Benchmarking Alliance

Majoitusala syöksylaskussa COVID-19-matkailurajoitusten vuoksi

Jaa
Maaliskuun alussa majoitusalan kysynnän lasku oli nähtävissä kansainvälisen lentoliikenteen vaikutusalueilla ja Suomessa erityisesti Vantaalla ja Helsingissä. Muilla markkina-alueilla lasku oli aiempien viikkojen trendeistä maltillisempaa. Suomen hallituksen antaman poikkeustilailmoituksen jälkeen kysyntä on kuitenkin romahtanut lopullisesti.
Myytyjen huoneiden muutos Suomessa ajalla 20.2.–18.3.2020 edellisen vuoden samaan ajankohtaan verrattuna. © Benchmarking Alliance ja Statea AB
Myytyjen huoneiden muutos Suomessa ajalla 20.2.–18.3.2020 edellisen vuoden samaan ajankohtaan verrattuna. © Benchmarking Alliance ja Statea AB

”Maaliskuun alusta lähtien olemme nähneet nopeaa käyttöasteen laskua, kertoo Johan Johander, tutkimuspäällikkö ja yksi matkailualan markkinatrendejä tarjoavan yrityksen Benchmarking Alliancen perustajista. ”Huoneiden myynti ja siten liikevaihto hotelleihin näyttää tyrehtyneen täysin. Tämän suuntainen kehitys on nopeutunut viime päivinä peruutusten lisääntyessä ja samaan aikaan uusien varausten määrän laskiessa”, hän lisää.

Ennen viikonloppua 13.–14.3. negatiivinen kehitys oli viikonloppuisin vähäisempää, mikä osoittaa muutosten vaikuttaneen hitaammin vapaa-ajan matkustukseen. Tilanteen eskaloiduttua tämän viikon aikana ero on kuitenkin pyyhkiytynyt pois täysin.

”COVID-19-viruksen aiheuttamat matkustusrajoitukset ovat näkyneet Suomessa eri markkina-alueilla hieman eri aikoihin. Maaliskuun alussa rajoitukset näkyivät hotellien kysynnässä nopeasti Vantaalla ja Helsingissä”, kertoo Benchmarking Alliance Suomen maajohtaja Hanna Lak. ”WHO:n antaman pandemiatiedotteen jälkeen kysyntä on romahtanut kaikilla markkinoilla, joita seuraamme lähes samassa tahdissa. Suomen hallituksen antaman poikkeustilailmoituksen jälkeen kysyntä romahti lopullisesti”, jatkaa Lak.

”Kaiken kaikkiaan maaliskuun majoitusluvut ovat kärsineet massiivisesta laskusta viime vuoteen verrattuna. Keskihuonehinta ei ole vertailukelpoinen edelliseen vuoteen, sillä siihen kohdistuu myös peruutusmaksuja”, kertoo Johander.

Lähteet: 

Hotellitilastot: Benchmarking Alliance. Benchmarking Alliance Hotel Trends -palvelun tiedot perustuvat Suomen 180 merkittävämmän hotellin ja majoitusliikkeen raportoimiin lukuihin. Tällä hetkellä (20.3.) näistä 180 toimijasta jo 15 on sulkenut ovensa kokonaan kuukaudeksi tai jopa toukokuun loppuun asti.

Lisätiedot

Benchmarking Alliance 
Hanna Lak / Country Manager Finland 
Puh. 02 361 900 25 | 040 186 8409
Sähköposti: hanna.lak@benchmarkingalliance.com
www.benchmarkingalliance.com

Avainsanat

Kuvat

Myytyjen huoneiden muutos Suomessa ajalla 20.2.–18.3.2020 edellisen vuoden samaan ajankohtaan verrattuna. © Benchmarking Alliance ja Statea AB
Myytyjen huoneiden muutos Suomessa ajalla 20.2.–18.3.2020 edellisen vuoden samaan ajankohtaan verrattuna. © Benchmarking Alliance ja Statea AB
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Benchmarking Alliance Nordic AB
Benchmarking Alliance on Pohjoismaiden ja Baltian johtavin matkailutrendien ja markkinatutkimusten tarjoaja. Trendipalvelut soveltuvat majoitusliikkeille, ravintoloille, kokoustiloille ja kylpylöille trendien ja markkinaosuuden mittaamiseen. HMMH Consulting Oy edustaa Benchmarking Alliance Nordic AB:n palveluita Suomessa.
Benchmarking Alliance Nordic AB:n kotipaikka on Tukholma.

HMMH Consulting Oy
Hanna Lak / Toimitusjohtaja
Puh. 02 361 900 25 | 040 186 8409
Sähköposti: hanna.lak@hmmhconsulting.com
www.hmmhconsulting.com

HMMH Consulting Oy
HMMH Consulting Oy on matkailualan tiedolla johtamisen valmennuksiin erikoistunut yritys. Palveluihin kuuluvat mm. tuottojohtamisen, myynnin- ja markkinoinnin valmennukset, sekä matkailualan IT- ja digitalisointiprojektit. Toimitusjohtaja Hanna Lak on yksi Visit Finland Akatemian valmentajista. HMMH Consulting Oy:n kotipaikka on Turku.

 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye