”Maksattavat edunvalvontansa muilla – tietämättömyyttä vai itsekkyyttä?”
”Olin yllättynyt, miten tärkeänä järjestäytymättömätkin pitävät yleissitovuutta ja liittojen neuvottelemia etuja. He maksattavat edunvalvontansa liittoihin kuuluvilla kollegoillaan, mutta nauttivat mielellään sen työn tuottamista hedelmistä. Jos etuja kerta pidetään niin tärkeinä, niin miksi ei itse kuuluta liittoon? Tutkimuksesta ei selviä onko kyse tietämättömyydestä vai itsekkyydestä”, pohtii YTN Tietotekniikan palvelualan vastaava asiamies Björn Wiemers.
Alan järjestäytymättömät työntekijät pitivät liittojen neuvottelemista eduista melko tärkeinä tai erittäin tärkeinä sairausajan palkkaa (yli 85% vastaajista), kolmen kuukauden palkallista äitiysvapaata (76%), lomarahaa (75%) sekä yhden viikon palkallista isyysvapaata (74%). Myös matka-ajan korvaamista (73%), työehtosopimuksen mukaisia palkankorotuksia (71%) ja 7,5 tunnin työpäivää työaikalaissa määritellyn 8 tunnin sijaan pidettiin tärkeinä (69%). Liittoihin kuuluvat työntekijät pitivät työehtosopimuksen kirjauksia kaikkien etujen kohdalla vielä tärkeämpinä kuin järjestäytymättömät.
”Uskon, että työntekijöille on monesti epäselvää, mitkä edut ovat liittojen neuvottelemia ja mitkä tulevat lainsäädännöstä. Työehtosopimuksessa sovittuja etuja pidetään itsestään selvinä ja niiden kuvitellaan tulevan työlainsäädännöstä. Jos neuvottelemamme edut koskisivat vain järjestäytyneitä työntekijöitä, ammattiliiton jäsenyyttä arvostettaisiin ihan eri tavalla”, sanoo Tietoalan puheenjohtaja Jyrki Kopperi.
Kyselytutkimus toteutettiin huhti- ja toukokuussa 2018. Vastaajista 95 % työskenteli toistaiseksi voimassa olevassa kokopäiväisessä työsuhteessa IT-alan yrityksessä tai -tehtävissä. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa alalla työskenteleviltä alan edunvalvonnan strategian kehittämisen tueksi. YTN Tietotekniikan palveluala ja Tietoala ry neuvottelevat alan työehtosopimuksen. Ne edustavat yhdessä työntekijöitä, jotka kuuluvat esimerkiksi Insinööriliittoon, Tekniikan akateemiset TEKiin ja Tradenomiliittoon. Työnantajia neuvotteluissa edustaa Teknologiateollisuus. Yleissitovuuden vuoksi myös järjestäytymättömät työnantajat noudattavat työehtosopimusta.
Alalla työskentelee lähes 60 000 henkilöä esimerkiksi ohjelmistokehityksen ja -konsultoinnin, palvelin- ja tietokantaratkaisujen, mobiilisovellusten, pelisuunnittelun ja -tuotannon sekä virtuaalitodellisuuden ja keinoälyn parissa. Alan suurimpia työllistäjiä Suomessa ovat mm. CGI, Tieto, F-Secure, Fujitsu, Rovio, Accenture, Supercell ja Digia. Alalla on kattava ja yleissitova työehtosopimus, joka on voimassa 1.11.2017 - 31.10.2020.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Björn Wiemers
vastuullinen asiamies, neuvottelija
YTN Tietotekniikan palveluala
puh. 040 774 3331
bjorn.wiemers (ät) ytn.fi
Jyrki Kopperi
Puheenjohtaja
Tietoala ry
puh. 040 8330633
jyrki.kopperi (ät) tietoala.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. YTN vastaa Akavan jäsenkentässä ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta teollisuudessa sekä liike- ja palvelualoilla. Jäseninä on 19 akavalaista liittoa ja niiden kautta YTN edustaa 170 000 asiantuntijaa ja esimiestä eri toimialoilla.
Tärkeimpänä tavoitteenamme on ylempien toimihenkilöiden ansiotason ja työehtojen parantaminen mm. vahvistamalla teollisuuden ja palvelualojen sopimustoimintaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Tietotekniikan palvelualalle uusi valtakunnallinen työehtosopimus8.4.2025 13:04:26 EEST | Tiedote
YTN, Tietoala ry ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat neuvotelleet uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen tietotekniikan palvelualalle. Sopimus astuu voimaan tänään tiistaina 8.4.2025.
YTN suunnittelualalle on syntynyt uusi työehtosopimus7.4.2025 15:53:05 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat hyväksyneet perjantaina saavutetun neuvottelutuloksen suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseksi.
YTN:n neuvottelusuma liikkeelle4.4.2025 16:46:24 EEST | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:ssä toivotaan, että neuvottelujärjestön ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n teknologiateollisuuden ylemmille toimihenkilöille sopima työehtosopimus antaa vauhtia myös muiden sopimusalojen neuvotteluille.
YTN suunnittelu- ja konsulttialalle neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta4.4.2025 16:36:13 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat saaneet aikaan neuvottelutuloksen suunnittelualan ylempien toimihenkilöiden uudeksi työehtosopimukseksi. Sopimuksen piirissä on noin 25 000 ylempää toimihenkilöä.
YTN antoi lakkovaroituksen kemianteollisuuteen27.3.2025 13:41:42 EET | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry antoi lakkovaroituksen kemian alan ylempien toimihenkilöiden työtehtäviin vauhdittaakseen jumiutuneita työehtosopimusneuvotteluja. Kemian alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus päättyi 31.1.2025, ja neuvotteluja on käyty yli kymmenen kertaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme