Markus Kutvonen STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi - Työllisyystoimissa muistettava nuoret
21.11.2020 15:27:57 EET | STTK ry. | Tiedote

STTK-Opiskelijoiden uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Markus Kutvonen.
20-vuotias Markus opiskelee Metropolia ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi ja hän on Tehyn opiskelijajäsen.
STTK-Opiskelijoiden varapuheenjohtajaksi valittiin 38-vuotias Tapio Mattila, joka opiskelee röntgenhoitajaksi Turun ammattikorkeakoulussa ja on Tehyn opiskelijajäsen.
Uusien toimijoiden kausi alkaa vuoden 2021 alussa. Valinnat tehtiin tänään Helsingissä järjestetyssä STTK-Opiskelijoiden kokouksessa.
Työllisyystoimissa muistettava nuoret
Koronapandemian aiheuttama työttömyys on vaikuttanut erityisesti nuoriin ja nuoriin aikuisiin, etenkin alle 30-vuotiaisiin naisiin. Tilastokeskuksen mukaan elokuussa 2020 koko maassa 25-34-vuotiaiden työttömien määrä oli 46 000, joka on noin 17,5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Tutkimukset osoittavat, että nuorena ja työuran alkuvaiheissa koetut työttömyysjaksot lisäävät myöhempää työttömyysriskiä ja negatiivista kehitystä ansiotuloihin pitkällä aikavälillä. Siksi nuorten työllisyyspalveluihin ja työllistymisen edellytyksiin on panostettava.
- Erilaisia työvoimakoulutuksia on kehitettävä sekä nuorille tarkoitettuja matalan kynnyksen Ohjaamo-palveluita ja niiden rahoitusta vahvistettava. Eri toimialojen on myös tehtävä tiivistä yhteistyötä nuorten työllisyyspalveluiden parantamiseksi, STTK-Opiskelijoiden väistyvä puheenjohtaja Saana Simonen toteaa.
STTK:n elo-syyskuun vaihteessa tekemä selvitys osoittaa, että 32 prosenttia nuorista on huolissaan tai hyvin huolissaan koulutus- tai työurastaan. Huoli tulevaisuudesta saattaa heijastua uupumisena tai muina mielen hyvinvoinnin haasteina. 16 prosenttia vastaajista kertoi valmistumisensa viivästyneen tai tulevan viivästymään koronapandemian takia.
- Kenenkään opinnot eivät saa viivästyä koronan takia. On etsittävä vaihtoehtoisia keinoja suorittaa opintoja, sillä kukaan ei tiedä, kuinka kauan epäselvä tilanne jatkuu. Oppilaitoksissa on panostettava riittävään ohjaukseen sekä ura- ja rekrytointipalveluihin, jotta työelämään kiinnittyminen valmistumisen jälkeen olisi mahdollisimman mutkatonta, STTK-Opiskelijoiden tuleva puheenjohtaja Markus Kutvonen painottaa.
Nuorten työttömyys on katkaistava mahdollisimman nopeasti ja löydettävä monipuolisia keinoja nuorten työllistymiseksi.
- Myös Suomen talouden, ikääntyvän väestön ja huoltosuhteen vajeen kannalta nuorten työmarkkinoille pääsy, jaksaminen ja hyvinvointi työelämässä on ehdottoman tärkeää.
Yhteyshenkilöt
Saana Simonen, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja 2019-2020, puhelin 050 517 5212
Markus Kutvonen, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja 2021 - , puhelin 044 544 9106
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
80 vuotta oikeudenmukaisen työelämän puolesta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Hallitus jatkaa rimanalitusta palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanossa15.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpano etenee eduskunnan käsittelyyn. Direktiivin toimeenpanoa on viivästytetty kuukausilla, ja sen sisältöä on heikennetty niin, ettei se täytä enää edes EU:n asettamia vähimmäisvaatimuksia.
Nuorten tulokehitys jäänyt jälkeen muista sukupolvista15.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
STTK:n ostovoimakatsauksesta selviää, että alle 35-vuotiaiden tulot eivät ole vieläkään palautuneet finanssikriisiä edeltäneelle tasolle, vaikka vanhempien ikäluokkien tulot ovat kasvaneet merkittävästi. Erityisen huolestuttava on nuorten miesten tilanne: heidän vuositulonsa ovat noin 2 500 euroa pienemmät kuin ennen koronaa.
STTK: Hajautettu eläkejärjestelmä on Suomen työeläkejärjestelmän kulmakivi10.9.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Työeläkejärjestelmän keskeinen kulmakivi on hajautettu hallinto ja toimeenpano. Riskit lisääntyvät huomattavasti, jos noin 300 miljardin eläkerahastoa hallinnoisi vain yksi laitos.
Kansalaiset: Julkisista palveluista ei pidä leikata8.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset haluavat, että kattavat julkiset palvelut ja sosiaaliturva ovat jatkossakin hyvinvointivaltion ytimessä. Tämä käy ilmi STTK:n tilaamasta kansalaiskyselystä. Julkisen talouden sopeuttamisen keinoksi kansalaiset valitsevat leikkausten sijaan veronkorotukset.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
