Manuaali on kriittinen kuvaus digitalisoitumisen varjopuolista
18.8.2022 07:00:00 EEST | Kustannusyhtiö Kosmos | Tiedote

Kun puhelin hajoaa, todellisuus ympärillä alkaa rakoilla. Klaus Maunukselan esikoisteos on romaanin muotoa uudelleen ajatteleva kirja, joka kuvaa teknologisen maailmasuhteen haurautta. Mitä nopeisiin yhteyksiin perustuvalle elämälle tapahtuu, kun tekniikka pettää ja käyttöliittymä lakkaa toimimasta? Manuaali kysyy myös, mitä ihmisruumiille on tapahtunut digitalisoituneessa yhteiskunnassa ja millaista voisi olla jälkidigitaalinen ruumiillisuus.
"Manuaali on minulle kirjamuotoinen yritys tavoittaa jotain olennaista siitä, millaista nykyelämä on. Olen kiinnostunut siitä, miten elämästä on tullut yhä enemmän optimoimiseen perustuvien ohjeiden manuaalimaista suorittamista. Toisaalta olen kiinnostunut virheistä, katkoksista ja bugeista. Tuntuu, että jumittamisessa on jotain vapauttavaa. Manuaalissa tämä näkyy paitsi suhteessa digitaalisuuteen ja teknologiaan myös sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Maskuliinisuus on eräänlainen tekniikka, jonka avulla luovia eri tilanteissa. Kirjassa näytän mitä tapahtuu, kun se lakkaa toimimasta,” Maunuksela kuvailee.
Klaus Maunuksela on dramaturgi, kirjoittaja ja taiteilija-tutkija. Hän on kirjoittanut aiemmin näytelmiä, esseitä, kokeellisia librettotekstejä ja tehnyt esitystaidetta vapaalla kentällä. Hän on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi dramaturgian alalta ja tekee parhaillaan taiteellista väitöstutkimusta Teatterikorkeakoulussa. Manuaali on Maunukselan esikoisteos.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt:
Heini Salminen
heini.salminen@kosmoskirjat.fi
040 702 9165
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kosmos kehittää välineitä, joilla voi lukea toisten ajatuksia. Kirjoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusyhtiö Kosmos
Mariia Niskavaaran Ester, teurastaja nousi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi: käännösoikeudet myyty jo lähes 20 maahan17.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Ester, teurastaja (Kosmos 2025) on noussut ilmiöksi maailmalla. Bonnier Rights Finland -agentuuri on myynyt teoksen käännösoikeudet jo lähes 20 maahan. Kustantajat eri puolilla maailmaa kuhisevat suomalaisesta kirjallisesta ilmiöstä ja oikeudet on myyty ennennäkemättömän nopeasti.
Vuoden 2025 Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto Kaisa Vahteristolle teoksesta Nieltyjä esineitä2.12.2025 14:02:00 EET | Tiedote
Kaisa Vahteriston esikoisromaanille Nieltyjä esineitä (Kosmos, 2025) on myönnetty Kalevi Jäntin palkinto. Palkinto on Kalevi Jäntin säätiön vuosittain nuorille kirjailijoille myöntämä tunnustus.
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto Mariia Niskavaaralle teoksesta Ester, teurastaja13.11.2025 19:20:00 EET | Tiedote
Mariia Niskavaaran esikoisromaanille Ester, teurastaja (Kosmos, 2025) on myönnetty Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto. Seitsemän finalistia valittiin yli sadan esikoisteoksen joukosta.
Kosmoksen kevään 2026 kirjakatalogi on julkaistu13.11.2025 14:01:00 EET | Tiedote
Kosmoksen kevään 2026 kirjat herättelevät digimaailman paljastuksilla ja kannustavat offline-kulttuuriin.
Kirja, jonka Meta yritti kieltää – Kosmos julkaisee Sarah Wynn-Williamsin muistelmateoksen Edesvastuutonta väkeä maaliskuussa 20267.11.2025 10:32:49 EET | Tiedote
Kosmos tuo keväällä 2026 suomalaisille lukijoille kansainvälisesti huomiota herättäneen Sarah Wynn-Williamsin muistelmateoksen Edesvastuutonta väkeä (Careless People, 2025).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
