Koskisen Oy

Maailman ensimmäinen 100 % puupohjainen kalustelevy on Koskisen ja Stora Enson yhteistyönä syntynyt kiertotaloustuote

Jaa
Koskisen ottaa uuden ilmastoystävällisen tuoteperheensä valmistuksessa ensimmäisenä käyttöön biopohjaisen NeoLigno®- by Stora Enso -sideaineen. Yritysten yhteistyön tuloksena syntyy maailman ensimmäinen täysin puupohjainen kalustelevy. Sekä levyn perusraaka-aine että koossapitävä sideaine ovat peräisin yritysten valmistusprosessien sivuvirroista, eli kyseessä on myös kokonaan kotimainen kiertotaloustuote.
Koskisen Zero panels
Koskisen Zero panels

Suomalainen puuteollisuus kehittää esimerkillisesti yhteistyössä kestävän kehityksen mukaisia ilmastoystävällisiä ratkaisuja eteenpäin, tuote kerrallaan.

Puunjalostusalan kotimainen pikkujättiläinen Koskisen ryhtyy ensimmäisenä maailmassa tuottamaan täysin puuperäisistä raaka-aineista valmistettua kalustelevyä. Siinä fossiilisista raaka-aineista tehdyt liimahartsit on korvattu Stora Enson kehittämällä ligniiniin eli luonnon omaan liimaan pohjautuvalla NeoLigno® -sideaineella. Ilmastoystävällisyytensä lisäksi NeoLigno® on formaldehyditön.

”Uusi Zero-tuoteperheemme vastaa sekä kotimaassa että vientimarkkinoilla nousseeseen biopohjaisten ratkaisujen kysyntään. Tuoteuutuuden ansiosta esimerkiksi kalustevalmistajat voivat tarjota jatkossa asiakkailleen entistä ilmastoystävällisempiä sekä terveysturvallisempia vaihtoehtoja”, summaa Head of Product Management and R&D Timo Linna Koskiselta.

Puun hyödyntämisen optimointia

Kalustelevy, Zero-tuoteperheen esikoinen, valmistetaan Koskisen levytehtaalla Järvelässä, tunnin päässä Helsingistä. Koskisen kalustelevyjen perusmateriaali saadaan yrityksen vaneritehtaan ja sahan sivuvirroista. Zero-tuotteissa levyjä koossapitävän aineen NeoLignon® ligniini puolestaan on eroteltu Stora Enson Sunilan tehtaan selluprosessista omaksi sivuvirrakseen. Levyn raaka-aineet ovat siis täysin puuperäiset.

”Ympäristövastuullisen strategiamme ytimessä on yhtäältä tehdä tuotekehitystä vahvasti kumppanien kanssa ja toisaalta viedä omaa toimintaa yhä kestävämpään ja hiilineutraalimpaan suuntaan, muun muassa vaihtamalla fossiilisia raaka-aineita uusiutuviin ja hyödyntämällä puuraaka-ainetta mahdollisimman optimaalisesti. Zero-levytuoteperhe on yksi konkreettinen toimenpide strategian toteuttamiseksi”, sanoo Koskisen toimitusjohtaja Jukka Pahta.

Kalustelevyvalmistuksen teollisen mittakaavan koeajot ovat menossa, ja prosessi on viimeisiä optimointeja vaille valmis.

Stora Ensolle merkityksellinen yhteistyö

Aiemmin ligniini on sellunvalmistuksen sivuvirtajakeena hyödynnetty tyypillisesti biopolttoaineena energiantuotannossa. NeoLigno® on esimerkki tavasta, jolla Stora Enso nostaa ligniinin jalostusarvoa lisäämättä puunkäyttöä Sunilassa.

”Stora Enso on jatkojalostanut ligniiniä jo vuodesta 2015 lähtien. NeoLigno® on meille ensimmäinen oma sideainetuote, joka korvaa fossiilisia liimoja”, sanoo Stora Enson Biomaterials-divisioonan innovaatiojohtaja Lauri Lehtonen.

Koskisen on ensimmäinen toimija, joka ryhtyy hyödyntämään NeoLignoa® teollisessa tuotannossa.

Viimeistelyvaiheessa oleva Zero-kalustelevytuote tulee markkinoille syksyllä 2022. Kalustelevyn jälkeen tuoteperheen seuraava jäsen on vanerilevy.

Lisätietoja:

Riitta Ahokas, R&D Manager, riitta.ahokas@koskisen.com, puh. +358 40 553 4410

Satu Härkönen, viestintäjohtaja, Stora Enso, Suomen mediasuhteet
puh. +358 40 832 7458

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Koskisen Zero panels
Koskisen Zero panels
Lataa
Uusi, täysin puupohjainen Zero-kalustelevy on teknisiltä ominaisuuksiltaan erinomainen. Koskisen tehtailla suoritettujen testien mukaan se ylittää taivutuslujuudeltaan ja sisäiseltä vetolujuudeltaan kalustelevyille asetetut standardit.
Uusi, täysin puupohjainen Zero-kalustelevy on teknisiltä ominaisuuksiltaan erinomainen. Koskisen tehtailla suoritettujen testien mukaan se ylittää taivutuslujuudeltaan ja sisäiseltä vetolujuudeltaan kalustelevyille asetetut standardit.
Lataa
Zero-kalustelevy on kaksivuotisen tuotekehityksen tulos. "Olemme ylpeitä tästä yhteistyö Stora Enson kanssa, lopputulos on uraauurtava tuote, joka on osoittautunut jopa odotettua paremmaksi", sanoo tuotekehitysprojektia Koskisella vetänyt Riitta Ahokas, joka tutkii kuvassa Timo Linnan kanssa uutta kalustelevyä.
Zero-kalustelevy on kaksivuotisen tuotekehityksen tulos. "Olemme ylpeitä tästä yhteistyö Stora Enson kanssa, lopputulos on uraauurtava tuote, joka on osoittautunut jopa odotettua paremmaksi", sanoo tuotekehitysprojektia Koskisella vetänyt Riitta Ahokas, joka tutkii kuvassa Timo Linnan kanssa uutta kalustelevyä.
Lataa
Koskisen tuotantokompleksi Järvelässä käsittää sahan sekä vaneri- ja lastulevytehtaat. Koskinen on vastikään investoinut 48 miljoonaa euroa uuteen sahaan.
Koskisen tuotantokompleksi Järvelässä käsittää sahan sekä vaneri- ja lastulevytehtaat. Koskinen on vastikään investoinut 48 miljoonaa euroa uuteen sahaan.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Koskisen Oy
Koskisen Oy
Tehdastie 2
16600 Järvelä

Koskisen

Koskisen on yli satavuotias kansainvälinen puunjalostuksen erikoisosaaja. Meitä koskislaisia on noin 900. Tuotteitamme myydään 70 maahan ja liikevaihtomme on n. 300 miljoonaa euroa. Suomessa valmistamme sahatavaraa, koivuvaneria, lastulevyä ja viilua sekä hankimme puuta. Meillä on tuotantolaitokset myös Venäjällä ja Puolassa.

Stora Enso

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Konsernin palveluksessa on noin 23 000 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Helsingin (STEAV, STERV) ja Tukholman (STE A, STE R) arvopaperipörsseissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Koskisen Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye