Matkailuajoneuvot tuovat vapautta matkailuun – uutuudet esillä Helsingin Caravan-messuilla

”Matkailuajoneuvoilla matkustaminen on murroksessa. Nyt nähdään sosiaalisen median kanavissa entistä enemmän nuoria ja perheitä matkustamassa pidempiäkin matkoja ja aikoja matkailuajoneuvoilla. Matkailuautot, -vaunut ja retkeilyautot vievät yhä useammin elämysmatkalle. Van life tai suomalaisittain pakuelämä-ilmiössä matkataan pidempiäkin aikoja matkailuajoneuvossa ja asutaan siellä kuin kotona. Etätyöt mahdollistavat tämän hyvin. Autonomadismista puhutaan, kun asutaan vakituisesti paikkariippumattomasti matkailuajoneuvossa. Matkailuajoneuvojen myynti ei yltänyt vuonna 2022 huippuvuoden 2021 lukuihin mutta trendi alalla on positiivinen. Matkailuajoneuvot kiinnostavat entistä enemmän ja uusien ajoneuvojen kaupankin uskotaan paranevan. Ajoneuvojen käyttö yhä monipuolisemmin työ- ja harrastustoiminnassa, vuokrauksen lisääntyminen, monipuolinen tarjonta, sekä erilaiset rahoitusvaihtoehdot tukevat kasvua” kertoo toiminnanjohtaja Mika Jokinen Matkailuajoneuvotuojat ry:stä.
Nuoret aikuiset ovat myös matkailuajoneuvoalalle tärkeä kohderyhmä
Alan haasteena on saada nuoret aikuiset kiinnostumaan ajoneuvomatkailusta. Mira Reimin tekemän opinnäytetyön mukaan ajoneuvomatkailua kohtaan esiintyy edelleen ennakkoluuloja, mutta asenne on myös murroksessa ja ajoneuvomatkailun voidaan huomata kiinnostavan eri tasolla. Toisaalta matkailuajoneuvolla matkustaminen koetaan kalliiksi. Nuoret aikuiset suhtautuvat pääasiassa avoimesti ja kiinnostuneesti matkailuajoneuvoihin ja nostavat vetovoimatekijöiksi erityisesti vapauden, riippumattomuuden, matkanteon helppouden, etätyömahdollisuudet sekä omien tavaroiden vaivattoman kulkemisen mukana. He tarvitsevat kuitenkin enemmän tietoa matkailuajoneuvoilla matkustamisesta.
Matkailuajoneuvoala toivottaa nuorten matkailuajoneuvoilijoiden lisäksi myös nuoret yrittäjät tervetulleiksi. Suomalaisen perheyritys TC Vehicle Oy Touring Carsin tuore hallituksen jäsen ja yrityksestä liki puolet omistava 20-vuotias Elle Tick iloitsee matkailuajoneuvojen vuokrauksen kasvuluvuista ja siitä, että suomalaiset ovat löytäneet ajoneuvomatkailun kansainvälisten asiakkaiden lisäksi. Tick uskoo nykyisten trendien, muun muassa van lifen, tekevän hyvää alalle.
Matkailuajoneuvoja erilaisiin tarkoituksiin – esillä myös vuokraus
Caravan-messuilla esitellään satoja uutuusmalleja. Mukana ovat muun muassa Adria, Affinity, Bürstner, Carado, Carthago, CasaCar, Challenger, CI, Concorde, Dethleffs, Etrusco, Fendt, Frankia, Hobby, Hymer, Kabe, Kulkuri, Knaus, Laika, LMC, McLouis, Mobilvetta, Morelo, Poksi, Sunlight, Sun Living, Tabbert, T@B, Pössl, Roadcar ja Weinsberg. Matkailuajoneuvojen lisäksi esillä on tarvikkeita ja varusteita, joita messuille tuovat muun muassa Kehä Caravan Tukku ja Suomen Vaunuosa.
Messuilla esiteltäviä matkailuajoneuvo uutuuksia ovat muun muassa kevyt (820 kg) matkailuvaunu Adria Aviva 360 DK, matkailuauto Bürstner Ixeo Time IT 726 J. Edition, avara saarekevuoteinen matkailuauto Carthago E-line 64 XL QB, luxus-matkailuauto Concorde Centurion 1165 GSI, ensimmäistä kertaa Suomen messuilla esiteltävä Etrusco, rannalle syntynyt kevyt sympaattinen retkeilyvaunu Hobby Beachy 30 ja iso matkailuvaunu Hobby Maxia 660 WQM, huippuvarusteltu Hymer ML-T 570 Cross Over, Volkswagen T6.1.-alustalle rakennettu kompakti Knaus Tourer Van 500 MQ ja täyssähköinen matkailuvaunu Knaus Sport 450 FU e-Power, Pösslin sähköinen e-Vanster-tilaretkeilyauto nostokatolla sekä kattavan varustuksen matkailuauto Sun Living S 75SL ja SC -mallit. Esillä on myös Thulen kattotelttoja.
Helsingin Caravan 2023 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 20.–22.1.2023 klo 10-18 Helsingin Messukeskuksessa samaan aikaan Pohjois-Euroopan suurimman matkailualan tapahtuman Matkamessujen kanssa. Molempiin tapahtumiin pääsee tutustumaan samalla pääsylipulla. Pääsyliput ovat edullisempia etukäteen verkkokaupasta ostettuina: https://shop.messukeskus.com
Helsingin Messukeskus järjestää Caravan-messut yhteistyössä Matkailuajoneuvotuojat ry:n (MAT) kanssa. Edellisen kerran Helsingin Caravan-messut ja Matkamessut järjestettiin vuonna 2020.
Lisätietoja: Helsingin Messukeskus, viestinnän asiantuntija Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Matkailuajoneuvotuojat ry (MAT), toiminnanjohtaja Mika Jokinen, puh. 045 189 1839, mika.jokinen@liikkuvakoti.fi
www.caravanmessut.fi #caravanmessut2023
Kuvia edellisestä tapahtumasta https://mediabank.messukeskus.com
www.caravanmessut.fi #caravan2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teija Armantoviestinnän asiantuntija
viestintä | tapahtumat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Yllätysten kautta kohti hyvää elämää13.11.2025 14:35:16 EET | Tiedote
Odottaessamme paluuta johonkin “normaaliksi” kutsuttuun aikaan, on käynyt selväksi, että uusi normaali on sarja alati yllättäviä käännöksiä. Habitaren vuoden 2026 teema Juonenkäänteitä / Plot Twists kutsuu hyväksymään elämän ja ajan arvaamattomuuden – ja löytämään siitä inspiraation. Jokainen mutka, yllätys ja suunnanmuutos voi avata uuden näkökulman, uuden luvun tai kokonaan uuden tarinan.
Sijoittaja 2025 tuo sijoittamisen huippunimet Messukeskukseen11.11.2025 14:58:20 EET | Tiedote
Sijoittaja 2025 kokoaa sijoittamisen asiantuntijat ja ajankohtaiset teemat Helsingin Messukeskukseen keskiviikkona 26. marraskuuta. Tapahtuma tarjoaa sijoittajille ja taloudesta kiinnostuneille ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla markkinoiden näkymistä, tavata yrityksiä ja saada käytännön vinkkejä oman talouden hallintaan.
Educa 2026 julkaisi ohjelmansa – puoluejohtajat mukana suuressa arvokeskustelussa11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Pohjoismaiden johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Educa 2026 tarkastelee laajasti koulutuksen tulevaisuutta Suomessa. Tapahtuman teema Oikeus opettamisen ja oppimisen iloon nostaa keskusteluihin muun muassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin, moninaisuuden huomioimisen sekä oppimisen tukemisen muuttuvassa yhteiskunnassa. Lauantain ohjelman huipentaa puoluejohtajien suuri arvokeskustelu, jossa linjataan sivistyksen ja suomalaisen koulutuksen tulevaisuuden suuntaa. Educa järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 23.–24.1.2026.
Innovaatiopalkinto hammaslääketieteen edelläkävijälle – tekoäly tuo uuden ulottuvuuden röntgendiagnostiikkaan6.11.2025 18:30:00 EET | Tiedote
Uusi 10 000 euron Innovaatiopalkinto myönnetään tuotteelle, palvelulle tai menetelmälle, joka parantaa potilaiden hoitokokemusta ja edistää suun terveyttä. Vuoden 2025 Innovaatiopalkinnon saa Entteri Professional Software Oy, joka on yhdessä kumppaninsa Dentailin kanssa kehittänyt tekoälypohjaisen analyysipalvelun bitewing-röntgenkuvien tulkintaan.
Teknologia 25 -tapahtuma täyttyi kohtaamisista ja onnistumisista – kävijämäärä kasvoi edellisestä6.11.2025 17:11:12 EET | Tiedote
Teknologian ja teollisuuden ammattitapahtuma Teknologia 25 esitteli uusimmat älykkään ja kestävän teollisuuden teknologiat Helsingin Messukeskuksessa 4.–6.11. Tapahtuma kasvatti kävijä- ja näytteilleasettajamäärää vuodesta 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

