Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Määräysten vastainen teline ja valvontapuutteet – sakkoja ja yhteisösakko työturvallisuusrikoksista

Jaa
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi rakennustyömaan vastaavan mestarin ja aliurakoitsijan työnjohtajan sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksista. Kummallekin tuomittiin 25 päiväsakkoa. Lisäksi pääurakoitsijana toiminut yhtiö tuomittiin 15 000 euron yhteisösakkoon.

Työmaalla oli ollut käytössä työturvallisuussäännösten vastainen työteline. Siitä olivat puuttuneet askelmallinen nousutie ja putoamiselta estävät suojakaiteet tai muut suojarakenteet. Telinettä ei myöskään ollut ollut käyttöönottotarkastettu. Näistä syistä teline olisi tullut asettaa työmaalla käyttökieltoon, mutta tämäkin oli laiminlyöty. Telinettä käyttänyt aliurakoitsijan vuokratyöntekijä oli telineeltä poistuessaan loukkaantunut.

Käräjäoikeus katsoi, että kyseistä työntekijää ei ollut asianmukaisesti perehdytetty työvälineiden käyttöön ja työmenetelmiin. Tämä olisi kuulunut aliurakoitsijan vastuulle. Lisäksi käräjäoikeus katsoi, että molempien yhtiöiden tuomitut edustajat olivat laiminlyöneet työsuojeluun liittyviä valvontavelvoitteitaan.

Koska vastaava mestari oli samalla edustamansa yhtiön hallituksen jäsen, myös yhtiö tuomittiin yhteisösakkoon. Käräjäoikeus katsoi myös, ettei yhtiössä ollut ollut noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikosten ehkäisemiseksi.

Käräjäoikeus totesi, että työturvallisuuslaki asettaa työnantajalle laajan yleisen työsuojelun huolehtimisvelvoitteen. Työturvallisuusrikos ei edellytä työtapaturman sattumista tai muuta vahinkoseurausta, siihen riittää turvamääräysten rikkominen ja vaaran syntyminen. Työnantajan on siten myös jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Turvallisuusasioiden valvonta on osa normaalia työmaalla tapahtuvaa valvontaa ja töiden johtamista. Työmaalla pitää aina puuttua vaaralliseen toimintaan, kuten riskinottoon tai ohjeiden vastaiseen toimintaan.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 25.5.2020, asianumero R 18/3260/702
Tuomio ei ole lainvoimainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Lakimies Tiia Harainen, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena. Se valvoo, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ on tervettä ja turvallista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Supervision of wild berry picking: occupational safety and health authority is prepared to investigate pickers’ status26.6.2025 07:57:00 EEST | Press release

According to preliminary information received by the occupational safety and health authority, the organisation of picking and pickers’ backgrounds will be even more diverse this year. Inspectors will likely need to determine whether pickers are in an employment relationship or if they fall under the category of pickers as defined in the Berry Act. This determination is not based on the title of the contract, but rather on how the work is actually organized in practice.

Tillsyn över plockning av vilda bär: arbetarskyddsmyndigheten förbereder sig på att utreda plockarnas ställning26.6.2025 07:57:00 EEST | Pressmeddelande

Enligt de förhandsuppgifter som arbetarskyddsmyndigheten fått kommer organiseringen av plockningen och plockarnas bakgrund i år att vara mer varierande än tidigare. Vid inspektionerna blir man sannolikt tvungen att utreda om plockarna är anställda eller sådana plockare som avses i bärlagen. Det är inte avtalets namn som avgör, utan hur arbetet de facto har ordnats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye