Massiivinen maanalainen energiavarasto Vaasan Vaskiluotoon
Uusi ratkaisu valjastaa Vaskiluodon luolat lämpöenergiavarastokäyttöön. Kolmenkymmenen metrin syvyydessä sijaitseva, kahdesta luolasta muodostuva varasto on valmistuessaan suurin laatuaan Suomessa. Luolat olivat aikoinaan käytössä öljyvarastoina.
- Tavoitteena on, että pystymme hyödyntämään luolia ensi kesänä, kertoo Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Stefan Damlin.
- Varastot tuovat meille tehokkaan ja monipuolisen ratkaisun pyrkiessämme kokonaan eroon kivihiilestä. Ne tasaavat kaukolämmön tuotantohuippuja ja mahdollistavat pidemmällä tähtäimellä myös tuuli- ja aurinkoenergian käytön nykyistä joustavammin ja laajemmin sekä Vaasan alueella syntyvän hukkalämmön hyödyntämisen, Damlin jatkaa.
Luolien yhteistilavuus on 210 000 m3. Suurempaan luolaan on tarkoitus varastoida lämmitettyä vettä ja tarpeen mukaan siirtää lämpöenergiaa kaukolämpöverkkoon. Pienempi varastoluola toimii lämpövaraston veden paisuntasäiliönä. Lämpöenergiavaraston lataus- ja purkuteho on 100 megawattia. Varastoitava energiamäärä on 7 000–9 000 megawattituntia. Vertailun vuoksi, tämä on tuhat kertaa suurempi kuin tällä hetkellä Pohjoismaiden suurimman rakenteilla olevan sähköakun varastointikapasiteetti.
- Olemme jo jonkin aikaa tutkineet luolaston hyödyntämistä lämpövarastona. Nyt meillä on suunnitelma, kuinka voimme käyttää Vaskiluodon voimalaitosta ja sen yhteydessä olevaa luolastoa lämmöntuotannossa, toteaa EPV Energian lämpövoimaliiketoiminnan johtaja Mats Söderlund.
- Energian varastointi on tuotantoteknologia- ja polttoaineriippumaton ratkaisu, ja se sopii mainiosti nykyiseen lämmöntuotantojärjestelmäämme, jatkaa Söderlund.
Nykysuunnitelman mukaan lämpövarasto otetaan käyttöön juhannukseen 2020 mennessä.
Projektin kokonaiskustannusarvio on noin 5 miljoonaa euroa. Projekti on saanut työ- ja elinkeinoministeriön tukea.
Faktoja Vaskiluodon luolista:
- Lämpövarastoluolat ovat tilavuudeltaan 150 000 m³ ja 60 000 m³
- Lataus- ja purkutehoa on 100 MW, mikä riittää noin 4–20 vuorokaudeksi riippuen purkutehosta. Vertailun vuoksi, tällä hetkellä Pohjoismaiden suurimman rakenteilla olevan sähköakun lataus- ja purkuteho on 6 MW
- Energiavaraston kapasiteetti on 7–9 gigawattituntia
- Sijainti 30 metriä maanpinnan alla
- Koko: korkeus 22 ja 30 metriä, pituus 178 metriä ja 313 metriä
- Luolasto on rakennettu 1970-luvulla öljyn säilytykseen
- Luolat on tyhjennetty öljystä ja puhdistettu 1990-luvun lopulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Stefan Damlin
toimitusjohtaja
Vaasan Sähkö Oy
puh. 050 557 0726
Mats Söderlund
johtaja, lämpövoimatuotanto
EPV Energia
puh. 010 505 5059
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö sekä verkkourakointi. Konserniin kuuluu kaksi tytäryhtiötä: Vaasan Sähköverkko Oy sekä Oy RAVERA Ab. Konsernissa työskentelee noin 140 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2018 oli noin 143 milj. euroa.
EPV Energia Oy on kotimainen energiayhtiö, joka tuottaa ja hankkii noin 6 % kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä. Olemme vähäpäästöisen ja uusiutuvan energian edelläkävijä. Yhtiö on uudistanut energiantuotantopalettiaan voimakkaasti, minkä ansiosta hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet merkittävästi. Yhtiö tähtää hiilidioksidineutraaliin sähköntuotantoon vuoteen 2035 mennessä. Vuonna 2018 uusiutuvien osuus EPV Energian sähköntuotannosta oli jo 45 prosenttia ja päästöttömien osuus 75,5 prosenttia. EPV Energialla on yli 65 vuoden kokemus vastuullisesta energiantuotannosta, ja panostamme tälläkin hetkellä määrätietoisesti päästöttömään tuotantoon. Vuonna 2018 EPV Energian liikevaihto oli 362 miljoonaa euroa, ja vuoden lopulla henkilöstömäärä oli 101.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähköverkko on aloittanut mittavan toimitusvarmuushankkeen – 440 sähköpylvästä poistetaan30.5.2025 07:03:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähköverkko on aloittanut kaksivuotisen maakaapelointihankkeen Mustasaaren Vallvikista Vassoriin. Hankkeessa ilmajohtoa kaivetaan maan alle sään suojaan noin 44 kilometrin edestä. Samalla sähköverkon automaatioastetta lisätään, ja viankorjaus paranee.
Uudet energiamittarit kaukolämpöasiakkaille15.5.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähkö on aloittanut projektin, jossa yhtiön kaukolämpöasiakkaat saavat uudet energiamittarit. Nykymittarit ovat tulossa käyttöikänsä päähän, kun 2G-verkko ajetaan Suomessa alas lähivuosina.
Leuto talvi laski sähkön markkinahintaa ja liikevaihtoa kaikissa liiketoiminnoissa12.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Tammi–maaliskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 61,0 miljoonaa euroa (76,1 M€). Liikevaihto laski lähes viidenneksen edellisvuoteen nähden johtuen leudosta säästä ja matalammista markkinahinnoista. Leuto sää näkyi kaikissa liiketoiminnoissa. Konsernin liikevoitto oli ensimmäisen kvartaalin aikana 7,2 miljoonaa euroa (13,8 M€). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 54,0 prosenttiin (51,9 %). Investoinnit olivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4,5 miljoonaa euroa.
Onnistunut suojausstrategia varmisti hyvän tuloksen – Uusi myyntiyhtiö tuo läpinäkyvyyttä26.2.2025 07:02:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 218,2 miljoonaa euroa (198,7 M€). Konserni onnistui reilusti parantamaan liikevoittoaan, joka nousi 44,5 miljoonaan euroon (13,6 M€). Hyvän tuloksen taustalla oli ennen kaikkea onnistunut suojausstrategia. Liikevoittoon sisältyy myös 11 miljoonan euron vakuutuskorvaus. Konsernin liikevoittoprosentti oli 20,4 (6,8 %). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 51,9 prosenttiin (49,0 %). Myös bruttoinvestointien määrä nousi yli 50 prosentilla edellisvuodesta ollen 37,2 miljoonaa euroa.
Vaasan Sähköverkko nostaa verkkopalvelumaksuja – Investointitarpeet kasvavat20.2.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Vaasan Sähköverkko nostaa kaikkia verkkopalvelumaksuja huhtikuun alusta. Verolliseen hintaan korotusta tulee keskimäärin 4,5 prosenttia. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa muutos merkitsee keskimäärin noin kolmen ja puolen euron kasvua laskuun kuukausitasolla. Kerrostaloasunnossa vaikutus jää alle euroon kuukaudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme