Maria Ohisalo: Tulevan hallituksen on uudistettava metsäpolitiikkaa ja vähennettävä hakkuita

Metsälain ilmastoselvitys näyttää, että metsälain ohella metsäasetus ja metsänhoidon suositukset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa hakkuumäärät ovat kasvaneet ja Suomen puusto nuorentunut.
– Suomen Ilmastopaneeli ja Suomen Luontopaneeli ovat molemmat esittäneet painavan huolen siitä, että suomalaisten metsien käyttö ei ole kestävällä tasolla ilmaston eikä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Metsälain ilmastoselvitys vahvistaa ongelmat: metsiä hakataan liian nuorina ja harvennukset ovat olleet liian voimakkaita. Ongelma ei ole pelkästään metsälaissa, vaan metsäpolitiikan kokonaisuudessa. Seuraavan hallituksen on uudistettava metsälaki sekä metsien käyttöä säätelevät asetukset ja suositukset, Ohisalo vaatii.
Ohisalo pitää selvityksen suosituksia hyvinä: monipuolisia metsänkäyttötapoja on lisättävä ja metsien käytön valvontaa on vahvistettava esimerkiksi uusinta teknologiaa hyödyntämällä.
– Järjestelmä on rakennettava sellaiseksi, että hiilen sidonta on metsänomistajalle kannattavaa, eikä lain laiminlyönnistä synny epäreilua kilpailuetua, Ohisalo korostaa.
Vuoden 2013 metsälain uudistuksen “tavoite metsien käytön aktivoinnista” on ollut Ohisalon mukaan väärä.
– On ollut aivan nurinkurista, että aikana, jolloin luontokato ja ilmastokriisi etenevät, suomalaisen metsäpolitiikan tavoite on tehdä pikavoittoja metsäteollisuudelle eikä vaalia suomalaisia metsiä. Metsäpolitiikan painopiste pitäisi kääntää päälaelleen: hakkuumäärien pitäisi pienentyä samaan aikaan, kun puun jalostusarvo kasvaa, Ohisalo toteaa.
Metsälain ilmastoselvitys osoittaa sen, että metsien suojelusta on ollut hyötyä luonnon lisäksi myös ilmaston kannalta.
– Sen lisäksi että hakkuumääriä lasketaan on metsäluonnon ja ilmaston kannalta tärkeää suojella entistä enemmän suomalaisia metsiä. Nyt on viimeiset hetket varmistaa, että vanhoja ja luonnontilaisia metsiä säilyy jälkipolville koko maassa eikä metsissä eläviä lajeja kuole sukupuuttoon meidän elinaikanamme, Ohisalo korostaa.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme