Majakkalaiva Kemi avautuu yleisölle Kotkassa

Suomella on ollut historian saatossa 15 majakkalaivaa, 12 asemapaikassa. Laivoja on sijoitettu merenkulun kannalta kriittisiin kohtiin, joihin ei ole voitu rakentaa majakkaa, mutta 1900-luvun jälkipuoliskolla majakkalaivat ovat alkaneet käydä tarpeettomiksi. Suomen alueelle ensimmäinen majakkalaiva rakennettiin vuonna 1868. Majakkalaiva Kemi valmistui Porin konepajalta vuonna nimellä Äransgrund. Nimeksi vaihtui Relandersgrund, kun alus siirtyi yli 30 vuoden jaksoksi Rauman edustalle. Kemi on samaisen aluksen viimeisin nimi, aluksen vuonna 1974 päättyneen uran viimeisen asemapaikan mukaan.
Suomalaisen merenkulun kulttuurihistoriaa
Valmistuessaan Kemi oli monilta ratkaisuiltaan uutuus ja edusti jäissä kulkuun vahvistettua uutta majakka-alustyyppiä. Aluksen kulttuurihistoriallinen arvo on merkittävä, sillä siihen työhistorian aikana tehdyt tekniset uudistukset ja korjaukset eivät mainittavasti rikkoneet aluksen alkuperäisasua. Höyrykoneisto ja ankkurointivarustus ovat säilyneet lähes alkuperäisessä kunnossa.
Varsinainen museokunnostus alukselle tehtiin vuosina 1986–1988, minkä jälkeen se oli avoinna yleisölle Hylkysaaressa Helsingissä vuosina 1989–2003. Nyt Kemille on tehty perusteellinen restaurointi, Museoviraston ohjauksessa. Samassa yhteydessä aluksesta on tehty myös laaja historiaselvitys, jollaisia ei Suomessa ole aiemmin tehty laivoista.
Tietoa ja tunnelmia pitkistä kesistä majakkalaivalla
Vuosina 1960–74 Kemi oli Suomen ainoa toimiva majakkalaiva, ja pitkän historiansa aikana alus toimi välillä myös merenmittaustukialuksena. Nyt Kemi kelluu Kotkassa Merikeskus Vellamon museoaluslaiturissa, jossa sen tunnistaa hehkuvan punaisista kyljistä ja näyttävästä majakkatornista. Kemi kuuluu Suomen merimuseon kansalliseen aluskokoelmaan, jossa on noin sata erikokoista alusta optimistijollasta jäänmurtaja Tarmoon. Suomen merimuseo kuuluu Suomen kansallismuseon museoperheeseen.
Kemin sisätiloissa museokävijät johdatellaan nykypäivää hitaampaan, 1960-luvun elämänrytmiin kesäisellä majakkalaivalla. Kunnostettuja sisätiloja ja Kemillä elämää kuvailevaa esineistöä täydentävät äänitarinat, joissa kerrotaan aluksella läpi kesien työskennelleiden ja asuneiden ihmisten työstä ja vapaa-ajasta. Kirjailija Anna-Kaari Hakkaraisen käsikirjoittamat äänitarinat ovat fiktiivisiä, mutta ne perustuvat todelliseen arkeen laivalla. Kokonaisvaltainen laivakokemus on tarkoitettu sekä aikuisille että lapsille. Majakkalaiva Kemin rinnalla museolaiturissa voi tutustua myös Jäänmurtaja Tarmoon, ulkonäyttelytila Kuuriin sekä Suomen merimuseon näyttelyihin sisällä Merikeskus Vellamossa.
*****************
Majakkalaiva Kemi on avoinna yleisölle kesäkausina.
27.6.–14.8.2022 ma-ti, to-su klo 10–18, ke klo 10–20
15.8.–4.9.2022 ti, to-su klo 10–17, ke klo 10–20, ma suljettu
Pääsyliput: Merikeskus Vellamon lipunmyynnistä. Pääsylippu Kemiin 5 e /hlö, yhteislippu Kemi+Tarmo 8 e/hlö. Museokortilla maksutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
näyttelyamanuenssi Erik Tirkkonen, Suomen merimuseo, puh. 0295 33 6494 erik.tirkkonen@kansallismuseo.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen kansallismuseoMannerheimintie 34
00100 HELSINKI
p. 0295 33 6000, kansallismuseo@kansallismuseo.fihttps://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/etusivu
Suomen kansallismuseo
Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo
Suomen kansallismuseon kävijämäärät edellisen vuoden tasolla19.12.2025 14:39:30 EET | Tiedote
Suomen kansallismuseon museoissa ja linnoissa on kuluneen vuoden aikana vieraillut noin 531 220 museokävijää, kun viime vuonna kävijöitä oli 531 859. Kävijämäärät kasvoivat edellisvuodesta Louhisaaressa, Seurasaaressa ja Suomen merimuseossa.
Suomen kansallismuseo palkkaa ensi kesäksi noin 90 kausityöntekijää15.12.2025 13:42:31 EET | Tiedote
Suomen kansallismuseo rekrytoi ensi kesäksi kausityöntekijöitä eri puolille Suomea. Kesätöitä on tarjolla Olavinlinnassa, Seurasaaren ulkomuseossa, Tamminiemessä, Louhisaaren kartanolinnassa, Hvitträskissä, Suomen merimuseossa, Hämeen linnassa, Vankilassa ja Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla. Työpaikat ovat haettavissa 15.12.2025–29.1.2026.
Joulun ajan tapahtumia Hvitträskissä, Hämeen linnassa, Olavinlinnassa, Vankilassa, Suomen merimuseossa ja Tamminiemessä24.11.2025 12:06:09 EET | Tiedote
Suomen kansallismuseon joulussa Tuomaan markkinoita, juhlavalaistuksia, joulumarkkinoita ja Muumiseikkailu.
Suomen kansallismuseo ja Mixed Finns -yhteisö palkittiin Moninainen suomalaisuus -nykydokumentointihankkeesta8.10.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Ammatillisten museoiden yhteistyöverkosto TAKO:n nykydokumentointiteko-tunnustuspalkinto myönnettiin tänään keskiviikkona 8.10.2025 Moninainen suomalaisuus –hankkeelle sen ajankohtaisuudesta, innovatiivisuudesta, vaikuttavuudesta ja erityisesti kokoelmatyön moninaisuuden edistämisestä. Yli sadan ammatillisen museon tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto TAKO jakoi vuonna 2019 perustetun palkinnon nyt neljättä kertaa.
Olavinlinnan, Hämeen linnan ja Suomen merimuseon vinkit syyslomalaisille6.10.2025 13:38:42 EEST | Tiedote
Suomen kansallismuseon kohteista Olavinlinna, Hämeen linna ja Suomen merimuseo tarjoavat tekemistä syyslomaa viettäville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

