Maria Karlströmin ”Eva” on Vuoden Kaunein Sormus 2022
12.11.2022 21:00:00 EET | Messukeskus | Tiedote

Voittoisan sormuksen muotokieli syntyi yllättävästä ja arkisuudessaan hauskasta aiheesta: perunasta. Materiaaleina on käytetty 750 ‰ valkokultaa ja timantti 0,53 ct. Näistä elementeistä Maria Karlström tyylitteli sormukseen perunoita ja perunanvarren.
”Idea juontaa juurensa 1700-luvulla eläneestä ruotsalaisesta kreivittärestä ja agrologista Eva Ekebladista, joka keksi, miten perunoista voi tehdä viinaa. Keksintö säästi lukemattomien talonpoikien hengen, sillä sen ansiosta viljaa tarvittiin vähemmän viinan valmistukseen ja sitä jäi enemmän perheen ravinnoksi. Keksinnön ansiosta Ekebladista tuli myös Ruotsin tiedeakatemian ensimmäinen naisjäsen. Sormuksella halusin kunnioittaa tätä nerokasta naista”, kertoo Maria Karlström.
3000 euron palkintosumma apua tarvitseville
Maria Karlström työskentelee perustamassaan Guldviva-yrityksessä synnyinseudullaan Ahvenanmaalla, Maarianhaminan merimaisemissa. Työt saavat usein inspiraationsa saaristolaiskulttuurista. Karlström luonnehtii tyyliään ajattomaksi ja pyrkii kertomaan koruillaan tarinoita luonnosta ja ihmisistä.
”Olen erittäin iloinen voitosta. Aion lahjoittaa palkintorahani paikalliselle ruokapankille. Palkintosummalla ostamme perunoita ja jaamme niitä ruoka-apuna perheille, jotka tarvitsevat uuden alun. Näin sekä Eva Ekebladin hyvä työ että Vuoden Kaunein Sormus -kilpailun kaunis teema saavat jatkoa”, kertoo Maria Karlström.
Vuoden Kaunein Sormus -kilpailu nostaa esille korualaa
Tänä vuonna 15. kertaa järjestetyn kilpailun tarkoituksena on kannustaa suomalaisia käyttämään rohkeasti koruja ja tuoda esiin korujen käytön helppoutta ja monimuotoisuutta. Samalla kilpailu esittelee suurelle yleisölle kotimaista korusuunnittelua ja -valmistusta.
Vuoden Kaunein Sormus -kilpailun järjestävät vuosittain yhteistyössä I love me -messut ja Häät-media. Kilpailuun ilmoitettiin tänä vuonna 55 sormusta, joiden joukosta esiraati valitsi 10 finalistia yleisöäänestykseen. Yleisöäänestyksessä annettiin kaiken kaikkiaan 7194 ääntä. Voittosormus Eva keräsi äänistä 23 prosenttia.
Esiraatiin kuuluivat toimittaja Hanna Kinnunen (Radio Aalto), yhteistyöpäällikkö Piia Lehtinen (Designmuseo), johtava intendentti Hanne Siekkinen (Huutokauppa Helander), toimitusjohtaja Henrik Kihlman (Suomen Kultaseppien liitto), päätoimittaja Sari Yli-Salomäki (Häät-lehti ja Häät.fi) sekä tiedottaja Marissa Rämänen (I love me, Messukeskus).
Vuoden Kaunein Sormus -kilpailun aiemmat voittajat:
2021: Forget-me-not, Pia-Mari Jull (Versatile Idea Oy)
2020: Routa, Annika Takanen (Festive Timanttikorut)
2019: Pretty in Pink, Laura Darth (By Laura Darth)
2018: Satumetsä, Kristian Saarikorpi (Saarikorpi Design Oy)
2017: Keto, Jussi Louesalmi (Au3 Kultasepät)
2016: Kide, Olli Johan Lindroos (E. Lindroos Oy)
2015: Pitsi, Lauri Eno (Hieno Jewel)
2014: Fanny Rose, Annette Tillander (Annette Tillander Oy Ab)
2013: Eden, Carina Blomqvist (Carina Blomqvist Design)
2012: Lumi, Olli Johan Lindroos (E. Lindroos Oy)
2011: Tulppaani Passionale, Reijo Andreasen (Kultasepät Andreasen)
2010: Praha, Mika Tarkkanen (Kultaseppämestari Tarkkanen)
2009: Tunteiden vuori, Mika Tarkkanen (Kultaseppämestari Tarkkanen)
2008: Ornamentti, Tero Hannonen (Au3 Kultasepät)
Voittajan yhteystiedot:
- Vuoden Kaunein Sormus 2022 -suunnittelija Maria Karlström, maria@guldviva.com, p. 0457 530 1585
Lisätietoja kilpailusta:
- Sari Yli-Salomäki, päätoimittaja, Häät-media, sari.yli-salomaki@editus.fi, p. 040 505 7345
- Tarja Gordienko, viestintäpäällikkö, Helsingin Messukeskus, tarja.gordienko@messukeskus.com, p. 050 584 7262
Kilpailukuvat voittaneesta sormuksesta ja kaikista finalistisormuksista vapaasti median käyttöön Messukeskuksen kuvapankista: https://mediabank.messukeskus.com (kansio I love me 22, Vuoden Kaunein Sormus 2022 -finalistit).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Voittajan yhteystiedot: Vuoden Kaunein Sormus 2022 -suunnittelija Maria Karlström, maria@guldviva.com, p. 0457 530 1585
Lisätietoja kilpailusta: Sari Yli-Salomäki, päätoimittaja, Häät-media, sari.yli-salomaki@editus.fi, p. 040 505 7345
Tarja Gordienko, viestintäpäällikkö, Helsingin Messukeskus, tarja.gordienko@messukeskus.com, p. 050 584 7262
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsingin venemessut on Euroopan toiseksi suurin sisätiloissa järjestettävä venenäyttely15.2.2026 18:17:05 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt esitteli laajasti veneilyyn, kalastukseen ja vesiharrasteisiin liittyviä tuotteita. Veneitä messuilla oli 400, joista valtaosa oli suomalaisia. Yksi tapahtuman vahvuuksista on suomalaisten toimijoiden vahva sitoutuminen ja laaja osallistuminen Pohjois-Euroopan suurimpaan veneilytapahtumaan. Suomalaiset veneet kiinnostavat myös kansainvälisiä kävijöitä, joita nähtiin venemessuilla entistä enemmän. Vene 26 Båt -messut järjestettiin 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Veneelle uusi elämä -kisan voitti turkulainen Henri Reivolahti ja Carita HT14.2.2026 15:05:19 EET | Tiedote
Vene 26 Båt Helsingin kansainvälisillä venemessuilla palkittiin lauantaina 14.2. Veneelle uusi elämä -kisan voittaja Henri Reivolahti, joka oli kunnostanut Carita HT -veneen lähes kelvottomasta veneestä upeaksi käyttöveneeksi. Messuilla oli kolme venettä kilpailemassa voitosta. Yleisöäänestyksen voitti myös Carita HT. Venemessut järjestetään 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Vene 26 Båt: Messujen kalastusvene on Finval 515 Evo DC14.2.2026 13:12:11 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt tuo esille entistä enemmän kalastusvarustettuja veneitä. Tänä vuonna tuomaristo valitsi toista kertaa Messujen kalastusveneen ja se on Finval 515 Evo DC. Yleisöäänestyksen voitti Predacast 430 Striker. Vene 26 Båt -messut järjestetään 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Pelasta Itämeri -palkinnon voitti Fishheart ja kalatie13.2.2026 18:00:00 EET | Tiedote
Suomen Messusäätiön 20 000 euron Pelasta Itämeri -palkinnon voitti Fishheart Oy:n kalatie-hanke. Palkinto jaettiin perjantaina 13.2. Vene 26 Båt -messuilla Helsingissä.
Golfmessut tarjoilee ohjelmaa niin tuoreille tulokkaille kuin kokeneille pelaajille12.2.2026 12:46:23 EET | Tiedote
Suomen suurin golftapahtuma, Golfmessut, järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 27.–29.3. samaan aikaan Kevätmessujen kanssa. Lajin uutuustuotteiden ja palveluiden esittelyn rinnalla luvassa on mm. simulaattorigolfin ensimmäinen virallinen SM-finaali, sekä monipuolista asiatietoa, viihdettä ja julkisuuden henkilöiden haastatteluja lajin tiimoilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



