Luvassa Ateneumiin syksyllä: aurinkoa, valoa ja elämäniloa
Ateneumin taidemuseo tulvahtaa lokakuussa täyteen aurinkoa ja elämäniloa, kun Väriä & valoa – impressionismin perintö -näyttely avautuu yleisölle.
Impressionismi on 1870-luvulla Ranskassa syntynyt taidesuuntaus, jossa määrääväksi tekijäksi tulivat nopeat havainnot ja vaikutelmat, impressiot. 1800-luvun lopulla miltei kaikki suomalaiset ammattitaiteilijat suuntasivat Pariisiin ja olivat taiteen pääkaupungissa kaiken uuden äärellä – myös impressionismin. Kukaan taiteilijoistamme ei kuitenkaan vielä 1800-luvun puolella tarttunut tähän radikaalisti taidetta uudistaneeseen suuntaukseen.
”Väriä & valoa -näyttelyn yksi keskeinen lähtökohta onkin kysymys siitä, miksi impressionismin vaikutukset alkoivat näkyä suomalaisessa taiteessa vasta 1900-luvun kahtena alkuvuosikymmenenä”, kertovat Väriä & valoa -näyttelyn kuraattorit Marja Sakari ja Anna-Maria von Bonsdorff.
Näyttelyhankkeessa on alusta asti ollut mukana myös kansainvälisen impressionismin asiantuntija emeritusprofessori Anthea Callen.
Väriä & valoa kytkeytyy vahvasti Ateneumin historiaan. Vuonna 1904 Ateneumissa järjestettiin ranskalais-belgialainen näyttely, joka ei houkutellut suurta yleisöä, mutta joka toimi yhtenä merkittävänä lähtölaukauksena uudelle, värikylläiselle vaiheelle suomalaisessa taiteessa.
”Väri-ilottelu löysi tiensä suomalaisten taiteilijoiden kankaille vähitellen. Suomen taiteen historiassa onkin kiinnostava, noin kymmenen vuoden ajanjakso vuosina 1906–1916, jolloin lähes jokainen taiteilija uudisti palettinsa värit kirkkaammiksi. Päästyään vauhtiin muutos johti myös uusiin aihepiireihin. Kun aiemmin teoksissa oli kuvattu ahkeraa maaseudun työntekoa tai erämaaluonnon ainutlaatuisuutta, nyt keskiöön nousivat keskiluokkaisen elämän mukavuudet. Kaupunkien puistot ja aukiot, ihmisiä kuhisevat torit, katunäkymät sekä auringonotto, alastomuus ja kimmeltävät merenrannat kiinnostivat taiteilijoita”, kuraattorit kuvailevat.
”Väriä & valoa -näyttelyssä olemme halunneet tuoda esiin impressionismin periaatteita ja sen radikaalia luonnetta uudistavana taidesuuntana. Tuomme esille impressionismin perinnön vaikutuksen 1910-luvun moderniin väritaiteeseen Suomessa.”
Näyttely rinnastaa kansainvälisen taiteen huippunimet suomalaisen väritaiteen kukoistuskauteen vuosina 1906–1916.Näyttelyn kansainvälisten taiteilijoiden joukossa ovat Claude Monet, Auguste Renoir, Alfred Sisley, Camille Pissarro, Alfred William Finch, Paul Signac ja Théo van Rysselberghe. Kotimaisista taiteilijoista esillä ovat muun muassa Alvar Cawén, Antti Favén, Magnus Enckell, Pekka Halonen, Ellen Thesleff, Verner Thóme, Yrjö Ollila, Tyko Sallinen ja Wilho Sjöström.
Ateneumin taidemuseo avautui 14.4.2023 noin vuoden remonttitauon jälkeen uudella kokoelmanäyttelyllä Ajan kysymys. Kesän ajan, syyskuun puoliväliin saakka museossa on avoinna myös Albert Edelfelt -näyttely. Molemmat näyttelyt ovat osoittautuneet kevään aikana erittäin suosituiksi.
Avautumisen jälkeen uudistuneessa Ateneumissa on vieraillut jo 100 000 kävijää.
Aukioloajat
Ti–pe klo 10–20.30 | La, su klo 10–17 | Ma suljettu
Sisäänpääsymaksut
Normaali pääsymaksu 20 € | Alennettu pääsymaksu 12 € | 18–24-vuotiaat 12 € | Alle 18-vuotiaat maksutta
Kuvat: press.ateneum.fi| Huom! Kuvapankki on uudistunut. Luothan pankkiin henkilökohtaisen tunnuksen.
Twitter: @AteneumMuseum | Facebook: AteneumArtMuseum | Instagram: ateneummuseum
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kuvat: press.ateneum.fi | Huom! Kuvapankki on uudistunut. Luothan pankkiin henkilökohtaisen tunnuksen.
Johanna SavolainenViestintäpäällikkö
Puh:+358 44 305 4594johanna.savolainen@ateneum.fiAnna KariTiedottaja
Puh:+358 40 717 8185anna.kari@ateneum.fiKuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta

Kaivokatu 2
00100 HELSINKI
0294 500 200http://www.ateneum.fi
Ateneumin taidemuseo on Suomen taiteen koti ja osa Kansallisgalleriaa yhdessä nykytaiteen museo Kiasman sekä Sinebrychoffin taidemuseon kanssa. Kansallisgalleriassa Ateneumin vastuulle kuuluu kotimainen taide 1700-luvulta moderniin. Käytännössä tämä tarkoittaa lähes 30 000 kansallisaarretta, jotka ovat meidän kaikkien yhdessä omistamia taideteoksia. www.kansallisgalleria.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum
Utställningen Gallen-Kallela, Klimt & Wien hämtar Wiens puls till Ateneum7.5.2025 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Utställningen som öppnar i slutet av september skildrar hur Akseli Gallen-Kallelas konst utvecklades i interaktion med internationella modernister som Gustav Klimt och Koloman Moser. Secessionsrörelsen som under Klimts ledning grundades för att förnya konsten förenades av ett intresse för att utveckla en ny identitet och för en modern livsstil samt för stora, offentliga konstverk. Utställningen hämtar för första gången målningar av Gustav Klimt till Finland. Utom bildkonst ses på utställningen också fotografier samt formgivning, bland annat vardagliga föremål, smycken och mode. Utställningen visas på Ateneum 26.9.2025–1.2.2026.
Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttely tuo Ateneumiin Wienin sykkeen7.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Syyskuun lopussa avautuva näyttely kertoo, miten Akseli Gallen-Kallelan taide kehittyi vuorovaikutuksessa kansainvälisten modernistien, kuten Gustav Klimtin ja Koloman Moserin kanssa. Klimtin johdolla perustettua, taidetta uudistanutta sesessio-liikettä yhdisti kiinnostus uuden identiteetin kehittämiseen ja moderniin elämäntapaan sekä suuriin julkisiin taideteoksiin. Näyttely tuo ensimmäistä kertaa Gustav Klimtin maalauksia Suomeen. Kuvataiteen lisäksi näyttelyssä nähdään myös valokuvia sekä muotoilua, kuten arjen esineitä, koruja ja muotia. Näyttely on esillä Ateneumissa 26.9.2025–1.2.2026.
Gallen-Kallela, Klimt & Wien exhibition to bring the pulse of Vienna to the Ateneum7.5.2025 14:00:00 EEST | Press release
To open at the end of September, the exhibition Gallen-Kallela, Klimt & Wien will explore how Akseli Gallen-Kallela’s art developed in interaction with international modernists, such as Gustav Klimt and Koloman Moser. The Vienna Secession movement, which was founded under the direction of Klimt and which set out to reform art, was united by an interest in developing new artistic identities, promoting a modern way of life, and creating large public works of art. The exhibition will bring Gustav Klimt’s paintings to Finland for the first time. In addition to visual art, the exhibition will feature photography and design, including everyday objects, jewellery and fashion. The exhibition will be on display at the Ateneum from 26 September 2025 to 1 February 2026.
Helene Schjerfbeck-utställning visas på The Metropolitan Museum of Art i New York2.4.2025 07:40:00 EEST | Pressmeddelande
En utställning med verk av en av Finlands mest kända konstnärer, Helene Schjerfbeck, kommer att visas på det prestigefyllda museet The Metropolitan Museum of Art (The Met) i New York 5.12.2025–5.4.2026. Det är första gången en finsk konstnär får en utställning på The Met, som är ett av de mest betydande museerna i världen. Utställningen är resultat av Ateneums långsiktiga arbete och en del av projektet Klassikerna ut i världen som för ut den finska konsten i världen med stöd av Jane och Aatos Erkkos stiftelse.
Helene Schjerfbeck -näyttely The Metropolitan Museum of Artiin New Yorkiin2.4.2025 07:40:00 EEST | Tiedote
Suomen tunnetuimpiin taiteilijoihin kuuluvan Helene Schjerfbeckin teosten näyttely nähdään arvostetussa New Yorkin The Metropolitan Museum of Artissa (The Met) 5.12.2025–5.4.2026. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen taiteilija saa näyttelyn The Metiin, joka on yksi maailman merkittävimmistä taidemuseoista. Näyttely on Ateneumin pitkäjänteisen työn tulos ja osa Klassikot maailmalle -hanketta, joka vie taidetta ulkomaille Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme