Maalauksellisia veistoksia, viivan kolmiulotteisuutta ja performatiivisia kohtaamisia – Vaasassa näyttelysyksy on kansainvälinen
11.5.2023 14:15:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Kuntsin modernin taiteen museossa syyskuussa avautuvassa ryhmänäyttelyssä Viivasta tilaan suomalaiset ja kansainväliset nykytaiteilijat pohtivat viivan variaatioita erilaisin materiaalivalinnoin. Viivaa piirretään klassisesti hiilellä tai lyijykynällä, mutta näyttely tuo viivan myös tilaan monin eri tavoin kuten luistimilla piirtäen tai hienovaraisesti hiuksia käyttäen. Leikillisyydestään, ja raidoistaan tunnetun ruotsalaistaiteilija Jacob Dahlgrenin teos kutsuu katsojaa teokseen sisään, fyysiseen kokemukseen. Viiva voi olla osa performatiivista esitystä, kuten Katriina Haikalan Social Portrait – Women Only. Kohtaamiseen perustuva piirustusperformanssi on jatkunut jo vuodesta 2017 ja toteutetaan Oslon, Pariisin ja New Yorkin jälkeen nyt Vaasassa.
Näyttelyssä saa lisäksi Suomen kantaesityksensä Venetsian biennaalissa vuonna 2015 Suomea edustaneen taiteilijaduo IC-98:n piirustusanimaatio. Ryhmänäyttelyssä on mukana 18 taiteilijaa ja taiteilijaryhmää ja kokonaisuuden on kuratoinut näyttelypäällikkö Maaria Salo. Valtakunnallinen Taidetestaajat on valinnut näyttelyn 2023-2024 ohjelmistoonsa. Näyttely on esillä 9.9.2023─14.4.2024.
Maalauksellisia veistoksia kasveista ja eläimistä
Pohjanmaan museossa esitellään yksityisnäyttelyssä 27.10.2023–31.3.2024 Ruotsin eturivin taiteilijoista kuvanveistäjä Roland Persson. Hänen tavaramerkkinsä ovat maalaukselliset ja surrealistiset silikoniveistokset. Jättiläislumpeet ja eläimet ovat yllättävän elävän näköisiä veistoksia, mutta ne sisältävät rinnakkaisia todellisuuksia. Taiteilija tuottaa myös uusia teoksia tätä ensimmäistä Suomessa nähtävää museaalista yksityisnäyttelyä varten.
Persson yhdistää maagisella tavalla kolmiulotteista hyperrealismia ja käsitteellisiä konstruktioita. Vahva käsitteellisyys on muistutus siitä että, taideteoksessa näemme muuta kuin todellisuuden. Perssonin tuotanto sisältää kaksijakoisuuden, romantiikan ja vieraantuneisuuden elementtejä. Näyttelyn on tuottanut Vaasan kaupungin museot yhteistyössä taiteilijan kanssa ja se on ensimmäinen taiteilijan museaalinen yksityisnäyttely Suomessa.
Tikanojan taidekodin syyskauden taidehistoriallinen näyttely esittelee vanhempaa maalaustaidetta. Suomen merkittävimpiin 1800-luvun maisemamaalareihin kuuluvan Berndt Lindholmin (1841–1914) kuvaukset metsänsisustoista ja kallioisista rannikkomaisemista täyttävät näyttelysalit. Sekä kriitikot että yleisö arvostivat tunnettua taiteilijaa jo hänen elinaikanaan. Hänen maalaustensa ominaisuuksissa arvostettiin muun muassa tunnelmallisuutta ja luonnonmukaisuutta.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä Hämeenlinnan taidemuseon kanssa, jossa se on esillä kesällä 2023. Se perustuu FT Teppo Jokisen tutkimukseen Berndt Lindholmin elämästä, taiteilijuudesta ja taiteellisesta tuotannosta. Näyttely ulottuu Tikanojan taidekodissa kaikkiin kolmeen kerrokseen ja sisältää noin 60 maalausta ja piirustusta. Tikanojan taidekodissa kokonaisuus laajenee sisältämään myös Göteborgin taidemuseosta lainattuja teoksia, joita on vain harvoin nähty Suomessa.
Vaasan Taidehallin viimeiset näyttelyt – kaksi monitaiteellista näyttelyä
Vaasan Taidehallissa nähtävä In Visibilis V -näyttely on järjestykseltään viides osa Alexander Salvesenin In Visibilis -otsikolla toteutettua teossarjaa. Monitaiteellinen valoa, piirrosta, maalausta, valokuvaa ja veistosta yhdistelevä näyttelykokonaisuus on nimeltään In Visibilis V. Näyttelyn teokset pohjautuvat valon, pintojen heijastusten ja jälkikuvien havaintokokemukseen sekä neonvalon ja pigmenttien yhteissointiin. Näyttely on esillä 26.8.–29.10.2023.
Pohjanmaan eri alueista ja tiloista inspiroituneet Bekim Hasaj ja Valentina Gelain esittävät monitaiteellisessa näyttelyprojektissaan Dripping Cavities vuoropuhelua ja kohtaamisia videotaiteen, valokuvauksen, digitaalisen ja plastisen taiteen sekä maalauksen keinoin. Hasaj esittelee käynnissä olevaa tutkimustaan nimeltä Scanning Landscape. Gelainin monitieteinen teoskokonaisuus The Grey Hour tuo ilmi, miten voimme suhtautua ympäristöömme emotionaalisesti ja ilmaista sisäistä henkistä tilaamme. Näyttely on esillä 4.11.2023–14.1.2024.
Vaasaan asettuneet kansainväliset nykytaiteilijat Valentina Gelain (IT) ja Bekim Hasaj (ALB) jäävät historiaan viimeisinä taiteilijoina Vaasan kaupungin museoiden näyttelyohjelmistossa Vaasan Taidehallissa. Vuodesta 2024 legendaarista tilaa hallinnoi Vaasan Taiteilijaseura.
Näyttelyohjelma syyskausi 2023
- Viivasta tilaan, ryhmänäyttely 9.9.2023─14.4.2024, Kuntsin modernin taiteen museo
- Roland Persson (SE), yksityisnäyttely 27.10.2023–31.3.2024, Pohjanmaan museo
- Berndt Lindholm – Polkuja maisemaan, taidehistoriallinen yksityisnäyttely 20.10.2023–21.4.2024, Tikanojan taidekoti
- Alexander Salvesen: In Visibilis V, yksityisnäyttely 26.8.–29.10.2023, Vaasan Taidehalli
- Bekim Hasaj & Valentina Gelain: Dripping Cavities, taiteilijaduo 4.11.2023–14.1.2024, Vaasan Taidehalli
- Kiertonäyttelyinä myös syyskaudella jatkavat Huvilaelämää-näyttely Pietarsaaren museossa 3.5.2023-5.11.2023 ja Kaarina Heikinheimo (Närpiön kirjasto 1.5.-31.5.2023, Uudenkaarlepyyn kirjasto, 2.6.-2.7.2023, Korsholms kulturhus / Vuxeninstitut, 7.8-1.9.2023 ja Hemslöjdsgården i Kristinestad, 27.11.-3.12.2023)
Tiedotuskuvat: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/o/t0nZynWABGJ9An1c
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
(näyttelyt Viivasta tilaan, Roland Persson) näyttelypäällikkö Maaria Salo, puh. 040 353 7377, maaria.salo@vaasa.fi
(näyttelyt Berndt Lindholm, Alexander Salvesen: In Visibilis V) amanuenssi Janna Sirén, puh. 040 530 3285, janna.siren@vaasa.fi
(näyttely Bekim Hasaj ja Valentina Gelain: Dripping Cavities) aluetaideamanuenssi Silvia Rinne, puh. 040 621 3046, silvia.rinne@vaasa.fi
Kuvat







Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Lyseon lukio får en LUMA-linje: Energiutbildningsstigen i Vasa förstärks23.9.2026 12:38:43 EEST | Pressmeddelande
Till den nya LUMA-linjen vid Vaasan lyseon lukio, dvs. den matematisk-naturvetenskapliga utbildningslinjen, kan man söka i den gemensamma ansökan nästa vår. Till linjen tas 60 studerande, och undervisningen inleds i augusti 2027.
Lyseon lukio saa LUMA-linjan: Vaasan energiakoulutuspolku vahvistuu23.9.2026 12:32:18 EEST | Tiedote
Vaasan lyseon lukion uudelle LUMA-linjalle eli matemaattisluonnontieteelliselle koulutuslinjalle voi hakea ensi kevään yhteishaussa. Linjalle otetaan 60 opiskelijaa, ja opetus käynnistyy elokuussa 2027.
Seniorpromenaderna inspirerar till att komma i gång: ”Varje gång känns det bra”23.9.2026 10:34:51 EEST | Pressmeddelande
På olika håll i Vasa finns sju promenadgrupper som riktar sig till seniorer och är öppna för alla och gratis. I gruppen i Sandviken har man promenerat tillsammans redan i ett år, och i höst inleds aktiviteter också i Gerby.
Seniorikävelyt innostavat liikkeelle: ”Joka kerta on hyvä mieli”23.9.2026 10:33:49 EEST | Tiedote
Ympäri Vaasaa toimii seitsemän senioreille suunnattua kävelyryhmää, jotka ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Hietalahden ryhmässä on kävelty yhdessä jo vuoden ajan, ja tänä syksynä toiminta alkoi myös Gerbyssä.
Samtal, möten samt svenska och finska på medborgarinstitutet Almas temakväll Minun Vaasani – Mitt Vasa23.9.2026 10:01:00 EEST | Pressmeddelande
Medborgarinstitutet Alma ordnar den avgiftsfria temakvällen Minun Vaasani – Mitt Vasa i samband med Vasa stads födelsedag fredagen den 2 oktober 2026 kl. 17.00–19.30 i festsalen i Alma K15 (Kyrkoesplanaden 15).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
