Martta Bröyerin kipeä taiteilijantie näytelmän aiheena

Uutuusnäytelmä Nimeni on BRÖYER kertoo naisesta, joka nimittää itseään rumaksi ja jonka tanssia nimitetään mauttomaksi. Aija Pahkalan esittämä Martta Bröyer (1897–1979) raivaa tiensä tanssikouluihin Weimarin tasavallassa ja pyrkii sinnikkäästi uudistamaan tanssitaidetta 1920- ja 1930-luvun Suomessa. Yleisön pilkasta huolimatta Bröyer pitää kiinni luomastaan tyylistä eli bröyerismistä ja omasta merkityksestään taiteen kaanonissa.
Taiteellisen tulkinnan Bröyerin elämästä on ohjannut Hanna Ojala. Hän on myös kirjoittanut Nimeni on BRÖYER -näytelmän yhdessä Aija Pahkalan kanssa. Ojalan teoksia leimaavat poikkeuksellisten naisten tarinat sekä yksilön ja yhteisön välinen kitka.
"Martta Bröyer halusi jäädä historiaan, ja sen varmistaakseen hän möi kaupungille museoidun kotinsa. Esityksessä tutkimme, mistä muista syistä Martta on muistettava. Martan tarinan kautta muistamme myös tietyn ajan, ruumiin ja kulttuurin herstorya – sellaisena kuin se puhuttelee meitä tänään. Museot ovat muistamisen paikkoja. Skenografi Reija Laineen museoon lavastama huoneteatteri toimii nyt sellaisena", Ojala kertoo.
Nimeni on BRÖYER käsittelee yhdellä aikatasolla äitinsä hylkäämän tytön hidasta kiintymistä kasvatusäitiin, jolle tytön tanssi on syvä, moraalinen ongelma. Toisella aikatasolla esitys käsittelee Saksassa syntyvän uuden, "vapaan" ja holistisen ruumiinkulttuurin vaikutusta nuoren, rakkautta janoavan ja kammoavan naisen elämään.
Produktion työryhmän muodostavat ohjaaja Hanna Ojalan ohella skenografi Reija Laine, äänisuunnittelija Juuso Voltti, koreografi-esiintyjä Laila Nousiainen sekä näyttelijät Reetta Kankare, Sannamari Patjas ja Aija Pahkala.
Esityksen tuotanto on toteutettu yhteistyössä kaupunginmuseon kanssa. Näytelmän sisältö on syntynyt vuoropuhelussa museon tutkijoiden Anne Rystin, Jere Jäppisen ja Mikko Lindqvistin kanssa, heidän tarjoamansa lähdemateriaalin sekä Bröyerin laajan arkiston äärellä. Martta Bröyer syntyi Ruiskumestarin talossa, Helsingin kantakaupungin vanhimmassa puisessa asuinrakennuksessa, jonka hän kiinteistön viimeisenä yksityisenä omistajana myös pelasti jälkipolville. Tästä kerrotaan kaupunginmuseon vuonna 2021 julkaisemassa kirjassa Ruiskumestarin talo.
Nimeni on BRÖYER
10.5.–20.5.2023
Hakasalmen huvila (Mannerheimintie 31 B 00100 Helsinki)
Liput 25/15 € Eventilla-verkkokaupasta ja Hakasalmen huvilan museokaupasta.
Esityksen kesto n. 80–90 min, ei väliaikaa. Suositellaan yli 16-vuotiaille.
www.hakasalmenhuvila.fi
Esityspäivät
ke 10.5. klo 19 (kantaesitys)
to 11.5. klo 19
ke 17. 5. klo 19
to 18.5. klo 19
pe 19.5. klo 19
la 20.5. klo 19
Produktion työryhmä on saanut tukea Taiteen edistämiskeskukselta sekä Jenny ja Antti Wihurin säätiöltä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
viestintäsuunnittelija Roope Pokki roope.pokki@hel.fi, 040 152 6479
tutkija-tuottaja Jere Jäppinen jere.jappinen@hel.fi, 050 325 5440
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hakasalmen huvila
Hakasalmen huvila on osa Helsingin kaupunginmuseota ja siellä järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. Hakasalmen huvila sijaitsee Finlandia-talon ja Musiikkitalon välissä lähellä Töölönlahtea. Elegantissa rakennuksessa voi tavoittaa muiston empireajan huvila-arkkitehtuurista. Huvilan tunnetuin asukas oli Aurora Karamzin (1808–1902).
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Savoy JAZZFest tuo jazzin huiput Helsinkiin: Jason Moran ja UMO Helsinki juhlistavat Duke Ellingtonia maaliskuussa16.10.2025 15:25:49 EEST | Tiedote
Savoy JAZZFest tuo kansainvälisen jazzin huiput Helsinkiin jo kahdeksatta kertaa 4.–7.3.2026. Ensimmäiset artistikiinnitykset on julkaistu: newyorkilainen pianisti Jason Moran ja UMO Helsinki Jazz Orchestra juhlistavat ohjelmassaan Duke Ellingtonin yli 125-vuotiasta historiaa. Lisäksi Savoyssa koetaan Itävallan groove-sensaatio Shake Stewn Suomen-debyytti yhtyeen 10-vuotisjuhlakonsertissa. Ohjelman kuratoinnista vastaa festivaalin tuore taiteellinen johtaja, kitaristi Kalle Kalima.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston kokous 23.10.202516.10.2025 13:51:14 EEST | Tiedote
Nuorisojaoston kokouksen 23.10.2025 esityslista on julkaistu.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 21.10.202516.10.2025 13:45:08 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 21.10.2025 esityslista on julkaistu.
Steissins deanare och punkarna på Lepakko nu i Villa Hagasund – Stefan Bremers fotoutställning öppnar14.10.2025 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
Helsinki by Night är Stefan Bremers starkt personliga syn på Helsingfors nattliv under 1970- och 80-talen. Den retrospektiva fotoutställningen inbegriper 140 av Bremers legendariska foton, en del av dem har aldrig visats förut.
Steissin diinarit ja Lepakon punkkarit nyt Hakasalmen huvilassa – Stefan Bremerin valokuvanäyttely aukeaa14.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki by Night esittelee valokuvaaja Stefan Bremerin henkilökohtaisen näkemyksen Helsingin yöelämästä 1970- ja 80-luvuilla. Retrospektiivinen näyttely koostuu 140 valokuvasta – osa niistä on vasta nyt ensimmäistä kertaa esillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme