Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Malttia pääsiäiseen

Jaa
Tartuntamäärät ovat Pohjois-Pohjanmaalla laskeneet viimeisen viikon aikana. Maakunta on yhä kiihtymisvaiheessa, mutta tautitilanteessa lähestytään perustasoa. Jotta tartuntojen määrä jatkaisi laskua lähiviikkoina, koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että pääsiäistä vietetään turvallisesti ulkoillen perheen ja läheisten kanssa.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä pitää 23.3. linjaamansa koronasuositukset ja -rajoitukset voimassa. Vaikka tilanne on paranemassa, riski tilanteen pahenemisesta on konkreettinen. Rajoituksin ja suosituksin varaudutaan muun muassa pääsiäismatkailun aiheuttamiin riskeihin ja muuntoviruksen leviämiseen.

Edellisen 14 vuorokauden aikana Pohjois-Pohjanmaalla on todettu yhteensä 84 koronatartuntaa. Niin tartuntamäärät kuin ilmaantuvuuskin ovat laskusuunnassa. Tartuntojen jäljitys toimii hyvin ja suurin osa tartuntojen lähteistä saadaan selvitettyä.

”Tartuntamäärät eivät meillä lähteneet hiihtolomaviikkojen jälkeen nousuun, mistä kiitos kuuluu kaikille lomaansa vastuullisesti viettäneille. Toiveena on, että pääsiäistä vietetään yhtä vastuullisesti läheisten seurassa ulkoillen”, OYSin hallintoylilääkäri Terhi Nevala toteaa.

Kun rokotukset etenevät ja jos pääsiäisenvietto sujuu turvallisesti, voidaan rajoitusten lieventämistä arvioida uudelleen. ”Vielä tarvitaan kuitenkin jaksamista”, muistuttaa Terhi Nevala.

Katso suositukset: oyskorona.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Terhi Nevala, hallintoylilääkäri, PPSHP, 040 352 7257, terhi.nevala@ppshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye