Maa-aineksen ottotoiminta Kerolankankaalla keskeytyy

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) on 9.5.2022 päivätyillä päätöksillä päättänyt keskeyttää välittömästi maa-ainesten ottotoiminnan kymmeneltä ottoalueelta Kontiolahden kunnassa Kerolankankaalla. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan alueella tehdyt tutkimukset osoittavat vähintään sen, että laaja-alainen maa-ainestenotto voi aiheuttaa muutoksia alueen pohjaveden laatuun.
ELY-keskus on päätöksissään määrännyt, että päätöksiä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää.
Joensuun Vesi -liikelaitos laittoi 3.11.2021 Pohjois-Karjalan ELY-keskukseen vireille vaatimuksen maa-ainesten ottotoiminnan keskeyttämiseksi. Keskeyttämisvaatimus koskee 11 voimassa olevaa maa-aineslupaa. Keskeyttämisvaatimusta Joensuun Vesi perusteli sillä, että maa-ainesten otolla on vaikutusta alueen pohjaveden nikkelipitoisuuden kasvuun ja näin ollen pohjaveden laatu heikkenisi ottotoiminnan jatkuessa. Joensuun Veden Kerolan vedenottamo sijaitsee Kulhon vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella.
Maa-ainestenottotoiminnan jatkuessa ei voida poissulkea sitä, että ottamisen seurauksena pohjaveden laatu saattaa vaarantua maa-aineslaissa kielletyllä tavalla. Näin ollen tässä tapauksessa maa-aineslaissa säädetyt keskeyttämisedellytykset täyttyvät. ELY-keskuksen arvioinnin mukaan maa-ainesten ottotoiminnan jatkaminen edellyttää vesilain mukaisen luvan. Lisäksi toiminnanharjoittajan tulee selvittää ennen vesiluvan hakemista ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointimenettelyn (YVA-menettely) soveltamisen tarve hankkeessa.
Keskeyttämispäätökset eivät koske ottamisalueilla olevien varastokasojen käyttöä tai kasoissa olevien maa-aineksien pois kuljettamista.
Yhden ottoalueen osalta ELY-keskus hylkäsi keskeytysvaatimuksen. Kyseisen maa-ainesluvan mukaiselta ottoalueelta on vuoden 2021 marraskuuhun mennessä otettu luvassa sallittu kokonaisottomäärä. Ottotoiminnan keskeyttämistä ei ollut enää tarvetta harkita, koska uutta maa-ainesta ei voida enää voimassa olevan maa-ainesluvan nojalla ottaa. Alueen maisemointivelvoitteiden toteutumista valvoo Kontiolahden kunnan ympäristönsuojeluviranmainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari Heiskanen
yksikön päällikkö, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
p. 0295 026 177
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Heikki Holopainen
lakimies, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
p. 0295 026 142
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Janne Kärkkäinen
johtaja, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
p. 0295 026 197
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Karjalan ELY-keskusKauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
0295 026 000https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalassa työttömänä 14,1 % työvoimasta23.12.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli marraskuun lopussa 10 179 työtöntä työnhakijaa, joista 717 oli lomautettuna. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli 411 henkilöä enemmän (4 %) ja lomautukset kasvoivat 16 henkilöllä ( 2 %).
Pohjois-Karjalan marraskuu oli lämmin ja vedenpinnankorkeudet olivat matalalla18.12.2025 10:50:18 EET | Tiedote
Vedenkorkeudet ovat pääosin vielä matalalla. Leudot lämpötilat ovat suurilta osin sulattaneet jo muodostuneet jääkerrokset vesistöissä. Kuukauden keskilämpötila maakunnassa oli noin kaksi ja puoli astetta keskimääräistä lämpimämpi.
ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille kehittämisrahoitusta heinä–marraskuussa 2025 n. 5,2 miljoonaa euroa16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Yritysten kehittämisavustusta ja maaseudun yritysrahoitusta myönnettiin yli 3,3 miljoonaa euroa ja maatilojen investointitukea yli 800 tuhatta euroa. Maaseudun kehittämishankkeisiin myönnettiin tukea yhteensä yli miljoonaa euroa.
Vaikuta Pohjois-Karjalan LUMO-ohjelmaan1.12.2025 10:08:16 EET | Tiedote
Mitä luonto sinulle merkitsee? Entä mitä luonnon tilan parantamiseksi pitäisi tehdä? Vastaa kyselyyn! Pohjois-Karjalalle laaditaan luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmaa eli LUMO-ohjelmaa. Nyt on sinun mahdollisuutesi vaikuttaa sen sisältöön.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niiranen27.11.2025 13:38:49 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavan Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niirasen. Itä-Suomen elinvoimakeskus muodostetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksista. Elinvoimakeskuksiin siirtyy suurin osa nykyisten ELY-keskusten tehtävistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme