Maaseuturahaston tuella 140 uutta yritystä ja 500 työpaikkaa Kaakkois-Suomeen

Kaakkois-Suomen Leader-ryhmien rahoitusosuudet eivät sisälly esitettyihin lukuihin. Ohjelmakausi jatkuu vuosina 2021–2022 siirtymäkauden rahoituksella, joten luvut kasvavat vielä tästä.
Yritykset investoivat ahkerasti
Suurin osa maaseudun yritystuesta kohdistui investointeihin, joissa tuen suuruus vaihtelee 10–35 % välillä. Yleisin tukiprosentti on 20. Tuettujen investointien kokonaisrahoitus oli 35 miljoonaa, josta tuen osuus 8 miljoonaa. Yritys- ja kehittämishanketukien myötä alueelle syntyi 140 uutta yritystä sekä yli 500 työpaikkaa.
Kehittämishankkeiden tuloksena syntyi 310 uutta tuotetta tai menetelmää
Hanketukea myönnettiin 24 miljoonaa euroa yhteisten alueiden ja toimien kehittämiseen. Kehittämishankkeissa tukiprosentti vaihtelee 50–100 välillä. Tuensaajina olivat pääasiassa organisaatiot ja yhdistykset, mutta myös yritykset, jotka toteuttivat elinkeinollisia yhteistyöhankkeita. Yhteensä hankkeiden tuloksena kirjattiin 3500 koulutukseen osallistunutta sekä 310 uutta tuotetta tai menetelmää. Lisäksi kehittämishankkeilla luotiin yrityksille 250 uutta yhteistä tuotetta tai palvelua.
Maatilarahoitusta myönnettiin eniten investointeihin
Maatilojen kehittämiseen kohdistettiin 21 miljoonaa euroa. Tästä potista 18 miljoonaa myönnettiin maatilojen investointeihin. Avustuksen määrä vaihtelee 20–40 % välillä tuettavan kohteen mukaan. Suurimman tuen voi saada lypsy- ja nautakarjataloudessa tai lammas- ja vuohitaloudessa tarvittaviin rakentamisinvestointeihin sekä uusiutuvan energian tuotantoon liittyviin rakentamisinvestointeihin. Nuoren viljelijän aloitustukea myönnettiin 3 miljoonan edestä 110 yrittäjälle.
Kilpailukyvyn parantaminen suosituin aihe maatilojen neuvonnassa
Ohjelmakauden alussa lanseerattiin uusi maatilojen neuvontapalvelu eli Neuvo2020, jonka avulla maatalousyrittäjä voi hankkia asiantuntija-apua vain arvonlisäveron hinnalla. Yksi maatila voi saada neuvontaa 15 000 euron edestä vuosina 2015–2022. Kaakkois-Suomessa rahoitusta on maksettu 1 miljoonan edestä, yhteensä 1100 tilalle. Tämä on reilu kolmannes kaakkoissuomalaisista tiloista. Suosituin aihealue oli kilpailukyvyn parantaminen.
Peltoalasta 16 % luomua, ympäristösopimuksia yli 200
Luonnonmukaisesta kasvi- tai kotieläintuotannosta sekä avomaanvihannesten viljelystä maksetaan korvausta luomusitoumuksen perusteella. Tällä hetkellä Kaakkois-Suomen peltopinta-alasta luomuviljeltynä on noin 16 %, mutta esimerkiksi Kouvolan seudulla (Kouvolan YTA) vastaava luku on jo noin 22 %. Suomessa luomuviljelty peltopinta-ala on tällä hetkellä noin 14 % ja EU:ssa noin 8,5 %.
Ympäristösopimuksia tehtiin ohjelmakaudella 2014–2020 seuraaviin kohteisiin: kosteikkojen hoito, maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito (perinnebiotoopit, luonnonlaitumet), kurki-, hanhi- ja joutsenpellot, alkuperäisrotujen kasvattaminen ja alkuperäiskasvien ylläpitosopimus. Kaakkois-Suomessa tehtiin yli 200 sopimusta. Suurin osa sopimuksista koski maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoitoa.
Luomusitoumusten ja ympäristökorvausten yhteenlaskettu osuus oli 22 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asiantuntija Jukka Penttilä, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, p. 0295 029 077
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Kauppamiehenkatu 4 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Järvi-Suomen luonnon monimuotoisuutta tuetaan 2,3 miljoonalla eurolla9.9.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen maaseudun luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen on myönnetty 2,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta tänä vuonna ns. JÄSMY-teemahaun kautta.
Liikenne katkaistaan Telkjärven sillan kohdalla Lappeenrannassa – kiertotie käyttöön vuodeksi 15. 9. alkaen8.9.2025 10:40:11 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskus uusii Telkjärven sillan Lappeenrannassa. Mt 14819 (Hiivaniementie) katkaistaan liikenteeltä Telkjärven sillan kohdalta maanantaina 15.9.2025 ja avataan liikenteelle viimeistään 30.9.2026.
Liikenne Husulan tunnelissa Haminassa ohjataan tilapäisesti kiertotielle tunnelin pesutöiden ja määräaikaistarkastuksen vuoksi 11. – 12.9 ja 16. – 17.9.20251.9.2025 11:52:48 EEST | Tiedote
Valtatiellä 7/E18 Haminan ohikulkutiellä sijaitseva Husulan tunneli suljetaan tilapäisesti tunnelijärjestelmän huoltotöiden ja määräaikaistarkastuksen takia ja liikenne ohjataan tunnelin varareitille.
Kaakkois-Suomessa oli heinäkuun lopussa 17476 työtöntä työnhakijaa26.8.2025 08:23:27 EEST | Tiedote
Työttömien määrä oli heinäkuussa 1355 henkilöä (+8 %) suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Lomautettujen määrä nousi alueella 14 prosenttia vuodentakaisesta ja 32 prosenttia kesäkuusta. Nuorisotyöttömiä oli 11 prosenttia enemmän ja pitkäaikaistyöttömiä 28 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni muissa kaakon seutukunnissa, paitsi Kotka-Haminan seudulla.
Tienpäällystystyöt jatkuvat Kaakkois-Suomessa syyskuussa25.8.2025 13:43:14 EEST | Tiedote
Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa asfaltoidaan useita teitä vielä syksyn mittaan, joten tienpitäjä toivoo malttia työmaan ohittamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme