shoppailua harrastavan Millan tavote on oppia elämään varojensa mukaisesti. Tulojen ja menojen lisäksi yhtälössä tulee huomioida myös tunne.
Auta Millaa! Skeittausta ja shoppailua harrastavan Millan tavote on oppia elämään varojensa mukaisesti. Tulojen ja menojen lisäksi yhtälössä tulee huomioida myös tunne.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

NoNews
Vesijärvenkatu 2
15100 Lahti

0503607500http://www.nonews.fi

 

 

Valmennusyhtiö Varapuu järjestää rahankäytön, sijoittamisen ja vaurastumisen valmennuksia. Vuonna 2007 perustetun yhtiön tarkoitus on opettaa ihmisille järkeviä taloustaitoja — sitä, miten tavallinen ihminen voi oppia taitavaksi rahan kanssa ja vaurastua esimerkiksi sijoittamalla.

Rahapersoonat ovat osa Varapuun Taitavaksi Rahan Kanssa -valmennusta, jossa liikkeelle lähdetään rahan takana vaikuttavista omista ajatuksista, tunteista ja uskomuksista. Näistä edetään oman talouden numeroihin ja kassavirtakaavioon, jolla oman talouden saa järkevällä tavalla kuntoon.

Money Flow Challenge on valmennusyhtiö Varapuun ja Planagon yhteistyössä kehittämä peli, joka on suunniteltu Opetushallituksen ohjauksessa. Peli on vuonna 2016 voimaan tulleen opetussuunnitelman mukainen. Se on voittanut Finnish Game Awards -hyötypelisarjan. Money Flow Challenge on ladattavissa maksutta App Storesta ja Google Playsta.