Maankäyttösektoria koskevassa LULUCF-asetuksessa alustava sopu
11.11.2022 15:32:14 EET | Metsäteollisuus ry | Tiedote
Neuvottelujen lopputuloksena osapuolet sopivat, että EU:n maankäyttösektorin tulee vuonna 2030 sitoutua poistamaan ilmakehästä -310 Mt CO2, tästä Suomen osuus on -17,8 Mt. Vuoden 2030 jälkeisestä ajasta ei päästy sopuun, mutta komissio antaa asiasta uuden lainsäädäntöehdotuksen myöhemmin.
- Ilmastolain mukaan EU-alueen tulee olla hiilineutraali vuonna 2050. Maankäyttösektorin nieluilla on tässä tärkeä, mutta rajallinen rooli, sanoo Metsäteollisuus ry:n kansainvälisten ja EU-metsäasioiden päällikkö Maija Rantamäki.
Suomessa uuden LULUCF-asetuksen tavoitteeseen pääseminen vaatii merkittäviä toimenpiteitä koko maankäyttösektorilla, joka kattaa viljelysmaat, metsät, metsityksen ja metsäkadon. Metsäteollisuus ry katsoo, että metsien osalta on tärkeää panostaa metsien kasvukunnon lisäämiseen esimerkiksi toteuttamalla metsänhoitotoimenpiteet oikea-aikaisesti ja hoitamalla hoitorästit.
- Tavoitteiden saavuttamiseksi on koko maankäyttösektorilla tehtävä merkittäviä käytännön toimenpiteitä. Metsissä taimikoiden ja nuorten metsien hoitoa on lisättävä ja metsien ravinnetaloutta parannettava. Oikein ajoitetut metsänhoitotoimenpiteet ovat tärkeässä roolissa myös nieluja pienentävien metsätuhojen ennaltaehkäisyssä, Rantamäki painottaa.
LULUCF-asetus on osa EU:n heinäkuussa 2020 julkaisemaa ilmastopakettia (ns. 55-valmiuspaketti), joka sisältää 12 lainsäädäntöehdotusta. Kaikki paketin lainsäädäntöehdotukset ovat nyt edenneet kolmikantaneuvotteluvaiheeseen.
Lisätietoja: Maija Rantamäki, +358 40 828 012, maija.rantamaki@forestindustries.fi
Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 74 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työelämäpoliittisena edunvalvojana.
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber. The forest industry directly and indirectly employs approximately 74,000 people. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society. Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Metsäteollisuus rySnellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Ruokaviraston päätös mahdollistaa puunhankinnan sikaruttoalueella1.9.2026 14:48:12 EEST | Tiedote
Ruokaviraston uusi päätös mahdollistaa puunhankinnan tartuntavyöhykkeeltä ja näin varmistaa yhden merkittävimmän teollisuudenalan toiminnan jatkumisen kaakkoisessa Suomessa. Metsäteollisuus ry katsoo, että afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta samalla niiden tulee huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.
Metsäteollisuuden tuotantomäärät ja vienti kasvoivat vuoden toisella neljänneksellä1.9.2026 14:04:39 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden suhdannetilanne säilyi heikkona vuoden toisella vuosineljänneksellä, mutta tuotantomäärät kuitenkin kasvoivat. Yhtiöiden tehostamistoimet ovat parantaneet kannattavuutta ja tehdyt investoinnit näkyvät tuotantomäärissä. Jatkuva geopoliittinen epävarmuus heijastuu suhdanneodotuksiin, jotka kääntyivät kuitenkin varovaiseen nousuun.
Hallitusohjelman toteuttaminen ei nyt riitä28.8.2026 08:49:35 EEST | Tiedote
Hallituskausi kääntyy kohti loppuaan ja Petteri Orpon hallitus kokoontuu ensi viikolla viimeiseen budjettiriiheensä. Siellä hallitus ei saa pudottaa hanskojaan, päinvastoin: Riihessä on edelleen tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat teollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä uusille investoinneille. Suomen talous ei kestä tyhjäkäyntiä, saati yhtään kasvua heikentävää päätöstä.
Ennallistamissuunnitelma on liian kallis27.8.2026 11:40:50 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry katsoo, että kansallinen ennallistamissuunnitelma on nykymuodossaan taloudellisesti ylimitoitettu ja puutteellisesti arvioitu. Suomen luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on yhteinen ja tärkeä tavoite, mutta se on toteutettava niin, että myös kotimaisen puun saatavuus, työllisyys ja alueiden elinvoima turvataan.
Metsäteollisuuden vastuullisuussitoumusten loppuraportti: pitkäjänteinen työ on tuottanut tuloksia20.8.2026 09:21:25 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden vuonna 2012 käynnistämät vapaaehtoiset vastuullisuussitoumukset ovat vauhdittaneet merkittävästi toimialan vastuullisuustyötä. Tuore loppuraportti osoittaa, että valtaosa vuoteen 2025 asetetuista tavoitteista saavutettiin tai niiden saavuttamisessa edistyttiin merkittävästi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme