Maria Ohisalo: Ilmoitan jatkoaikeistani pääsiäisen jälkeen
3.4.2023 13:50:20 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

– Vaalitulos oli Vihreiden osalta valtava tappio. Siitäkin huolimatta aiomme olla vastavoima sisäänpäinkääntyneelle, ihmisiä erottelevalle ja ympäristöä tärvelevälle politiikalle. Näen itse, että hallitukseen lähtemisen kynnys on äärimmäisen korkea. Emme lähde hallitukseen, joka leikkaa koulutuksesta, jarruttaa ilmastokriisin ja luontokadon torjunnassa tai lisää eriarvoisuutta. Vihreät ei suostu viherpesemään sellaisen hallituksen politiikkaa, Ohisalo toteaa.
Ohisalon toinen kaksivuotiskausi puheenjohtajana tulee päätökseen kesän puoluekokouksessa 11.–12. kesäkuuta Seinäjoella.
– En ole vielä päättänyt, haenko jatkokautta. Ilmoitan jatkoaikeistani pääsiäisen jälkeen, Ohisalo toteaa.
Ohisalo korostaa, että tappio on samaan aikaan tilaisuus puolueelle uudistaa itseään.
– Tappiossa on aina hopeareunus, sillä se pakottaa uudistumaan. Vihreiden on pystyttävä tarjoamaan tulevaisuusvisio, joka puhuttelee ihmisiä. Olemme puolueena saavuttaneet pohjakosketuksen, nyt on aika sisuuntua ja nousta tästä ylöspäin, Ohisalo korostaa.
Yhteyshenkilöt
Heikki IsotaloYmpäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon erityisavustaja
Puh:040 8617204heikki.isotalo@gov.fiMaria OhisaloVihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri
maria.ohisalo@eduskunta.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Virta: Yritykset vaativat toimia luontokadon pysäyttämiseksi – hallitus edelleen jarruttaa6.2.2026 15:05:14 EET | Tiedote
Useat suuret suomalaisyritykset ovat perustaneet luontoverkoston hillitäkseen luontokatoa ja vaativat hallitukselta tiukempaa sääntelyä luonnon turvaamiseksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ihmettelee, miksi Orpon hallitus ei edelleenkään tee omaa osaansa, vaikka yritykset ovat jo liikkeellä.
Sofia Virta: Hallitus ei saa romuttaa saamelaisten mielenterveyspalveluita kivuliaan totuus- ja sovintokomissiotyön päätteeksi6.2.2026 13:16:02 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitusta turvaamaan saamelaisten psykososiaalisen tuen yksikkö UVJA:n rahoituksen. Ilman pikaista päätöstä yksikkö joutuu aloittamaan toimintansa alasajon jo tänä keväänä, mikä tarkoittaisi saamenkielisen ja saamelaiskulttuurin mukaisen matalan kynnyksen mielenterveyden tuen katoamista juuri nyt, kun saamelaisten haavat on avattu.
Hanna Holopainen: Lastensuojelun jälkihuollon nuoria ei saa velvoittaa velkaantumaan toimeentulonsa turvaamiseksi4.2.2026 15:51:34 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen kritisoi toimeentulotuen kiristyksiä, jotka ajavat ihmisiä köyhyyteen. Holopainen vaatii, että lastensuojelun jälkihuollossa oleville nuorille palautetaan oikeus opiskella ilman velkaantumista.
Sofia Virta: Lähestymiskiellot eivät suojele, jos järjestelmä reagoi liian myöhään4.2.2026 12:21:49 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta tukee kokoomuksen Pihla Keto-Huovisen esitystä ja vaatii hallitukselta ripeitä toimia lähisuhdeväkivallan uhrien suojelun vahvistamiseksi. Virran mukaan viimeaikainen keskustelu osoittaa, että nykyinen järjestelmä puuttuu väkivaltaan liian usein vasta silloin, kun uhri on jo vakavassa vaarassa.
Oras Tynkkynen jatkaa Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana – varapuheenjohtajina jatkavat Saara Hyrkkö ja Inka Hopsu.3.2.2026 11:52:23 EET | Tiedote
Vihreä eduskuntaryhmä valitsi järjestäytymiskokouksessaan eduskuntaryhmälle puheenjohtajiston. Ryhmän puheenjohtajana jatkaa Oras Tynkkynen. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Saara Hyrkkö ja toisena varapuheenjohtajana Inka Hopsu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme