Satakunnan ELY-keskusSatakunnan ELY-keskus

Maatalouden investointitukien haku on ollut kuluvana vuonna maltillista.

Jaa
Vuoden ensimmäisellä 15.1. päättyneellä maatalouden investointitukien valintajaksolla saapui yhteensä 21 hakemusta, joista myönteisen tukipäätöksen sai 17. Tuettujen investointien kokonaiskustannukset olivat yhteensä 4,34 milj. euroa, joihin avustusta myönnettiin 1,58 milj. euroa ja korkotukilainaa 2,10 milj. euroa.

- Hakemusten määrät ovat jonkin verran laskeneet aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tilanteeseen vaikuttavat varmasti vallitseva maailmantilanne sekä pian alkava uusi ohjelmakausi, maatilarahoitusasiantuntija Katriina Rosvall Satakunnan ELY-keskuksesta pohtii.

Nuoren viljelijän aloitustukia haetaan tasaiseen tahtiin

Nuoren viljelijän aloitustukien vuoden ensimmäinen valintajakso päättyi tammikuun lopussa. Aloitustukea myönnettiin yhteensä neljään tilanpidon aloittamiseen.

- Nuoren viljelijän aloitustukia on koko ohjelmakaudella haettu hieman ennakoitua vähemmän, mutta tämän vuoden osalta hakemusmäärässä ei ole havaittavissa poikkeavuutta aiempaan verrattuna. On hienoa, että tästä poikkeuksellisesta ja epävarmasta tilanteesta huolimatta nuorilta löytyy rohkeutta ryhtyä viljelijöiksi, Rosvall toteaa.

Investoinneissa panostetaan olemassaolevan tuotannon kehittämiseen

Vuoden toisen valintajakson haku päättyi investointien osalta 15.3. ja nuoren viljelijän aloitustuen osalta 30.4. Investointitukihakemuksia saapui yhteensä 43 kappaletta ja aloitustukihakemuksia 6 kappaletta.

Toisen jakson investointitukihakemusten valintakokous pidettiin 11.5. ja hakemuksista valintamenettelyyn osallistui yhteensä 33 hakemusta.

- Investoinnit kohdistuivat lähinnä olemassaolevan tuotannon kehittämiseen. Tuotannon laajentamiseen tukea ei juurikaan haettu. Selkeästi suosituimmat tukikohteet olivat pellon salaojitus sekä energiantuotanto. Reilusti yli puolet hakemuksista kohdistui näihin kohteisiin, Rosvall kertoo.

Päätökset toisen jakson hakemuksiin tehdään kesäkuun loppuun mennessä.

Tälle vuodelle on jäljellä vielä kaksi valintajaksoa.

Investointitukihakemusten kolmannen valintajakson haku päättyy 15.8. ja neljännen 15.10.

Ja aloitustukihakemusten kolmannen valintajakson haku päättyy 31.7. ja neljännen 31.10.

Liitteenä Satakunnan ELY-keskuksen EU:n maaseuturahastosta myöntämät rakennetuet vuoden 2022 ensimmäiseltä hakujaksolta.



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Katriina Rosvall
Maatilarahoitusasiantuntija
puh: 0295 022 076
sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Satakunnan ELY-keskus
Satakunnan ELY-keskus
Yrjönkatu 20
28100 Pori

0295 022 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-satakunta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye