Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry

Maija Jokelasta suunnittelu- ja konsultointiyritysten etujärjestön puheenjohtaja 2023

Jaa

Rambollin toimitusjohtaja Maija Jokela on valittu Suunnittelu- ja konsultointialan toimialajärjestön SKOL ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2023.

Maija Jokela on toiminut Rambollin toimitusjohtajana vuodesta 2021 lähtien. SKOL ry:n hallituksen jäsen hän on ollut vuosina 2018–2021 sekä toiminut vuonna 2021 hallituksen varapuheenjohtajan roolissa.

Jokela on tunnettu rakennusalan vaikuttaja. Hän on toiminut koko työuransa rakennusalan konsultoinnissa ja johtanut myös suuria hankkeita ja asiantuntijatiimejä. Jokela on omalla esimerkillään rohkaissut opiskelijoita tekniikan alan opintoihin ja kannustanut vahvasti jo alalla toimivia nuoria pyrkimään urallaan eteenpäin.

Jokelan mielestä suunnittelu- ja konsultointialan yrityksillä on merkittävä rooli suunnannäyttäjinä nopeasti muuttuvassa maailmassa.

– Hyvällä suunnittelulla ja konsultoinnilla on merkittävä rooli globaalien kestävyyshaasteiden ratkaisemisessa. Taloudellisesti epävarmoina aikoinakin meidän suunnittelijoiden ja konsulttien täytyy uskaltaa ehdottaa uutta asiakkaillemme, innovoida, uudistua itse ja verkostoitua niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Kun onnistumme luomaan kestävästi arvoa asiakkaillemme, menestymme, Maija Jokela toteaa.

Helsingissä 24.11.2022 pidetyssä yhdistyksen syyskokouksessa varapuheenjohtajiksi jatkokaudelle valittiin maajohtaja Kalle Rasinmäki (AFRY Finland oy) ja maajohtaja Markku Varis (Sweco Finland oy).

Puheenjohtajiston lisäksi hallitukseen valittiin toimitusjohtaja Jukka Ahonen (Akukon Oy), partner Aki Davidsson (Arkkitehdit Davidsson Tarkela oy), toimitusjohtaja Heikki Haasmaa (Sitowise Oy), toimitusjohtaja Mikko Vaahersalo (Rejlers oy), toimitusjohtaja Janne Ketola (Rakennuttajatoimisto HTJ oy), toimitusjohtaja Sakari Koivuniemi (Citec Oy) ja toimitusjohtaja Harri Yli-Villamo (WSP Finland Oy).

SKOL hallitus 2023

Puheenjohtaja Maija Jokela, toimitusjohtaja Ramboll Finland Oy

Varapuheenjohtaja Kalle Rasinmäki, maajohtaja AFRY Finland oy

Varapuheenjohtaja Markku Varis, maajohtaja Sweco Finland oy

Jäsen Jukka Ahonen, toimitusjohtaja Akukon Oy

Jäsen Heikki Haasmaa, toimitusjohtaja Sitowise Oy

Jäsen Mikko Vaahersalo, toimitusjohtaja Rejlers Oy

Jäsen Aki Davidsson, toimitusjohtaja Arkkitehdit Davidsson Tarkela oy

Jäsen Janne Ketola, toimitusjohtaja Rakennuttajatoimisto HTJ oy

Jäsen Sakari Koivuniemi, toimitusjohtaja Citec oy ab

Jäsen Harri Yli-Villamo, toimitusjohtaja WSP Finland oy


Lisätiedot

Puheenjohtaja Maija Jokela, puhelin 040 7541345

Toimitusjohtaja Helena Soimakallio, puhelin 040 550 7706

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry
Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry



SKOL ry on suunnittelu- ja konsultointialan yritysten toimialajärjestö. Edistämme hyvää suomalaista suunnittelua ja konsultointia, joka ratkaisee yhteiskunnan ja elinkeinoelämän merkittäviä tulevaisuuden haasteita. SKOL on Teknologiateollisuuden jäsen ja suunnittelu- ja konsultointiala on yksi Teknologiateollisuuden viidestä päätoimialasta. 

SKOLiin kuuluu yli 130 yritystä, jotka työllistävät noin 20 000 henkeä. Työllistämisen näkökulmasta suurin sektori on teollisuus, toiseksi suurin on talonrakentaminen ja kolmantena tulee infrasektori.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme