Maksamisen pilotilla löydettiin keinoja helpottaa ikääntyneiden laskunmaksua
12.6.2020 11:53:32 EEST | Finanssiala ry | Tiedote
Yhteisen pilotin avulla haluttiin selvittää, miten ikääntyneiden asiakkaiden laskun maksua voitaisiin helpottaa ja samalla tehostaa kaupungin taloushallintoa. Tavoitteena oli samalla rohkaista ja tukea ikääntyviä asiakkaita siirtymään paperilaskusta sähköiseen laskutukseen neuvonnan ja digiopastuksen avulla. Pilotin suunnittelussa ja toteuttamisessa olivat Talpan ja FA:n lisäksi Helsingin Vanhusneuvosto, Helsingin Seniori-info, Kampin palvelukeskus sekä Kaapelin mediakeskus.
”Pilotissa löydettyjen teknisten maksamista helpottavien toimenpiteiden lisäksi mietimme myös erilaisia tukitoimia niille henkilöille, jotka eivät pysty digitaalisia palveluita käyttämään. Hyvänä yhteistyökumppanina tässä olivat Kaapelin mediakeskus sekä pankkien kokeneet digiopastajat. Pilotin yhtenä seurauksena FA on lupautunut mukaan Digi- ja väestötietoviraston digiopastuksen toimintamallin rakentamiseen ja suunnittelemaan yhteistyössä parhaita digiopastuksen käytäntöjä”, kertoo kehityspäällikkö Kristiina Siikala Finanssiala ry:stä.
Talpan prosessivastaava Anita Andstenin mukaan pilotin mukanaan tuomia uusia toimintatapoja ollaan kehittämässä, kuten esimerkiksi suoramaksuvaltakirjan käyttöönottoa. Valtakirjasta on apua, jos asiakkaan tai edunvalvojan on hankala käydä tekemässä pankissa suoramaksusopimusta. Talpa käynnistää myös FA:n ehdottaman toimintatavan, jonka avulla voidaan lähettää niin sanottu e-laskun vastaanottoehdotus suoraan asiakkaan verkkopankkiin.
”Vastaanottoehdotuksen avulla helpotetaan e-laskusopimuksen tekemistä omassa verkkopankissa. Koska pilotti vahvisti käsitystämme siitä, että paperilaskun saajia on vaikea viesteillä tavoittaa ja vielä haastavampaa on aktivoida heitä siirtymään e-laskun käyttäjiksi, muitakin toimenpiteitä todella tarvitaan. Aiomme kuitenkin myös jatkaa kampanjointia, samoin yleistä tiedottamista e-laskun ja suoramaksun hyödyistä”, Andsten toteaa.
Pilotissa mukana ollut Seniori-info on kuntalaisten puhelin- ja neuvontapalvelu, jonka palvelut on kohdennettu yli 65-vuotiaille helsinkiläisille ja heidän läheisilleen. Seniori-infon tavoite toimivien yhteistyöverkostojen kehittämiseksi pilotin aikana toteutui, ja yhteistyötä on tarkoitus jatkaa. Vanhusneuvoston tavoitteena pilotille oli vanhusten laskunmaksun sujuvoittamisen ja helpottamisen edistäminen. Keskeisessä roolissa pilotissa oli tavoite siirtyä paperilaskuista sähköiseen maksamiseen ja sitä kautta helpottaa maksamisen sujuvuutta. Vanhusneuvoston edustajat painottivat, että maksamiseen tarvitaan jatkossakin vaihtoehtoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finanssiala ry
Kehityspäällikkö Kristiina Siikala 020 793 4273
Kehityspäällikkö Jarmo Markkanen 020 793 4255
Helsingin kaupungin taloushallintopalvelu Talpa
Prosessivastaava Anita Andsten 09 310 25324
Viestintäpäällikkö Kati Toikka 09 310 25161
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Finanssialan Ahosniemi: EU-komissiokin tunnistaa vahvojen ja vakavaraisten pankkien roolin talouskasvun tukijana sekä tarpeen järkevöittää sääntelyä17.7.2026 17:22:36 EEST | Tiedote
Finanssiala ry (FA) pitää hyvänä, että EU-komissio tunnistaa pankit oleellisena osana talouskasvun vauhdittamista. EU-komissio on julkaissut 17.7.2026 pankkien kilpailukykyraportin, joka kuvaa pankkisektorin kilpailukyvyn haasteita ja niiden taustatekijöitä. Tarkoitus on luoda kokonaiskuva pankkisektorin kilpailukyvystä ja sääntelyn muutostarpeista.
Suomalaiset satsaavat turvalliseen maksamiseen, kertoo tuore kysely – mutta tulisiko virtuaalisella kirpputorilla tarvita pankkitunnuksia?13.7.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset huolehtivat maksamisen turvallisuudesta yleisesti ottaen hyvin, kertoo tuore valtakunnallisesti edustava kysely. 82 prosenttia välttää pankkitunnuksilla kirjautumista linkkien kautta ja pitää tunnukset sekä salasanat omana tietonaan. Joidenkin turvakeinojen kohdalla luku voisi silti olla korkeampikin. Esimerkiksi vain 48 prosenttia kertoo, ettei siirry verkkopankkiin tai muihin palveluihin hakukoneen kautta. Pankkitunnuksia ei kannata käyttää yleisavaimena kaikkiin palveluihin. Ne olisi hyvä varata pankkiasiointiin ja käyttää muussa tunnistautumisessa muita vaihtoehtoja, kuten mobiilivarmennetta. FA:n Norstatil Oy:lta tilaama kysely tehtiin 1.–10.4.2026 välisenä aikana. Tutkimukseen hyväksyttiin 2563 iältään 15–79-vuotiasta vastaajaa. Lisäksi haastateltiin 155 iältään 12–14-vuotiasta lasta.
Osakeralli tasaantui, mutta rahastomarkkinan näkymä pysyi myönteisenä – kesäkuussa rahastoihin virtasi lähes 2 miljardia euroa ja pääomat kasvoivat 221 miljardiin9.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin kesäkuussa yhteensä 1,9 miljardia euroa uusia pääomia. Samaan aikaan rahastopääomaa kasvatti myös myönteinen markkinakehitys. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 221 miljardia euroa.
Pankinjohtajien arvio: 40-vuotiset asuntolainat ovat kädenojennus ensiasunnon ostajille ja työuran alkumetreillä oleville2.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Pankinjohtajat arvioivat, että 40 vuoden asuntolainoista ovat kiinnostuneita ensi sijassa ensiasunnon ostajat ja työuran alkumetreillä olevat kotitaloudet. Eduskunta ja talousvaliokunta etunenässä ansaitsevat kiitosta ennakkoluulottomasta asuntomarkkinasääntelyn höllennyksestä. Asuntolainan voi nyt saada korkeintaan 40 vuodeksi. Ennen muutosta raja oli 30 vuotta. Ylipäänsä asuntoluottojen pituuteen säädettiin raja vasta vuonna 2023.
Finanssivalvonta helpottaa asuntolainan saantia - oikea päätös uinuvalle asuntomarkkinalle30.6.2026 11:03:26 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta (Fiva) nostaa asuntolainakaton 95 prosenttiin myös muille kuin ensiasunnon ostajille. Päätös pienentää asunnonvaihtajien omasäästöosuutta ja voi vauhdittaa uinuvaa asuntomarkkinaa. Samalla Fiva päätti pitää pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen edelleen nollassa prosentissa. Finanssiala ry (FA) pitää päätöksiä oikeana: makrovakauspolitiikan tulee tukea talouskasvua, kun pankkisektori on vahva ja ylikuumenemisriskit vähäisiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
