Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Maatalouden alkutuotannon väliaikaiselle koronatuelle uudet ehdot ja enemmän rahoitusta

Jaa

Valtioneuvosto päätti uudistetusta maatalouden alkutuotannon väliaikaisesta tuesta istunnossaan torstaina 29. lokakuuta. Tukea voidaan nyt kohdentaa entistä paremmin koronapandemiasta kärsineille yrityksille alkutuotannossa. Tällaisia ovat esimerkiksi maatilat ja puutarhatilat, jotka myyvät tuotteitaan suoraan ravintoloille tai muille ostajille. Monien tällaisten yritysten tuotteiden menekki on täysin pysähtynyt tai oleellisesti heikentynyt pandemian vuoksi.

Valtioneuvosto päätti korottaa maatalouden alkutuotannon yrityskohtaisen tuen ylärajan 80 000 euroon. Keväällä käynnistyneissä tuissa yläraja oli 10 000 euroa yritystä kohti. Tällä tuensaajakohtaisen ylärajan nostolla pyritään yritysten tasapuoliseen ja yhdenvertaiseen kohteluun. Lisäksi tuen alarajaa alennetaan 2 000 euroon aikaisemman 5 000 euron sijaan. Eduskunta on myöntänyt viidennessä lisätalousarviossaan 30 miljoonaa euroa lisää maatalouden alkutuotannon tukeen, jotta nämä muutokset voidaan toteuttaa.

Tuen haku uudistetuilla ehdoilla aukeaa 4. marraskuuta kun komission hyväksyntä muutoksille on saatu. Tuen haku jatkuu muutoin samalla tavalla kuin tähänkin asti ja sitä voi hakea 30.6.2021 saakka.

Maa -ja metsätalousministeriön tiedote 29.10.2020

Ruokaviraston ohjeet maatalouden alkutuotannon väliaikaisen tuen hakemiseen

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu

0295 026 000https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye