Maanmittauslaitos sijoittui tutkimuslaitosten kärkeen jo kolmannen kerran

Suomen Akatemia tarkastelee yliopistojen ja tutkimuslaitosten tieteen vaikuttavuutta julkaisemassaan Tieteen tila -tilastossa, joissa tarkastellaan tutkimuksen rahoitusta ja henkilöstöä sekä tieteellistä julkaisutoimintaa. Tuoreessa vuoden 2022 tilastossa Maanmittauslaitos sijoittui tieteen vaikuttavuudessa tutkimuslaitosten ykköspaikalle yhdessä Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Vertailun perusteena käytetään top 10 -indeksiä, joka kuvaa eniten viittauksia saaneiden julkaisujen suhteellista osuutta kaikista julkaisuista.
Maanmittauslaitoksen vaikuttavuus on top 10 -indeksillä mitattuna 1,52, kun maailman keskitaso on 1,0. Uusin vertailutulos edustaa hyvää jatkumoa, sillä Maanmittauslaitos on sijoittunut vertailujen ykkössijalle jo kolmena vuonna peräkkäin.
Paikkatietotutkimus hyödyksi elinkeinoelämälle
Tutkimustoiminta keskittyy Maanmittauslaitoksessa Paikkatietokeskus FGI:hin (Finnish Geospatial Research Institute), jonka tutkimustuloksia hyödynnetään tiedeyhteisön ohella laajasti myös yhteiskunnassa ja yrityksissä.
–Tieteen korkea vaikuttavuus on tärkeä tavoitteemme ja olemme iloisia tässä tavoitteessa menestymisessä. Tekemämme tutkimus paikkatiedon parissa tukee myös elinkeinoelämää ja julkista sektoria, jotka pääsevät käyttämään alan uusinta tietoa. Suomalainen osaaminen paikkatietoalalla on huipputasoa ja se on avainroolissa, kun luodaan paikkatietoon pohjautuvia uusia yrityksiä ja innovaatioita, kertoo Paikkatietokeskuksen ylijohtaja, professori Jarkko Koskinen.
–Onnittelemme SYKEä erinomaisesta tuloksesta. Tuorein tilasto osoittaa, että Suomessa tehdään kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta, ja se hyödyttää niin tiedettä kuin yhteiskuntaakin, Koskinen jatkaa.
Tutustu Tieteen tila -tilastoon ja lue lisää aiheesta Suomen Akatemian verkkosivuilta.
Yhteyshenkilöt
Jarkko Koskinen, professori, ylijohtaja, Paikkatietokeskus FGI 050 337 2902, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
MaanmittauslaitosPL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI
029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä edistämme paikkatietojen tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Suomi rakentaa nyt datasta kilpailuedun – Maanmittauslaitos on paikkatiedon ytimessä2.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Maanmittauslaitoksen tieteellisen huipputeknologian ja käytännön tuen avulla Suomi pystyy rakentamaan entistä älykkäämpää infrastruktuuria.
Pienet taloyhtiöt pääsevät nyt ilmoittamaan taloyhtiöidensä remontti- ja lainatiedot huoneistotietojärjestelmään1.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Omatoimisesti isännöidyt taloyhtiöt voivat ilmoittaa taloyhtiöiden hallinnollisia tietoja huoneistotietojärjestelmään Maanmittauslaitoksen uudessa verkkopalvelussa 1.12.2025 alkaen. Taloyhtiön hallinnollisia tietoja ovat tiedot esimerkiksi taloyhtiön remonteista ja lainoista.
Kymmenille tuhansille taloyhtiöille pakollinen velvoite – vain pienimmät vapautettu1.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Isännöintiala, pankit ja Maanmittauslaitos tekevät parhaillaan taloyhtiöiden tietojen ylläpidossa merkittävää digisiirtymää Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään. Isännöitsijöille tämä tarkoittaa uutta tehtävää: heidän täytyy ilmoittaa taloyhtiön remontti- ja lainatiedot järjestelmään ensimmäisen kerran kesäkuun loppuun 2026 mennessä.
Tutkijat onnistuivat jakamaan pyöräilijöiden liikkumisreiteistä hyödyllistä tietoa niin että tiedon jakajan yksityisyys huomioidaan4.11.2025 06:03:00 EET | Tiedote
Ruuhkaiset väylät, ahtaat reitit, vaaralliset paikat ja läheltä piti -tilanteet aiheuttavat kaupungeissa ongelmia liikkumisessa. Liikenne- ja ympäristösuunnittelussa olisi arvokasta pystyä käyttämään tarkkaa ja ajantasaista tietoa siitä, missä liikutaan ja milloin. Samanaikaisesti meistä jokaisesta älylaitteen käyttäjästä kerätään valtava määrä sijaintitietoa – joko aktiivisesti esim. liikuntasovelluksilla tai passiivisesti esim. navigointisovelluksilla. Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tutkijat kehittivät ratkaisun, jonka avulla tällaista tarkkaa liikkumistietoa pystytään jakamaan avoimena datana – mutta ilman tunnistettavaa tietoa tiedon jakajasta.
Oletko nähnyt droonin lentämässä metsässä tai pellolla? Se voi olla Maanmittauslaitoksen tutkimusdrooni21.10.2025 06:03:00 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksessa on käynnissä lukuisia drooneihin liittyviä tutkimushankkeita, joissa tuotetaan tietoa muun muassa metsätuholaisten ja metsäpalojen ehkäisemiseksi sekä maatalouden innovaatioihin. Drooneilla tehtävässä kaukokartoituksen tutkimuksessa Suomi edustaa alan kansainvälistä tieteellistä huippua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
